* * * * *
Haakon jaarli hallitsi Norjassa kaikkialla meren partaalla. Silloin maassa oli hyviä vuosia ja rauha talonpoikien kesken. Jaarli oli talonpoikain suosiossa suurimman osan elämäänsä. Mutta ajan mittaan tapahtui asein, että hän kohteli naisia sopimattomasti. Tässä hän meni niin pitkälle, että otatti mahtavien miesten tyttäriä ja kuljetutti heidät kotiinsa, makasi heidän luonaan viikon tai kaksi ja lähetti heidät sitten takaisin. Tästä koitui hänelle paljon vihamielisyyttä naisten sukulaisten taholta, ja talonpojat alkoivat nurista, niinkuin tröndien tapana on, milloin vain jokin käy heidän mieltänsä vastaan.
Haakon jaarli sai kuulla puhuttavan, että lännen puolella meren takana oli mies, joka nimitti itseään Oleksi ja jota pidettiin kuninkaana; mutta jaarli aavisti muutamain miesten kertomuksesta, että hän saattoi olla norjalaista kuningassukua. Hänelle oli kerrottu, että Ole sanoi itseään gerdiläiseksi, mutta jaarli oli kuullut, että Trygve Olavinpojalla oli ollut poika, joka oli lähtenyt itään Gardariikiin ja siellä varttunut Valdemar kuninkaan luona, ja hänen nimensä oli Olavi. Jaarli oli myöskin tiedustellut ahkerasti tästä miehestä, ja hän aavisti, että sama mies oli nyt saapunut sinne Länsimaihin.
Oli muuan mies nimeltä Tore Klakka, Haakon jaarlin hyvä ystävä; hän oleskeli pitkiä aikoja sotaretkillä, mutta usein myöskin kauppamatkoilla ja tunsi maailmaa laajalti. Tämän miehen jaarli lähetti länteen meren poikki, pyysi häntä lähtemään kauppamatkalle Dubliniin, niinkuin monen tapana oli niihin aikoihin, ja kuulustelemaan, mikä tämä Ole oli miehiään; mutta jos hän havaitsisi todeksi, että hän oli Olavi Trygvenpoika tai joku toinen Norjan kuningassukujen jälkeläinen, niin Toren oli punottava salajuonia häntä vastaan, jos se kävi päinsä.
Sen jälkeen Tore lähti Irlannin Dubliniin ja tiedusteli Olea; tämä oli siellä sukulaisensa kuningas Olavi Kvaranin luona. Sitten Tore toimitti niin, että pääsi puheisiin Olen kanssa; Tore oli perin taitavasanainen. Mutta kun he olivat kauan puhelleet keskenään, ryhtyi Ole kyselemään Norjasta, ensinnä Ylämaiden kuninkaista ja kuka heistä vielä oli hengissä tai mitä valtakuntia heillä nykyään oli; hän tiedusteli myöskin, kuinka suosittu Haakon jaarli oli maassaan. Tore vastasi:
"Jaarli on niin mahtava mies, ettei yksikään uskalla puhua hänen mieltänsä vastaan, mutta syynä on se, ettei ole toista, kenen puoleen käännyttäisiin. Mutta sanoakseni teille totuuden, niin tunnen monen kelpo miehen mielen ja samaten rahvaankin, ja he olisivat varsin halukkaat ja valmiit, jos maahan saapuisi kuningas Harald Kaunotukan sukua. Mutta siihen emme keksi mitään neuvoa ja eniten siitä syystä, että nyt on saatu kokea, että huonosti kannattaa taistella Haakon jaarlia vastaan."
Kun he olivat usein keskustelleet tästä, ilmaisee Ole Torelle nimensä ja syntyperänsä ja tiedustelee hänen mieltään, arvelisiko hän talonpoikien ottavan Olavin kuninkaaksi, jos hän lähtisi Norjaan. Tore kannusti häntä innokkaasti tälle matkalle ja ylisti häntä ja hänen kuntoaan ylenmäärin. Niin Olavissa heräsi voimakas halu palata perintövaltakuntaansa, ja hän lähti purjehtimaan Norjaa kohti, mukanaan Tore. Mosterin[97] luona hän astui ensiksi maihin Norjassa ja antoi siellä pitää messun teltassa; samalle paikalle rakennettiin myöhemmin kirkko. Tore Klakka sanoi kuninkaalle, ettei ollut neuvokasta ilmaista, kuka hän oli, eikä hänen pitänyt antaa mitään vihiä tulostaan, vaan oli kuljettava niin joutuisasti kuin suinkin jaarlia vastaan ja yllätettävä hänet äkkiarvaamatta. Olavi kuningas teki niin; hän matkasi pohjoista kohti yötä ja päivää, milloin tuuli oli suotuisa, eikä antanut väestön saada mitään tietoa siitä, kuka oli purjehtimassa. Mutta Agdenesiin[98] saavuttuaan hän sai kuulla, että Haakon jaarli oli vuonossa ja oli joutunut riitaan talonpoikien kanssa. Mutta kun Tore kuuli näin puhuttavan, niin asian laita olikin aivan toinen, kuin hän oli odottanut; sillä jomsviikinki-taistelun jälkeen olivat kaikki Norjan miehet Haakon jaarlin parhaita ystäviä hänen saavuttamansa voiton vuoksi, jolla hän oli pelastanut koko maan vainosta; mutta nyt oli käynyt niin huonosti, että maahan oli saapunut suuri päällikkö, mutta talonpojat olivatkin suuttuneet jaarliin.
Haakon jaarli oli vierailemassa Guldalin Medalhusissa. Orm Lyrgja oli nimeltään muuan mies, mahtava talonpoika; hänellä oli vaimo nimeltä Gudrun, Lundarin Bergtorin tytär, jota sanottiin Lunden auringoksi, sillä hän oli erittäin kaunis nainen. Jaarli lähetti orjansa Ormin luo sellaiselle asialle, että heidän oli tuotava tämän vaimo hänen luokseen. Orjat esittivät asiansa; Orm pyysi heitä ensinnä käymään iltaselle. Mutta ennenkuin he olivat sen päättäneet, oli Ormin luo saapunut naapuristosta useita miehiä, joille tämä oli lähettänyt sanan. Orm sanoi silloin, ettei Gudrun millään ehdolla lähde orjien mukaan. Ja Gudrun pyysi heitä sanomaan jaarlille, ettei hän saapuisi tämän luo, ellei Remulin Toraa lähetettäisi häntä noutamaan; tämä oli mahtava emäntä ja jaarlin rakastajattaria. Orjat sanovat tulevansa sinne toisen kerran sellaisin keinoin, että talonpoika ja emäntä pian saavat katua tätä, ja he uhkailevat ankarasti, ennenkuin lähtevät tiehensä.
Mutta Orm antoi vainovasaman kiertää laajalti ympäristössä ja lähetti sen mukana sellaisen sanoman, että kaikkien miesten oli tartuttava aseisiin Haakon jaarlia vastaan ja surmattava hänet. Vähää varemmin jaarli oli ottanut Brynjulv nimisen miehen vaimon, ja se teko oli herättänyt suurta suuttumusta, ja jo silloin olivat miehet tuumineet tarttua aseisiin.
Viestin saatuaan koko rahvas kävi aseisiin ja lähti marssimaan Medalhusia kohti. Mutta jaarli sai siitä vihiä ja poistui talosta miehineen; hän piiloutui syvään laaksoon, jota siitä pitäen sanotaan Jaarlinlaaksoksi. Seuraavan päivän jaarli piti silmällä talonpoikain sotajoukkoa. Nämä asettivat miehiä kaikille teille ja arvelivat, että jaarli oli poistunut laivoilleen; mutta laivastoa johti hänen poikansa Erlend, toivehikas nuorukainen. Mutta yön tullen jaarli lähetti väkensä pois ja käski sen matkata metsäteitse Orkedaleniin: