39. Silloin sanoi Gangleri: "Kummallisia ovat asiat, joita nyt kerrot. Suunnattoman suuri rakennus mahtaa Valholl olla, lienee usein ahdasta sen ovilla." — Silloin vastasi Hárr: "Miksi et kysy, montako ovea on salissa, tai miten suuret ovet? Kun kuulet sen, silloin kyllä sanot, että on ihme, ellei ken tahansa voi mennä ulos ja sisälle. Totta on, ettei ole vaikeampaa saada paikkaa sisällä kuin tulla sinne; tässä saat kuulla, mitä Grimnismál'issa sanotaan: 'Viisisataa ovea ja neljäkymmentä tiedän olevan Valholl'issa, kahdeksan sataa soturia menee joka ovesta, kun he lähtevät taistelemaan sutta vastaan'."
40. Silloin sanoi Gangleri: "Sangen suuri kansanpaljous on Valholl'issa, totta tosiaan Odinn on mahtava päällikkö, koska hän johtaa niin suurta sotajoukkoa. Mutta miten huvittelevat soturit silloin, kun he eivät pidä juominkia?" — Hárr sanoi: "Joka päivä, kun he ovat pukeutuneet, asestautuvat he, menevät pihamaalle, ja taistelevat ja surmaavat toisiaan. Se on heidän ajanvietettään, ja kun tulee aamiaisen aika, silloin ratsastavat he kotiin Valholl'iin ja istuutuvat juominkia pitämään. — Mutta totta on, mitä sanoit, suuri on Odinn, paljon on siitä todistuksia; näin kuuluvat Aasojen omat sanat: 'Yggdrasilin saarni on puista parahin ja Skidbladnir aluksista, Odinn Aasoista ja hevosista Sleipnir, Bifrost silloista ja Bragi runoilijoista, Hábrók haukoista ja koirista Garmr'."
41. Silloin sanoi Gangleri: "Kuka omistaa Sleipnir-hevosen, tai mitä siitä on sanottavaa?" — Hárr sanoi: "Et sinä tunne Sleipnir'iä etkä tiedä, miten se syntyi, mutta tulet huomaamaan, että se on kertomisen arvoista. Jumalien ensimäisen asutuksen aikana, kun he olivat luoneet Midgardin ja tehneet Valholl'in, tuli sinne rakennusmestari ja tarjoutui kolmen talven kuluessa tekemään heille niin hyvän linnan, että se olisi luotettava suoja vuorijättiläisiä ja jääjättiläisiä vastaan, vaikka ne tulisivat Midgardin sisäpuolellekin; mutta hän vaati palkaksi Freyjan puolisokseen ja auringon ja kuun. Silloin vetäytyivät jumalat keskustelemaan ja neuvottelivat, ja rakennusmestarin kanssa tehtiin se sopimus, että hän saisi sen, mitä oli halunnut, jos hän saisi linnan valmiiksi yhtenä talvena, mutta jos ensimäisenä kesäpäivänä joku kohta vielä olisi tekemättä linnasta, menettäisi hän palkkansa. Hänen ei tulisi myöskään pyytää apua keltään. Kun he esittivät hänelle nämä ehdot, pyysi hän heiltä lupaa saada käyttää apunaan Svadilfari nimistä hevostaan ja Loki neuvoi myöntämään sen hänelle. Ensimäisenä talvipäivänä ryhtyi hän rakentamaan linnaa, mutta öisin vedätti hän kiviä hevosellaan, ja Aasoista tuntui hyvin ihmeelliseltä, kuinka suuria kivimöhkäleitä tämä hevonen veti, hevonen suoritti puolta suuremman väkityön kuin rakennusmestari. Heidän sopimuksensa oli monien todistajien lujilla valoilla vahvistettu, koska jättiläiset eivät pitäneet turvallisena olla Aasojen luona ilman takauksia, jos Thórr tulisi kotiin; mutta silloin oli hän lähtenyt itään noita turilaita hävittämään. Mutta talven lähetessä loppuaan edistyi linnanrakennustyö rivakasti, ja linna oli niin korkea ja luja, ettei sitä vastaan voinut tehdä rynnäkköä. Mutta kun oli enää kolme päivää kesään, silloin työ oli edistynyt melkein linnanportille asti. Silloin istuivat jumalat tuomioistuimilleen ja neuvottelivat ja kyselivät toisiltaan, kuka oli neuvonut naittamaan Freyjan Jotunheimiin ja turmelemaan ilman ja taivaan ottamalla sieltä auringon ja kuun ja antamalla ne jättiläisille. Siitä olivat kaikki yksimielisiä, että tähän oli mahtanut neuvoa hän, joka neuvoo kaikkeen pahuuteen, Loki Laufey'npoika, ja sanoivat, että hän olisi kovan kuoleman oma, ellei hän keksisi keinoa, miten rakennusmestari menettäisi palkkansa, ja he ahdistivat Lokia. Mutta kun hän pelästyi, vannoi hän valan, että hän toimittaisi, että rakennusmestari menettäisi palkkansa, maksoi niitä maksoi. Ja samana iltana, kun rakennusmestari ajoi ulos kiviä noutamaan Svadilfari-orhilla, huikkasi metsästä tamma orhiin luo ja hirnui sille; mutta kun orhi huomasi, minkälainen hevonen se oli, hurjistui se, raastoi poikki kantohihnan ja laukkasi tamman luo. Mutta tämä juoksi metsään ja rakennusmestari jälestä ottamaan orhia kiinni. Nämä hevoset laukkasivat koko yön, ja rakennusmestari oli yön metsässä, mutta seuraavana päivänä ei tullutkaan niin paljoa rakennetuksi kuin ennen. Kun rakennusmestari näki, ettei työ tulisi valmiiksi, valtasi hänet jättiläisraivo; mutta kun Aasat näkivät selvästi, että hän olikin vuorijättiläinen, silloin ei välitetty valasta, vaan he kutsuivat Thória, ja silmänräpäyksessä tämä tuli, ja sitten heilahti ilmassa Mjollnirvasara. Silloin hän maksoi rakennuspalkkion, ei auringolla eikä kuulla, vaan hän suvaitsematta hänen asua Jotunheimissä musersi ensi iskulla hänen kallonsa pieniksi siruiksi ja lähetti hänet alas Niflheimiin. Mutta Loki oli kohdannut Svadilfari'n sillä seurauksella, että hän jonkun aikaa myöhemmin sai varsan. Se oli harmaa ja kahdeksanjalkainen ja on se hevosista paras jumalien ja ihmisten mailla."
42. Silloin sanoi Gangleri: "Mitä on kerrottavaa Skidbladnista, koska se on laivoista parhain, eikö ole toista yhtä suurta laivaa kuin se?" — Hárr sanoi: "Skidbladnir on paras laivoista ja suurimmalla taituruudella tehty, mutta Naglfar on suurin laiva, sen omistaa Múspell. Muutamat kääpiöt, ívaldi'n pojat, tekivät Skidbladnin ja antoivat aluksen Freylle. Se on niin suuri, että kaikki Aasat voivat mahtua sinne aseineen ja varustuksineen, ja sillä on myötätuuli niin pian kuin purje on nostettu, mihin ikänä se on ohjattava; mutta silloin, kun sillä ei kuljeta merellä, voi sen kääriä kokoon kuin vaatteen ja pitää sitä kukkarossaan, niin monesta kappaleesta ja niin suurella taidolla on se tehty."
43. Silloin sanoi Gangleri: "Hyvä laiva on Skidbladnir, mutta hyvin paljon taikataitoa tarvittaneen, ennenkuin sellainen työ suoritetaan. Eikö Thórr milloinkaan ole tullut mihinkään, missä hän olisi tavannut jotakin niin valtavaa ja vahvaa, että se olisi ollut hänelle ylivoimaista väkevyyteen ja taikataitoon nähden?" — Silloin sanoi Hárr: "Harvat tietävät siitä kertoa, mutta monesti on hän kohdannut ankaraa vastustusta, ja joskin niin olisi ollut, että jotakin olisi ollut niin voimakasta tai vahvaa, ettei Thórr olisi voinut voittaa sitä, ei siitä ole tarvis mainita, sillä monet seikat todistavat, ja kaikkien tulee uskoa, että Thórr on voimakkain." Silloin sanoi Gangleri: "Minusta tuntuu kuin olisivat nämä asiat, joita olen teiltä kysynyt, sellaisia, ettei kukaan voi niihin vastata." — Silloin sanoi Jafnhárr: "Olemme kuulleet sanotuksi niistä seikoista, jotka tuntuvat meistä uskomattomilta, mutta tässä lähellä istuu hän, joka tietää sanoa totuuden niistä, ja sinun tulee uskoa, ettei hän nyt ensikerran valehtele, kun ei hän koskaan ennen ole valehdellut." — Silloin sanoi Gangleri: "Tässä seison ja kuuntelen, tuleeko mitään vastausta kysymykseen, muussa tapauksessa selitän teidät voitetuiksi, ellette osaa vastata kysymykseeni." — Silloin sanoi Thridi: "Ilmeistä on nyt, että hän tahtoo tietää nämä kertomukset, vaikkei meistä ole hyvä niitä kertoa. Se on tämän kertomuksen alku, että oku-Thórr lähti pukeillaan ja vaunuilla ja hänen kanssaan Aasa, jonka nimi on Loki. Illalla he tulivat erään talonpojan luo ja saivat siellä yösijan. Mutta illalla otti Thórr pukkinsa ja teurasti molemmat, sen jälkeen ne nyljettiin ja kanneltiin kattilaan. Mutta kun ne oli keitetty, istui Thórr tovereineen illalliselle. Thórr kutsui ruualle kanssaan talonpojan ja hänen vaimonsa ja heidän lapsensa, talonpojan pojan nimi oli Thjálfi ja tyttären Roskva. Sitten asetti Thórr pukinnahat lieden viereen ja sanoi, että talonpoika ja hänen talonväkensä heittäisivät luut pukinnahoille. Thjálfi, talonpojan poika, piteli yhtä pukin lapaluuta ja katkaisi sen veitsellään ytimeen asti. Thórr oli siellä yötä, mutta juuri ennen päivän sarastusta nousi hän ja pukeutui, otti Mjollnir-vasaran, heilautti sitä ja pyhitti pukinnahat, silloin pukit nousivat ja toinen niistä ontui toisella takajalallaan. Sen huomasi Thórr ja sanoi, että talonpoika tai hänen talonväkensä olivat mahtaneet varomattomasti käsitellä pukinluita; hän huomasi, että lapa oli murtunut. Ei tarvitse pitkälti kuvailla, kaikki voivat ymmärtää, kuinka talonpoika lienee peljästynyt, kun hän näki, että Thórr laski kulmakarvat silmilleen; minkä hän näki silmistä, oli hänestä kylläksi luhistamaan hänet maahan yksistään hänen katseensa edessä. Thórr kiersi kätensä vasaranvarren ympäri, niin että rustot valkenivat, mutta talonpoika teki niinkuin saattoi odottaa ja koko hänen talonväkensä: he huusivat äänekkäästi ja pyysivät armoa ja tarjosivat hyvitykseksi kaiken omaisuutensa. Mutta kun hän näki heidän pelkonsa, lauhtui hänen vihansa ja hän leppyi ja otti heiltä sovinnoksi heidän lapsensa Thjálfi'n ja Roskva'n, joista silloin tuli hänen velvolliset palvelijansa; ne seuraavat häntä sittemmin alituisesti."
44. "Sinne jätti Thórr pukit ja lähti itäänpäin Jotunheimiin aina merelle asti ja sitten syvän meren yli. Mutta kun hän tuli rantaan, nousi hän maihin ja hänen kanssaan Loki ja Thjálfi ja Roskva. Kun he olivat kulkeneet jonkun aikaa, tulivat he suureen metsään ja kulkivat sitä koko päivän pimeän tuloon asti. Thjálfi oli nopsin kaikista, hän kantoi Thórin eväspussia, mutta ruokatavaroista oli puute. Kun tuli pimeä, etsivät he itselleen yösijaa ja löysivät hyvin suuren rakennuksen, jossa oli päässä yhtä leveä ovi kuin rakennus itse. Sinne he asettuivat yöksi. Mutta keskiyöllä syntyi suuri maanjäristys, maa tärisi heidän allaan ja huone häilyi. Silloin nousi Thórr ylös, kutsui seuralaisiaan, ja he etsivät ja löysivät oikealle keskeltä rakennusta sivuhuoneen ja menivät siihen. Thórr istui ovelle, mutta toiset olivat peremmällä huoneessa ja pelkäsivät; Thórr piteli vasaranvarresta ja aikoi puolustautua. Silloin kuulivat he suurta pauhua ja jymyä. Mutta kun päivä sarasti, meni Thórr ulos ja näki miehen vieressään metsässä, eikä hän ollut pieni. Hän nukkui ja kuorsasi äänekkäästi. Silloin luuli Thórr ymmärtävänsä, mitä yöllinen melu oli ollut; hän vyötti itsensä voimavyöllään, ja Aasavoima kasvoi hänessä. Samassa heräsi mies ja hypähti pystyyn, mutta sen ainoan kerran sanotaan Thórin epäröineen iskeä häntä vasarallaan, ja hän kysyi hänen nimeään. Hänen nimensä oli Skrýmir: 'mutta minun ei ole tarvis', sanoi tämä, 'kysyä sinun nimeäsi, minä huomaan, että sinä olet ása-Thórr, mutta sinäkö olet vienyt käsineeni?' Silloin Skrýmir kurotti ja nosti käsineen maasta, ja Thórr näki silloin, että sitä hän oli yöllä pitänyt rakennuksena, mutta sivuhuone oli ollut käsineen peukalo. Skrýmir kysyi, tahtoisiko Thórr liittyä hänen seuraansa, ja Thórr myöntyi siihen. Silloin otti Skrýmir ja päästi eväspussinsa ja valmistautui syömään aamiaista; mutta Thórr seuralaisineen toisessa paikassa. Skrýmir ehdotti sitten, että he yhdistäisivät eväänsä, ja Thórr myöntyi siihen. Silloin sitoi Skrýmir kaikki heidän eväänsä yhdeksi mytyksi ja pani sen selkäänsä. Hän kulki edelläpäin ja astui jokseenkin pitkin askelin, mutta myöhään illalla Skrýmir etsi heille yösijan erään suuren tammen alla. Silloin sanoi Skrýmir Thórille panevansa maata: 'mutta ottakaa te eväspussi ja syökää illallista.' Sen jälkeen nukkui Skrýmir ja kuorsasi äänekkäästi; mutta Thórr otti eväspussin ja aikoi avata sen, ja totta on, miten uskomattomalta näyttäneekin, ettei hän saanut yhtään solmua auki eikä päästetyksi kumpaakaan hihnanpäätä, niin että se olisi ollut entistään höllemmällä. Kun hän näki, ettei tämä työ hyödyttänyt mitään, silloin vihastui hän, tarttui molemmin käsin Mjollnir-vasaraan ja astui askeleen Skrýmiin makuupaikkaa kohden ja iski häntä päähän; mutta Skrýmir heräsi ja kysyi, putosiko lehti hänen päähänsä ja olivatko he nyt syöneet ja olivatko he valmiita asettumaan levolle. Thórr sanoi, että he menisivät nukkumaan, ja he menivät silloin toisen tammen alle. Varmaa on, ettei siellä ollut turvallista nukkua. Puoliyön aikaan kuuli Thórr, että Skrýmir kuorsasi ja nukkui sikeästi, niin että kaikui metsässä. Silloin nousi hän ja meni hänen luokseen, heilutti vasaraansa taajaan ja voimakkaasti ja iski häntä keskelle pääkalloa ja huomasi, että vasarankärki painui syvälle päähän. Samassa heräsi Skrýmir ja sanoi: 'Mitä nyt, putosiko joku tammenterho päähäni? Miten on laitasi, Thórr?' Mutta Thórr palasi äkkiä takaisin ja vastasi, että hän oli juuri herännyt, ja sanoi, että oli puoliyö ja vielä nukkumisen aikaa. Silloin Thórr ajatteli, että, jos hän saisi tilaisuuden iskeä häntä vielä kolmannen kerran, ei Skrýmir enää milloinkaan tulisi häntä näkemään. Nyt hän makasi ja odotti, että Skrýmir taas vaipuisi syvään uneen. Silloin hyppäsi hän ylös ja juoksi hänen luoksensa, heilutti vasaraansa kaikin voimin ja iski häntä siihen ohimoon, joka oli näkyvissä. Silloin vasara painui vartta myöten, mutta Skrýmir hyppäsi pystyyn, siveli poskeaan ja sanoi: 'Istuneeko jotakin lintuja puussa yläpuolellani, minusta tuntui herätessäni kuin olisi oksilta pudonnut risuja päähäni. Oletko hereillä, Thórr? Lienee nyt aika nousta ja pukeutua, mutta ei teillä nyt ole enää pitkää matkaa linnaan, jota kutsutaan nimellä útgardr (Ulkola). Olen kuullut, että olette keskenänne puhelleet siitä, etten ole pienikasvuinen mies, mutta suurempia saatte nähdä, kun tulette Utgardiin. Nyt tahdon antaa teille hyvän neuvon: Älkää käyttäytykö kopeasti, Utgarda-Lokin hovimiehet eivät tule kärsimään kerskailua moisilta pojannaskaleilta; mutta muussa tapauksessa kääntykää takaisin, ja niin luulenkin olevan parasta teidän tehdä. Mutta jos tahdotte matkustaa eteenpäin, niin suunnatkaa kulkunne itäänkäsin, minun tieni kulkee pohjoiseen tuntureille, jotka nyt voitte nähdä.' Skrýmir otti eväspussin ja heitti sen olalleen sekä kääntyi suoraan metsään pois heistä, eikä kerrota, että Aasat olisivat toivoneet heidän tapaavan toisensa jälleen."
45. "Thórr kulki seuralaisineen eteenpäin puolipäivään asti, jolloin he näkivät linnan lakeudella ja olivat pakoitetut taivuttamaan päänsä taaksepäin, ennenkuin näkivät sen katon. He menivät linnan luo, linnanportti oli rautaristikolla varustettu ja lukittu. Thórr ryntäsi ristikkoa vasten eikä saanut sitä aukaistua, mutta kun he ponnistelivat päästäkseen linnan sisään, tunkeutuivat he säleiden lomitse ja pääsivät siten sisälle. Siellä näkivät he suuren salin ja menivät sinne. Ovi oli auki, he astuivat sisään ja näkivät kahdella penkillä paljon miehiä, joista useimmat olivat hyvin kookkaita. Sitten tulivat he kuninkaan, Utgarda-Lokin eteen ja tervehtivät häntä; mutta tämä käänsi verkalleen katseensa heihin, hymyili ivallisesti ja sanoi: 'Pitkäksi tulee kysyä pitkän matkan vaiheista, mutta onko toisin kuin mitä luulen että nimittäin tämä pikku poika on oku-Thórr? Lienet kumminkin voimakkaampi kuin miltä minusta näytät. Mihin taituruudennäytteisiin luulette, toverit, olevanne valmiit? Täällä meidän joukossamme älköön olko ketään, joka ei jossakin taidossa tai kyvyssä olisi toisia etevämpi.' Silloin sanoi hän, joka oli taaimmaisena ja jonka nimi on Loki: 'Kyllä osaan sen taidon, jota olen valmis paikalla koettelemaan, ett'ei täällä sisällä ole sitä, joka nopeammin söisi ruokansa kuin minä.' Silloin vastasi Utgarda-Loki: 'Se on taito, jos siihen pystyt, koetelkaamme tätä taitoa.' Hän huusi penkkejä kohti eräälle, jonka nimi on Logi, että hän menisi lattialle kilpailemaan Lokin kanssa. Sitten otettiin kaukalo ja kannettiin se sisälle salin lattialle ja täytettiin lihalla. Loki istui toiseen päähän ja Logi toiseen, molemmat söivät, minkä kerkesivät ja kohtasivat toisensa keskellä kaukaloa. Silloin oli Loki syönyt kaiken lihan luista, mutta Logi oli syönyt kaiken lihan ja vielä lisäksi luut ja kaukalon, ja kaikkein mielestä oli nyt Loki joutunut tappiolle kilpailussa. Silloin kysyi Utgarda-Loki, mitä taituruutta pikku mies saattaisi näyttää, ja Thjálfi sanoi, että hän koettaisi juosta muutamia kertoja kilpaa kenen kanssa tahansa, jonka Utgarda-Loki määräisi siihen. Silloin sanoi Utgarda-Loki, että se oli hyvä taito, mutta että hänen todennäköisesti tuli olla sangen harjaantunut vikkelyyteen, jos mieli voittaa siinä, tätä koeteltaisiin kumminkin pian. Sitten Utgarda-Loki nousi ja meni ulos, ja siellä oli hyvä kilpajuoksurata pitkin tasaista kenttää. Utgarda-Loki kutsui luokseen poikasen nimeltä Hugi ja käski hänen juosta kilpaa Thjálfin kanssa. Silloin juoksivat he ensi kierron, ja Hugi pääsi niin paljon edelle, että ehti kääntyä häntä vastaan radan päässä. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Thjálfi, sinun tulee ponnistaa enemmän, jos mielit voittaa, mutta totta on, ettei tänne ole tullut ketään, joka minusta olisi näyttänyt nopsemmalta kuin sinä.' Sitten alkoivat he toisen kierron, ja kun Hugi tuli radan päähän ja kääntyi, oli Thjálf'iin pitkä nuolenkantama. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Hyvin näyttää minusta Thjálfi juoksevan, mutten usko nyt, että hän voittaa, nyt se lopullisesti koetellaan, kun he juoksevat kolmannen kierroksen.' Silloin juoksivat he vielä yhden kierroksen, mutta kun Hugi oli tullut radan päähän ja kääntyi, ei Thjálfi ollut vielä päässyt puoliväliin. Silloin sanoivat kaikki, että tätä leikkiä oli kylläksi koeteltu. Utgarda-Loki kysyi silloin Thórilta, mitä taitoja hän tahtoisi heille näyttää, koska niin suuremmoisia huhuja oli kulkenut hänen suurtöistään. Silloin sanoi Thórr mieluimmin ryhtyvänsä juomaan kilpaa kenen kanssa tahansa. Utgarda-Loki sanoi, että se kernaasti saisi tapahtua, meni sisälle saliin ja kutsui tarjoilupoikasensa ja käski hänen tuoda rangaistussarven, josta hovimiesten oli tapana juoda. Tarjoilupoikanen tuli mukanaan sarvi, jonka hän antoi Thórin käteen. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Pidetään hyvin juotuna, jos joku yhdellä siemauksella tyhjentää sarven, muutamat tyhjentävät sen kahdella, muttei kukaan ole niin kehno juomari, ettei tyhjentäisi sitä kolmella.' Thórr katseli sarvea, eikä se näyttänyt hänestä suurelta, vaikka se tosin oli koko lailla pitkä; mutta hänen olikin sangen kova jano, ja hän rupesi juomaan ja otti hyvin suuria kulauksia ja luuli, ettei hänen tarvitsisi useampaa kertaa kumartua sarven yli. Mutta kun hän hengästyi ja hänen oli pakko nostaa sarvi pois huuliltaan, näki hän, miten paljon juomaa oli kulunut, se näytti hänestä olevan varsin vähän alempana kuin ensiksi. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Hyvin juotu eikä liikaa. Enpä olisi uskonut, jos minulle olisi sanottu, ettei Aasa-Thórr voisi juoda suurempia kulauksia, mutta tiedän kumminkin, että aijot toisella kulauksella tyhjentää sarven.' Thórr ei vastannut mitään, nosti sarven huulilleen ja aikoi nyt juoda suuremman kulauksen ja ponnisti juodessaan, kunnes hengästyi, ja vielä näki hän, ettei sarven kärki tahtonut kohota niin paljoa kuin hän olisi suonut. Kun hän otti sarven huuliltaan ja katseli katselemistaan sitä, näytti hänestä nyt siltä kuin olisi vähemmän siitä kulunut kuin ensi kerralla, nyt saattoi vain läikyttämättä kantaa sarvea. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Mitä nyt, Thórr, etkö nyt jättäne yhdeksi kulaukseksi enemmän kuin mikä on edullista? Minusta näyttää siltä, että, jos sinun pitää tyhjentää sarvi kolmannella kulauksella, niin siitä tulee kaikkein suurin. Mutta emme me voi pitää sinua niin suurena miehenä kuin miksi Aasat sinua kutsuvat, ellet osoittaudu voimakkaammaksi kuin miltä tämän koetuksen suhteen näytti.' Silloin vihastui Thórr, nosti sarven huulilleen ja joi voimainsa takaa ponnistaen kaikki voimansa juodakseen, ja kun hän katsoi sarveen, oli juoma nyt eniten vähentynyt, ja hän antaa pois sarven eikä tahdo juoda enempää. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Ilmeistä on nyt, ettei sinun voimasi ole niin suuri kuin mitä me sen luulimme olevan, mutta haluatko koetella useampia urheiluja, selvää on nyt, ettet tästä mitään mainetta niitä.' Thórr vastasi: 'Tahdon vielä koetella muutamia urheiluja, mutta kummalliselta olisi minusta tuntunut kotona Aasojen luona ollessani, jos moisia kulauksia olisi sanottu niin pieniksi. Minkä koetuksen tahdotte nyt tarjota minulle?' Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Sen tekevät täällä pikkupojat, mikä näyttäneekin vähäpätöiseltä, nimittäin nostavat maasta kissani; enkä olisi rohjennut ehdottaa moista Aasa-Thór'ille, ellen olisi nähnyt, että sinä olet paljon mitättömämpi kuin mitä luulin.' Sen jälkeen juoksi esiin harmaa kissa, jokseenkin suuri, salin lattialle; Thórr meni sen luo, tarttui siihen käsin alhaaltapäin keskeltä mahanalusta ja nosti sitä ylös, mutta kissa köyristäytyi kaareksi sitä mukaa kuin Thórr nosti ylös käsiään; mutta kun Thórr oikaisihe niin pitkäksi kuin voi, nosti kissa yhtä jalkaansa, eikä Thórr voinut suorittaa tätä koetusta. Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Niin kävi tämän koetuksen kuin olin odottanutkin. Kissa on suurehko, mutta Thórr on lyhyt ja pieni näiden suurmiesten rinnalla, jotka ovat täällä luonani.' Silloin sanoi Thórr: 'Miten pieneksi minua kutsunettekin, niin tulkoon nyt jokainen painimaan kanssani, nyt olen vihainen.' Silloin vastasi Utgarda-Loki, katseli penkeille päin ja sanoi: 'En näe täällä sisällä ketään, joka ei pitäisi häpeällisenä painia sinun kanssasi.' Ja vielä sanoi hän: 'Katsokaamme ensin, kutsukaa tänne kasvatusäitini Elli ja painikoon Thórr hänen kanssaan, jos tahtoo. Hän on kaatanut miehiä, jotka minusta eivät näyttäneet heikommilta kuin Thórr.' Sen jälkeen astui saliin vanha akka, ja Utgarda-Loki sanoi, että hän kävisi käsiksi Aasa-Thóriin. Lyhyesti sanoen kävi painissa niin, että kuta ankarammin Thórr ponnisteli, sitä tanakammin akka seisoi. Silloin turvautui akka viekkauteen, ja nyt alkoi Thórr horjua ja ankaran ottelun perästä luhistui hän pian toiselle polvelleen. Silloin meni Utgarda-Loki ja käski heidän heretä painimasta ja sanoi, ettei Thórin kaiketi tarvinnut vaatia useampia hänen hovilaisistaan painiin. Olikin jo yö, Utgarda-Loki näytti Thórille ja hänen seuralaisilleen istumapaikat, ja he viettivät siellä yön saaden osakseen hyvää kestitystä."
46. "Aamulla, päivän sarastaessa nousivat Thórr ja hänen seuralaisensa, pukeutuivat ja olivat valmiit lähtemään pois. Silloin tuli Utgarda-Loki ja asetutti pöydän heidän eteensä, ei siitä puuttunut hyvää kestitystä ruuan eikä juoman puolesta. Kun he olivat syöneet, varustautuivat he lähtemään. Utgarda-Loki saattoi heitä ulos ja meni heidän kanssaan linnan ulkopuolelle. Hyvästellessä sanoi Utgarda-Loki Thórille ja kysyi, miten hän piti matkansa onnistuneena ja oliko hän tavannut ketään itseään väkevämpää. Thórr sanoi, ettei hän saattanut kieltää, että hänen oli käynyt vähän nolosti kohdatessaan hänet: 'Tiedän, että te tulette kutsumaan minua mitättömäksi mieheksi ja olen siihen tyytymätön.' Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Nyt sanon sinulle totuuden, kun olet tullut ulos linnasta etkä, jos minä elän ja taidan hallita, enää koskaan tule sinne, etkä totta tosiaan olisi koskaan tullutkaan sinne, jos olisin ennakolta tiennyt, että olet niin väkevä ja että olit vähällä tuottaa meille suurta tuhoa. Mutta olen käyttänyt sinua vastaan silmänlumeita, ja ensi kerralla metsässä minä kohtasin teidät, ja kun sinä aijoit avata eväspussin, olin minä sitonut sen erityisellä rautasiteellä, etkä sinä löytänyt paikkaa, josta se oli avattava. Sen jälkeen iskit minua vasaralla kolmasti. Ensimmäinen isku oli heikoin ja kumminkin niin ankara, että se olisi ollut surmani, jos se olisi osunut paikalle, mutta sinä näit salini vieressä tasaisen kallion ja siinä kolme neliskulmaista laaksoa, joista yksi oli syvin, ne olivat sinun vasaranjälkiäsi; asetin kallion iskuja vastaan, mutta et sinä sitä nähnyt. Samoin oli myös kilpaleikkien laita, joita koettelitte hoviväkeni kanssa; ensimäinen oli se, jonka Loki suoritti. Hän oli hyvin nälkääntynyt ja söi nopeasti, mutta se, jonka nimi on Logi (Liekki), on virvatuli, ja se poltti sukkelasti sekä kaukalon että lihan. Kun Thjálfi juoksi kilpaa sen kanssa, jonka nimi on Hugi (Ajatus), oli se minun ajatukseni, ja turha oli Thjálfin toivoa voivansa kilpailla sen kanssa nopeudessa. Ja kun sinä joit sarvesta ja sinusta tuntui käyvän hitaasti, niin tapahtui siinä totta tosiaan ihme, jota en olisi uskonut mahdolliseksi. Sarven toinen pää oli meressä, jota sinä et nähnyt; mutta nyt, kun tulet merelle, voit nähdä, miten paljon vesi on alentunut sinun juonnistasi. Sitä aluetta, mikä jäi kuiville, kutsutaan nyt vesijätöksi (fjora = se osa rantaa, mikä pakoveden aikana jää kuiville).' Ja vielä sanoi hän: 'Eikä minusta näyttänyt vähemmän arvokkaalta, että nostit kissan, ja, sanoakseni sinulle totuuden, silloin kaikki peljästyivät, kun he näkivät, että nostit yhden sen jaloista maasta. Kissa ei ollutkaan se, miltä se näytti, se oli Midgardin käärme, joka ympäröi koko maata, ja sen pituus tuskin riitti pyrstön ja pään koskiessa maata, ja niin korkealle kurotit, ettei ollut enää pitkältä taivaaseen. Hyvin ihmeellisesti oli myös painisi laita, kun niin kauvan jaksoit pitää puoliasi etkä pudonnut muuta kuin toiselle polvellesi painiessasi Ellin (Vanhuuden) kanssa, sillä ei ole sellaista syntynyt eikä tule syntymään, jota ei vanhuus kukistaisi, jos hän elää niin kauvan, että se hänet saavuttaa. Mutta nyt on totta, että meidän on erottava, ja parempi olisi kummallekin, ettette toisten tulisi minua tapaamaan. Minä tulen vielä muulloinkin puolustamaan linnaani samallaisilla tai toisenlaisilla petoksilla, niin ettette tule voittamaan minua.' Kun Thórr kuuli tämän puheen, tarttui hän vasaraansa ja heilautti sitä ilmassa, mutta kun hän aikoi iskeä sillä, ei hän nähnyt missään Utgarda-Lokia. Silloin kääntyi hän takaisin linnaan ja aikoi murskata sen, mutta hän näkikin edessään vain avaran ja kauniin tasangon eikä mitään linnaa. Silloin kääntyi hän pois ja kulki tietään, kunnes hän tuli takaisin Thrúdvangiin. Varmaa on, että hän silloin mielessään päätti koettaa tavata Midgardin käärmeen, mikä sittemmin tapahtuikin. Nyt en luule kenenkään voivan antaa sinulle parempia tietoja tästä Thórin matkasta."
47. Silloin sanoi Gangleri: "Sangen mahtava mies lienee Utgarda-Loki, mutta viekkautta ja taikaa käyttää hän paljon hyväkseen. Voi nähdä, kuinka mahtava hän on, koska hänellä on niin väkeviä hovilaisia, mutta eikö Thórr ole kostanut heille?" — Hárr vastasi: "Ei ole oppimattomallekaan tuntematonta, että Thórr hankki hyvityksen tästä matkasta, josta nyt on kerrottu, eikä hän viipynyt kauvaa kotona, ennenkuin hän varustautui niin kiireesti matkalle, ettei hänellä ollut vaunuja, ei pukkeja eikä seuralaisia. Hän lähti Midgardista nuorukaisen haahmossa ja tuli muutamana iltana erään jättiläisen luo, jonka nimi oli Hymir, Thórr oli siellä yötä, mutta päivän sarastaessa Hymir nousi ja pukeutui ja valmistautui soutamaan järvelle kaloja pyytämään. Thórr hyppäsi pystyyn, oli pian valmis ja pyysi, että Hymir sallisi hänen soutaa järvelle kanssaan, mutta Hymir sanoi, että hänestä olisi vähän apua, koska hän oli pieni ja nuori: 'ja sinun tulee vilu, jos istun niin kauvan ja niin kaukana järvellä kuin minun on tapana tehdä.' Mutta Thórr sanoi, että sen vuoksi saattaisi soutaa etäälle maasta, eikä ollut muka varmaa, hänkö ensiksi tahtoisi soutaa takaisin maihin, ja Thórr vihastui niin jättiläiselle, että oli vähällä läimäyttää häntä vasarallaan, mutta hän jätti sen tekemättä, koska hän aikoi koetella voimiaan muualla. Hän kysyi Hymiltä, mitä he käyttävät syöttinä, mutta Hymir käski hänen itse hankkia syöttejä. Silloin lähti Thórr sinne, missä missä hän näki Hymille kuuluvan härkälauman, otti suurimman härän, jonka nimi oli Himinhrjódr, repäisi siltä pään poikki ja vei sen mukanaan järvelle. Hymir oli silloin työntänyt veneen vesille. Thórr astui veneeseen ja istui perään, otti kaksi airoa ja alkoi soutaa, ja Hymin mielestä kulki vene eteenpäin hänen soutaessaan. Hymir souti kokassa ja hänen soudustaan kulki vene nopeasti. Silloin sanoi Hymir, että he olivat tulleet niille matalikoille, joilla hänen oli tapana istua ja onkia kampeloita; mutta Thórr sanoi tahtovansa soutaa paljon kauvemmas. He soutivat vielä kappaleen matkaa, silloin sanoi Hymir, että he olivat tulleet niin kauvas ulapalle, että olisi vaarallista Midgardin käärmeen tähden pysyttäytyä ulompana; mutta Thórr sanoi soutavansa vielä hetkisen. Niin hän tekikin, mutta Hymir ei ollut varsin hyvillään. Kun Thórr oli vetänyt airot ylös, asetti hän kuntoon sangen lujan onkisiiman, jonka koukku ei ollut pienempi eikä heikompi. Sitten pani Thórr onkeen häränpään ja heitti sen mereen, siima meni pohjaan, ja totta tosiaan Thórr petti Midgardin käärmettä yhtä paljon kuin Utgarda-Loki oli pettänyt Thória, kun tämä nosti käärmeen kädellään. Midgardin käärme nielaisi häränpään, mutta koukku tarttui sen kitaan. Kun käärme tunsi sen, riuhtaisihe se niin rajusti, että Thórin molemmat nyrkit kolahtivat veneenlaitaa vasten. Silloin vihastui Thórr ja kokosi Aasavoimansa ja potkaisi niin lujasti, että hänen molemmat jalkansa puhkaisivat veneen, ja hän seisoi merenpohjassa. Sitten veti hän käärmeen veneenlaidalle, mutta sen voi sanoa, ettei kukaan ole niin hirveätä näkyä nähnyt, joka ei nähnyt, kuinka Thórin silmät iskivät tulta käärmettä kohti, ja käärme tuijotti häneen alhaaltapäin ja ruiskutti myrkkyä. Kerrotaan, että Hymir-jättiläisen kasvoilla väri vaihtui ja hän kalpeni kauhusta, kun hän näki käärmeen ja näki, kuinka vesi tulvi veneeseen ja ulos siitä. Samassa, kun Thórr tarttui vasaraansa ja heilautti sen ilmaan, sieppasi jättiläinen syöttiveitsensä ja katkaisi Thórin siiman veneenlaitaa vasten, ja käärme vaipui mereen, mutta Thórr heitti vasaransa sen jälkeen, ja sanotaan, että hän löi siltä pään poikki meressä; mutta minä luulen totuuden olevan sen, että Midgardin käärme elää vielä ja makaa ulkomeressä. Thórr puristi kätensä nyrkkiin ja iski Hymiä korvalle, niin että tämä suistui mereen; ja (vielä) voidaan nähdä hänen jalkapohjansa, mutta Thórr kahlasi maihin."
48. Silloin sanoi Gangleri: "Onko Aasoille tapahtunut vielä tärkeämpiä tapauksia? Suunnattoman urostyön suoritti Thórr tällä matkalla." — Hárr vastasi: "Kyllä olisi kerrottavina tapauksia, joita Aasat pitivät suurempiarvoisina. Mutta se on tämän kertomuksen alku, että Baldr hyvä oli nähnyt tärkeitä ja vaarallisia unia elämästään. Kun hän kertoi Aasoille unensa, neuvottelivat he yhdessä, ja päätettiin pyytää Baldr'ílle turvallisuutta kaikellaista onnettomuutta vastaan, ja Frigg vannotti tulta ja vettä, rautaa ja kaikkia metalleja, kiviä, maata, puita, tauteja, eläimiä, lintuja, myrkkyjä ja käärmeitä säästämään Baldr'ia. Kun tämä oli tehty ja määrätty, oli Baldr'in ja Aasojen huvituksena se, että hän nousi kokouksessa, ja muista mitkä ampuivat häntä, mitkä iskivät, mitkä kivittivät, mutta mitä tahansa tehtiinkin, ei se vahingoittanut häntä, ja tämä näytti kaikista suurelta kunnialta. Mutta kun Loki Laufeynpoika näki tämän, oli hän pahoillaan siitä, ettei mikään vahingoittanut Baldr'ia. Hän meni Fensaliin Frigg'in luo ja otti naisen muodon. Silloin kysyi Frigg, tietäisikö tämä nainen, mitä Aasat toimittivat kokouksessaan. Hän sanoi, että kaikki ampuivat Baldr'ia ja ettei se häntä vahingoittanut. Silloin sanoi Frigg: 'Eivät mitkään aseet eivätkä puulajit tule vahingoittamaan Baldr'ia, olen vannottanut ne kaikki.' Silloin kysyi vaimo: 'Onko kaikki vannonut sääliä Baldr'ille?' Frigg vastasi: 'Länteenpäin Valholl'ista kasvaa vesa, jota kutsutaan nimellä Mistilteinn (viscum album), se oli minusta liian nuori vannotettavaksi.' Sen jälkeen hävisi nainen, mutta Loki otti mistelivesan ja meni kokoukseen. Hodr seisoi siellä äärimmäisenä miesten piirissä, koska hän oli sokea. Silloin sanoi Loki hänelle: 'Miksi et ammu Baldr'ia?' Hän vastasi: 'Koska en näe, missä Baldr on, ja sitäpaitsi olen aseeton.' Silloin sanoi Loki: 'Tee toki kuten muut miehet ja osoita Baldr'ille sama kunnia kuin muut, kyllä näytän sinulle, missä hän seisoo, ammu häntä tällä vesalla.' Hodr otti mistelivesan ja ampui sillä Baldr'ia Lokin neuvon mukaan; nuoli lävisti Baldr'in, ja hän kaatui kuolleena maahan. Se oli suurin onnettomuus, mikä on tapahtunut jumalille ja ihmisille. Kun Baldr oli kaatunut, menivät kaikki Aasat sanattomiksi eivätkä kyenneet edes nostamaan häntä. He katselivat toinen toisiaan, ja kaikilla oli sama mieliala häntä kohtaan, joka oli tehnyt teon, mutta ei kukaan saattanut kostaa, sillä siinä oli niin rauhoitettu paikka. Mutta kun Aasat koettivat puhua, puhkesivat he ensin itkuun, niin ettei kukaan voinut puhua toiselleen surustaan, mutta Odinn tunsi tämän vahingon sitä syvemmin, koska hän parhaiten tiesi, kuinka suuri tappio ja menetys Baldr'in kuolema oli Aasoille. Kun jumalat tointuivat, sanoi Frigg ja kysyi, kuka Aasoista tahtoisi voittaa koko hänen rakkautensa ja suosionsa ratsastamalla Hel'in tietä myöten ja koettamalla löytää Baldr'in sekä tarjoomalla Hel'ille lunnaita, jos hän antaisi Baldr'in palata kotiin Asgardiin. Hän oli nimeltään Hermódr nopsa, Odinin poika, joka otti tehdäkseen tämän matkan. Silloin otettiin Sleipnir, Odinin hevonen ja talutettiin se esille, Hermódr nousi sen selkään ja ratsasti pois. Mutta Aasat ottivat Baldr'in ruumiin ja veivät sen rantaan. Hringhorni oli Baldr'in laivan nimi, se oli suurin kaikista laivoista, ja sen aikoivat jumalat työntää vesille ja siinä suorittaa Baldr'in ruumiin polttajaiset, mutta laiva ei hievahtanutkaan. Silloin lähetettiin hakemaan Jotunheimistä Hyrrokkin-nimistä jättiläisakkaa. Kun hän tuli ratsastaen sudella, kyykäärme ohjaksina, hyppäsi hän hevosen selästä, mutta Odinn kutsui neljä väkimiestä (berserkr) pitämään huolta hevosesta, eivätkä he saaneet sitä pidellyksi muuten kuin kaatamalla sen maahan. Hyrrokkin tarttui veneen kokkaan ja lykkäsi sen vesille ensi vetäisyllä, niin että telat tulta iskivät ja koko maa järisi. Silloin vihastui Thórr, tarttui vasaraansa ja olisi musertanut hänen päänsä, elleivät kaikki muut jumalat olisi pyytäneet hänelle armoa. Sitten kannettiin Baldr'in ruumis laivaan, mutta kun hänen vaimonsa Nanna Nep'intytär näki sen, murtui hänen sydämensä surusta ja hän kuoli; hänetkin kannettiin roviolle, joka sytytettiin. Thórr meni ja pyhitti rovion Mjollnir-vasarallaan; mutta hänen jalkainsa edessä juoksenteli kääpiö nimeltä Litr, Thórr potkaisi sen tuleen, ja se paloi. Näihin ruumiinpolttajaisiin tuli monellaista kansaa, ensiksikin mainittakoon Odinn, hänen kanssaan tuli Frigg ja Odinin Valkýrjat ja korpit, mutta Freyr ajoi vaunuilla karjun vetämänä, jonka nimi oli Slidrugtanni, Heimdallr ratsasti Gulltopr nimisellä hevosella ja Freyja ajoi kissoillaan. Sinne tuli myöskin paljon jääjättiläisiä ja vuorijättiläisiä. Odinn pani roviolle kultasormuksen, jonka nimi on Draupnir; sillä oli se ominaisuus, että siitä joka yhdeksäs yö tippui kahdeksan yhtä painavaa kultasormusta kuin se itse. Baldr'in hevonen talutettiin roviolle täysissä valjaissa. Mutta Hermódista on kerrottava, että hän ratsasti yhdeksän yötä pimeitä ja syviä laaksoja, niin ettei hän nähnyt mitään, kunnes hän tuli Gjallar-joelle ja ratsasti Gjallar-siltaa, joka on laskettu kiiltävällä kullalla. Módgudr on neidon nimi, joka vartioi siltaa. Tämä kysyi hänen nimeään ja sukuaan ja sanoi, että edellisenä päivänä oli sillan yli ratsastanut viisi joukkuetta kuolleita miehiä: 'mutta silta kumisee yhtä paljon yksin sinun allasi, eikä sinulla ole kuolleen väriä; miksi ratsastat täällä Hel'in tiellä'. Hän vastasi: 'Minä ratsastan Hel'in luo etsimään Baldr'ia, vai oletko sinä kenties nähnyt Baldr'in Hel'in tiellä?' Neito sanoi, että Baldr oli ratsastanut Gjallar-sillan yli; 'mutta tie Hel'iin kulkee alaspäin ja pohjoiseen'. Silloin ratsasti Hermódr, kunnes hän tuli Hel'in portille, siellä nousi hän hevosen selästä ja sitoi satulavyön lujasti, nousi sitten takaisin hevosen selkään ja kannusti sitä, ja hevonen laukkasi niin rajusti portin yli, ettei se tullut sen lähellekään. Hermódr ratsasti rakennuksen luo, nousi hevosen selästä ja meni sisälle saliin ja näki siellä veljensä Baldr'in istuvan kunnia-istuimella. Hermódr yöpyi sinne, mutta aamulla pyysi hän Hel'iltä, että Baldr saisi ratsastaa hänen kanssaan kotiin, ja ilmaisi kuinka suuri suru Aasojen kesken vallitsi; mutta Hel sanoi, että nyt osoittautuisi, oliko Baldr niin rakastettu, kuin on sanottu. 'Jos kaikki kappaleet maailmassa, elävät ja kuolleet, itkevät häntä, silloin saa hän lähteä Aasojen luo takaisin, mutta hän saa pysyä Hel'in luona, jos joku vastustaa sitä, tai ei tahdo itkeä.' Silloin nousi Hermódr, mutta Baldr saattoi hänet ulos salista, otti Draupnir-sormuksen ja lähetti sen Odinille muistoksi. Nanna lähetti Frigg'ille vaatekappaleen ja vielä muita lahjoja, ja Fullalle sormuksen. Silloin ratsasti Hermódr samaa tietä takaisin ja tuli Asgardiin ja ilmoitti siellä kaikki kuulemansa ja näkemänsä. Sen jälkeen lähettivät Aasat lähettejä koko maailmaan pyytämään, että itkettäisiin Baldr pois Hel'istä, ja kaikki tekivät niin, ihmiset ja eläimet, kivet, puut ja kaikki metallit kuten lienet nähnyt näiden kappalten itkevän, kun ne joutuvat kylmästä lämpimään. Kun lähettiläät lähtivät kotiin ja olivat hyvin toimittaneet asiansa, löysivät he erään jättiläisnaisen istumassa kallionrotkossa, hänen nimensä oli Thokk. He pyysivät häntä itkemään Baldr'ia Hel'ista, mutta hän sanoi: 'Thokk itkee kuivia kyyneliä Baldr'in kuoleman johdosta. Ei elämässä eikä kuolemassa ilahuttanut minua miehen poika — pitäköön Hel omansa.' Arvellaan, että se olisi ollut Loki Laufeynpoika, joku on saanut enin onnettomuutta aikaan Aasojen kesken."