(Suntio ja Hirvelän rouva tulevat perältä oikealta puhellen. Ilvo ja Urho rientävät rouvaa vastaan ja jäävät peremmälle innokkaasti kuiskailemaan. Rouva näyttää kelloa heille. Suntio lähenee Mattia ja Maria.)
Mari.
Kuin käy nyt? Eihän kielletty lie vain?
Suntio.
Nyt hyvin käy, mä soittoluvan sain. Rovasti lausui: kellot äidillenne, Kun toimititte, on se onneksenne. Ken vanhempiaan kuulee, kunnioittaa, Hänelle aina onnenpäivä koittaa. — Nyt sielukellot kohta kaikuvat Ja iltakirkkoon kansaa kutsuvat.
(Menee vasempaan.)
Mari (Suntion jälkeen).
Oi, kiitos teille, kiitos tuhatverroin, Sen palkitkohon Herra monin kerroin!
Rouva (lähestyy poikain kanssa Maria ja Mattia, jotka niijaavat).
Mä suntiolta teistä kuulla sain, Pojilta myöskin tuossa tullessain. He kuvaa mulle kurjuuttanne syvää, Ja vakuuttavat teistä pelkkää hyvää. Tilanne sinänsä jo säälittää, (näyttää kelloa). Ja paljon sitä lisää kello tää: Se onko ollut teidän isällänne?