On kirkonkylä tuossa vihdoinkin. Ja päivä paistaa kirkon ristihin. Minusta tuntuu aivan, niinkuin yhä Ois täällä juhlapäivä suuri, pyhä. On huoneet kauniit, siistit ihmiset. Hyviä mahtaa olla miekkoset. On kirkot, koulut heillä avoinna. Se toista on, kuin meillä raukoilla. Kun näen kaiken ihanuuden tään, En tunne enää väsymystäkään, Vaikk' onkin meillä ollut pitkä tie. Kai sitä täysi peninkulma lie?
(Kuuntelee kelloa korvassaan.)
Mari.
Vaan mistä löydämme nyt suntion? Hän kai se kellonsoittajakin on.
Matti (viittaa perälle oikealle). Kas poikaa kaksi tulee vastahamme. Me heiltä suntiota tiedustamme. (Ilvo ja Urho tulevat perältä.) Ois suntiolle meillä asiaa. Hän missä asuu, meille neuvokaa!
Ilvo (näyttää perälle vasempaan). Mäellä tuossa tupa punainen. Vaan mitäpä, jos löydättekin sen? Käy kerjäläiset turhan matkan sinne. Ei mitään sieltä tiuku pussihinne.
Matti (loukkaantuneena). Me emme kerjää! Sielukellot me Tulimme hankkimahan äidille. Kuin tiedätte, on tänään lauantai. Ja silloin soivat sielukellot kai?
Ilvo.
Voi korven pökkö. Kaiket viikothan Nuo kellot tuolla kuuluu vonkuvan! Jos sielu taikka ruumis kellot saa, Se mahtaa niille saman vaikuttaa?
Matti.