Svein kuningas laati suuret pidot ja kutsui niihin kaikki päälliköt valtakunnastaan; hänen oli määrä ottaa haltuunsa perintö isänsä Haraldin jälkeen. Kuningas lähetti silloin myöskin jomsviikingeille sanan, että Sigvalde jaarli ja Borgundarholmin Bue Digre ja heidän veljensä saapuivat sinne. Jomsviikingit lähtivät kesteihin mukanaan urheimmat miehensä; heillä oli neljäkymmentä alusta Vendinmaasta ja kaksikymmentä Skånesta.
Ensimmäisenä kestipäivänä, ennenkuin Svein kuningas nousi isänsä kunniasijalle, hän joi tämän muistomaljan ja teki sellaisen lupauksen, että ennenkuin kolme talvea oli kulunut, hän olisi sotajoukkoineen Englannissa ja surmaisi kuningas Adalraadin[91] tai karkoittaisi hänet maasta. Tämä muistomalja oli kaikkien juotava, jotka olivat mukana perintöpidoissa. Jomsviikinkien päälliköille kaadettiin väkevintä juomaa suurimpiin sarviin. Mutta kun malja oli tyhjennetty, oli kaikkien miesten juotava Kristuksen muistomalja, ja jomsviikingeille kannettiin aina täysimmät maljat ja väkevintä juomaa. Kolmas oli Mikalin muistomalja, ja sen joivat kaikki. Tämän jälkeen Sigvalde jaarli joi isänsä muistomaljan ja teki sitten sen lupauksen, että ennenkuin kolme talvea oli kulunut, hän lähtisi Norjaan ja surmaisi Haakon jaarlin tai karkoittaisi tämän maasta. Sitten lupasi Torkel Korkea, hänen veljensä, että hän seuraisi Sigvalde jaarlia Norjaan eikä pakenisi taistelusta, niin kauan kuin Sigvalde pysyi paikallaan. Nyt lupasi Bue Digre, että hän lähtisi heidän kerallaan Norjaan eikä pakenisi Haakon jaarlia taistelussa. Sitten lupasi hänen veljensä Sigurd, että hän lähtisi Norjaan eikä pakenisi, niin kauan kuin suurin osa jomsviikinkejä taisteli. Sitten lupasi Vagn Aakenpoika, Buen sisarenpoika, että hän lähtisi heidän kerallaan Norjaan eikä palaisi takaisin, ennenkuin oli surmannut Torkel Leiran ja käynyt vuoteeseen tämän tyttären Ingebjårgin viereen. Moni muukin päällikkö teki lupauksia. Sinä päivänä miehet joivat perintöolutta; mutta seuraavana aamuna, nukuttuaan kyllikseen, jomsviikingeistä tuntui, että he olivat puhuneet liikoja, ja he kokoontuivat nyt neuvottelemaan, miten menettelisivät retkeensä nähden. He sopivat siitä, että varustautuvat niin joutuin kuin mahdollista, ja järjestävät nyt aluksensa ja sotajoukkonsa kuntoon. Siitä levisi huhu laajalle kautta maiden.
Eirik jaarli Haakoninpoika sai kuulla tämän sanoman. Hän keräsi heti väkeä ympärilleen ja matkasi sitten tunturien poikki Trondhjemiin isänsä luo. Molemmat jaarlit veistättivät vainovasamia ja lähettivät sanan kautta maiden aina Haalogalantiin asti kutsuen kokoon väkeä ja aluksia. Haakon jaarli lähti heti etelään päin Möreen vakoilemaan ja väkeä kokoamaan, mutta Eirik keräsi sotajoukon ja johdatti sen etelän puolelle.
Jomsviikingit suuntasivat laivastonsa Limfjordiin ja purjehtivat sieltä ulos merelle. Haakon jaarlin valtakuntaan saavuttuaan he käyvät heti ryöstämään ja matkaavat pohjoiseen päin kaikkialla vainokilpeä kantaen. Geirmundiksi nimitetään muuatta miestä, joka purjehti nopealla purrella mukanaan muutamia miehiä. Hän saapui Möreen ja tapasi siellä Haakon jaarlin, astui pöydän ääreen ja kertoi uutisen, että eteläpuolella oli sotajoukko, Tanskasta tullut. Jaarli kysyi, tiesikö hän sen varmasti. Geirmund kohotti toista käsivarttaan, ja siitä oli käsi lyöty poikki, ja sanoi, että siinä oli merkki sotajoukon saapumisesta. Sitten jaarli tiedusteli tarkoin tästä sotajoukosta. Geirmund sanoo, että jomsviikingit olivat tulleet ja surmanneet monta miestä ja rosvoilleet laajalti. "He kulkevat", hän virkkaa, "joutuin ja hurjasti. Enpä luule kauan kestävän, ennenkuin he saapuvat näille maille." Sitten jaarli souti kaikkien vuonojen kautta, sisään toisesta väylästä ja ulos toisesta; hän kulki yötä ja päivää ja piti vakoojia liikkeellä, sekä etelän puolella vuonoissa että pohjan puolella, missä Eirik liikkui sotajoukon kanssa. Mutta Eirik jaarli kulki etelään päin niin nopeasti kuin taisi.
Sigvalde jaarli suuntasi laivastonsa pohjoista kohti. Mutta vaikka viikingit tapasivatkin maan asukkaita, eivät nämä koskaan ilmoittaneet totuuden mukaisesti, mitä jaarleilla oli tekeillä. Viikingit hävittelivät kaikkialla, minne saapuivat. He laskivat Håd-saaren[92] rantaan, nousivat siellä maihin ja rosvosivat, kuljettivat aluksille sekä väkeä että karjaa, mutta surmasivat kaikki asekuntoiset miehet. Mutta heidän käydessään alas laivoilleen saapui heidän luokseen vanha talonpoika. Hän sanoi:
"Ette te liiku sodankävijäin lailla, ajatte vain rantaan lehmiä ja vasikoita; suuremman saaliin te saisitte, jos valtaisitte karhun, joka nyt on joutumaisillaan karhunkuoppaan."
"Mitä mies haastelee?" he huutavat; "voitko kertoa meille jotain Haakon jaarlista?"
Talonpoika vastaa:
"Hän purjehti eilen Hjårunda-vuonoon; hänellä oli laiva tai pari, ei niitä ollut ainakaan kolmea enempää, eikä hän ollut siihen mennessä kuullut mitään teistä."
Bue ja hänen miehensä ryntäsivät heti aluksilleen ja jättivät kaiken saaliin jälkeensä. Bue virkkoi: