No eikö enää kirkonkellot soi?
Suntio.
Kas, illalle jo kääntyy päivä tuolla. Sanomakellot soivat aamupuolla. Tulitte myöhään.
Mari.
Läksimme jo varhain. Ja kippasimme, minkä voimme parhain. Vaan matkalla me kovin väsyimme. Ja heittäydyimme ruohokummulle. Niin uni petti — —
(Urho ja Iivo ovat puun takana muuttuneet hyvin vakaviksi ja alkavat kuivailla silmiään.)
Suntio.
Eikä ihmekään! Vaan eikö ollut muita lähtemään? On lapset lapsia — —
Matti.
Ken tullut ois, Kun omaisemme kaikk' on kuolleet pois?