Hän oli nuori ja kaunis; Olavi ja hän puhelevat nyt asiasta ja tulevat yksimielisiksi, ja Olavi kihlaa Gydan.
Alvine on tästä varsin pahoillaan; mutta Englannissa oli tapa sellainen, että kahden kilpaillessa jostakin oli ryhdyttävä taisteluun. Niin Alvine haastaa Olavin ottelemaan tästä asiasta. He sopivat taistelupaikasta, ja siinä tulee olla kaksitoista miestä kummallakin puolella. Mutta kun he kohtaavat toisensa, sanoo Olavi miehilleen, että heidän tulee tehdä hänen laillaan; hänellä oli iso sotakirves. Kun Alvine tavoitteli häntä miekallaan, iski Olavi sen hänen kädestään ja osasi toisella lyönnillä niin, että Alvine kaatui. Sitten Olavi sitoi Alvinen. Niin kävi Alvinen kaikkien miesten, että he joutuivat tappiolle ja sidottiin ja kuljetettiin Olavin majapaikkaan. Sitten hän käski Alvinen lähteä pois maasta ikipäiviksi, mutta Olavi anasti koko hänen omaisuutensa. Olavi sai sitten Gydan ja asusti Englannissa, toisinaan Irlannissa.
Kerran, kun Olavi oli Irlannissa sotaretkellä ja he kulkivat aluksilla ja oli pakko turvautua rantaryöstöön, kävivät miehet maihin ja ajoivat rantaan joukon karjaa. Silloin tuli muuan talonpoika jäljessä ja pyysi Olavilta takaisin lehmiä, jotka hän omisti. Olavi kehoitti häntä ottamaan lehmänsä, jos voi ne löytää: "mutta älä hidastuta meidän matkaamme". Talonpojalla oli mukanaan iso koira; hän usutti sen karjalaumaan, ja siinä ajettiin satoja lehmiä. Mutta koira juoksenteli laumassa ja ajoi esiin niin monta lehmää, kuin talonpoika sanoi omistavansa, ja ne olivat kaikki merkityt samalla lailla. He arvelivat tästä, että koira oli valinnut oikein, ja se oli heistä merkillisen viisas eläin. Silloin Olavi kysyi, tahtoiko talonpoika antaa koiran hänelle; "kernaasti", sanoi talonpoika. Olavi antoi hänelle heti vastalahjaksi kultarenkaan ja lupasi hänelle ystävyytensä. Sitä koiraa nimitettiin Vigeniksi, ja se oli paras kaikista koirista; se oli Olavilla kauan sen jälkeen.
Haakon jaarli hallitsi Norjaa eikä suorittanut mitään veroa siitä syystä, että Tanskan kuningas lahjoitti hänelle kaiken sen, mitä kuninkaalle tuli Norjasta, koska jaarlilla oli vaivaa ja kustannuksia puolustaessaan maata Gunhildin poikia vastaan. Mutta koska Harald kuningas oli ottanut vastaan kristinuskon, tahtoi hän, että myöskin Haakon jaarli antaisi kastaa itsensä. Hän kutsui jaarlin luokseen, ja hänen vaatimuksestaan tämä kastettiin kaikkine seuralaisineen. Kuningas antoi hänelle sitten pappeja ja muita hengellisiä ja sanoi, että jaarli kastattaisi kaiken kansan Norjassa. Niin he erosivat, ja Haakon jaarli lähti ulos merelle odottaen siellä myötäistä tuulta.
Mutta kun nousi sellainen tuuli, että hän arveli pääsevänsä ulapalle, ajoi hän maihin kaikki hengelliset, mutta purjehti itse merelle. Jaarli laski itään Juutinrauman kautta hävitellen maata molemmin puolin. Mutta saavuttuaan Itä-Göötanmaan kohdalle hän laski maihin ja valmisti siellä suuren uhrin; silloin saapui lentäen kaksi korppia, jotka koikkuivat äänekkäästi. Jaarli päätteli tästä, että Oden oli ottanut vastaan uhrin ja hän saisi nyt hyvän sotaonnen. Jaarli poltti kaikki laivansa, kävi maihin miehineen ja retkeili kaikkialla vainonkilpeä kantaen, kunnes saapui Norjaan. Siellä hän kulki maitse aina Trondhjemiin asti.
Tanskan kuningas Harald Gorminpoika sai kuulla, että Haakon jaarli oli luopunut kristinuskosta ja hävitellyt laajalti hänen maataan. Silloin Harald kuningas kutsui sotajoukon koolle ja lähti sitten Norjaan. Ja saavuttuaan siihen valtakuntaan, joka Haakon jaarlilla oli hallittavana, hän hävitti koko maan, mutta kaikki kansa pakeni tuntureille vieden mukanaan minkä voi kuljettaa.
Sitten Tanskan kuningas aikoi purjehtia sotajoukkoineen Islantiin kostaakseen sen häpeän, että kaikki islantilaiset olivat sepittäneet hänestä pilkkarunoja. Islannissa oli säädetty laki, että laadittaisiin Tanskan kuninkaasta herjauslaulu jokaista ihmistä kohti, mikä maassa asusti. Syynä oli se, että muuan alus, jonka islantilaiset omistivat, oli tehnyt haaksirikon Tanskan rannikolla, mutta tanskalaiset anastivat kaiken tavaran ja sanoivat sitä hylkytavaraksi; ja se, joka tämän asian ratkaisi, oli kuninkaan kartanonhoitaja.
Kuningas Harald käski erään taikataitoisen miehen mennä salaa Islantiin tutkimaan, mitä saisi tietoonsa; mies lähti valaan hahmossa. Mutta perille saavuttuaan hän liikkui länteen päin maan pohjanpuolta. Hän näki, että kaikki tunturit ja kummut olivat täynnä maahisia, toiset isoja, toiset pieniä. Mutta ennätettyään Vaapnafjordin edustalle hän tunkeutui vuonoon ja aikoi nousta maihin. Silloin saapui iso louhikäärme alas laaksosta, ja sitä seurasi joukko käärmeitä, konnia ja sisiliskoja, ja ne puhalsivat sappea häntä vastaan. Mutta hän lähti pois luodetta kohti aina Eyjafjordiin asti; hän tunkeutui siihen vuonoon, mutta siellä häntä vastaan tuli lintu niin iso, että siivet tapailivat tuntureita molemmin puolin, ja sen kera joukko muita lintuja, toiset isoja, toiset pieniä. Pois lähti hän sieltä länteen päin ja sitten etelään Breidefjordiin asti ja suuntasi kulkunsa vuonoon. Siellä häntä vastaan tuli iso härkä, se kahlasi mereen ja alkoi mylviä kamalasti; joukko maahisia seurasi sitä. Pois lähti hän sieltä ja aikoi nyt nousta maihin Reykjanesin eteläpuolella. Siellä häntä vastaan kävi jättiläinen, jolla oli kädessään rautasauva ja joka piti päätään tuntureita korkeammalla, ja joukko muita jättejä oli sen seurassa. Sieltä hän lähti itään: "siellä ei ollut mitään muuta", hän sanoi, "kuin hiekkaa ja erämaita ja rajuja rantahyrskyjä ulkopuolella, mutta meri niin avara maiden välillä, ettei siellä voi purjehtia suurpursillakaan". — Sitten Tanskan kuningas palasi sotajoukkoineen etelään ja poistui Tanskaan; mutta Haakon jaarli antoi asuttaa maan uudelleen eikä sen koommin maksanut mitään veroa kuninkaalle.
Kuningas Haraldin poika Svein — hän jota sitten sanottiin Kaksiparraksi — vaati valtakuntaa isältään; mutta nyt oli asian laita edelleen niinkuin ennenkin, ettei Harald kuningas halunnut jakaa Tanskaa kahtia antaakseen hänelle valtakunnan. Silloin Svein kerää sotalaivansa ja sanoo aikovansa viikinkiretkelle. Mutta laivaston kokoonnuttua Svein suuntasi kulkunsa Seelantiin ja siellä Isefjordiin. Vuonossa oli hänen isänsä Harald kuningas aluksineen, ja he varustausivat vainoretkelle lähtemään. Svein ryhtyi taistelemaan häntä vastaan, ja siinä sukeusi suuri taistelu; silloin riensi väkeä Harald kuninkaan luo, joten Sveinin täytyi väistyä ylivoimaa ja hän pakeni. Siinä Harald kuningas sai sellaisia haavoja, että kuoli. Sitten otettiin Svein Tanskan kuninkaaksi.
Silloin vallitsi Sigvalde jaarli Vendinmaan Jomsborgia.[90] Hän oli ottanut Svein kuninkaan vangiksi ja vienyt hänet linnaansa ja pakotti hänet tekemään sovinnon vendiläiskuninkaan Burislavin kanssa; hänellä itsellään oli silloin puolisona Burislavin tytär Astrid. Sigvalde jaarli määräsi myöskin sovintoehdot; muussa tapauksessa sanoi jaarli aikovansa luovuttaa Sveinin vendien valtaan. Mutta kuningas tiesi, että nämä kiduttaisivat hänet hengiltä; hän suostui siis siihen, että jaarli saisi välittää sovinnon. Jaarli tuomitsi niin, että Svein kuningas saisi kuningas Burislavin tyttären Gunhildin, kuningas Burislav taasen saisi Tyra Haraldintyttären, Svein kuninkaan sisaren, mutta molemmat pitäisivät valtakuntansa ja heidän välillään vallitsisi rauha. Sen jälkeen Svein kuningas palasi Tanskaan puolisonsa Gunhildin kera; heidän poikiaan olivat Harald ja Knut Suuri. Niihin aikoihin tanskalaiset uhkasivat ankarasti lähteä Norjaan Haakon jaarlia vastaan.