Ei ketään haudata tok' ennen voi, Kuin hälle pyhät sielukellot soi. Kun malmit kaikuu, ruumis sitten vasta Voi laata näkemästä, kuulemasta.
(Ilvo ja Urho nauravat.)
Ilvo.
Ken moista taikaa uskotellut on?
Matti.
Ken? Äiti itse. Eikä, kelvoton, Hän ole taikuri?
(Ilvo ja Urho katsovat ivallisesti toisiinsa.)
Ilvo.
Vaan se on taika! Ei moista enää usko nykyaika. Jos kellot soivat taikka eivät soi, Se aivan saman sielullemme voi!
Matti.