"Ei", vastaa Kark.
"Me kaksi olemme syntyneet samana yönä", sanoo jaarli; "lyhyelti on väliä meidän kuolemallammekin".
Iltapuoleen Olavi lähti pois. Mutta kun tuli yö, niin jaarli pysytteli valveilla, mutta Kark nukkui ja käyttäytyi omituisesti. Silloin jaarli herätti hänet ja kysyi, mitä hän oli uneksinut. Hän sanoo:
"Olin nyt Ladessa, ja Olavi Trygvenpoika pani kultakoristeen kaulaani."
Jaarli vastaa: "Silloin Olavi Trygvenpoika koristaa kaulasi verenkarvaisella renkaalla, jos hänet tapaat. Varo nyt itseäsi siitä, mutta minulta saat hyvää niinkuin ennenkin, äläkä petä minua."
Sitten molemmat pysyivät valveilla, ikäänkuin kumpikin olisi vartioinut toista; mutta aamupuoleen jaarli nukkui ja käyttäytyi heti omituisesti; hän jännitti sääriään ja niskaansa ikäänkuin aikoen nousta ja huusi äänekkäästi ja rumasti. Mutta Kark säikähtyi pahasti, veti ison veitsen vyöstään, pisti jaarlia kurkkuun ja viilsi sen poikki. Se oli Haakon jaarlin surma. Sitten Kark leikkasi jaarlin pään irti, juoksi tiehensä ja saapui seuraavana päivänä Ladeen ja vei jaarlin pään Olavi kuninkaalle; hän kertoi myöskin kaikki tapaukset Haakon jaarlin retkistä, niinkuin ne nyt on kirjoitettu. Mutta Olavi kuningas käski viedä hänet pois ja katkaista hänen kaulansa.
Sen jälkeen Olavi kuningas ja joukko talonpoikia hänen kerallaan lähtivät Nidar-saarelle[99] ottaen mukaansa Haakon jaarlin ja Karkin päät. Sitä saarta käytettiin siihen aikaan varkaiden ja pahantekijäin teloituspaikaksi ja siellä oli hirsipuu, ja siihen hän ripustutti Haakon jaarlin ja Karkin päät. Koko sotajoukko astui esille ja huusi ja heitteli niitä kivillä sanoen, että siinä sai ilkimys olla toisten ilkimysten matkassa. Sitten lähetettiin väkeä Gul-laaksoon, noudettiin sieltä jaarlin ruumis ja poltettiin se. Niin suureksi kasvoi nyt se vihamielisyys, jota tröndit osoittivat Haakon jaarlia kohtaan, ettei kukaan uskaltanut nimittää häntä toisin kuin "ilkimys-jaarliksi"; tätä herjanimeä käytettiin kauan sen jälkeen. Mutta totta puhuen on kuitenkin sanottava Haakon jaarlista, että hänellä oli paljon kykyä olla päällikkönä; ensinnäkin hän oli suurta sukua, sitten viisas ja taitava käyttämään herruuttaan, rohkea taistelussa ja lisäksi onnekas saavuttamaan voittoja ja kaatamaan vihollisensa. Näin lausuu Torleiv Raudfeldinpoika:
Haakon! ei ole meillä jalompaa jaarlia alla kuun; on kunniaa sankari taistossa saanut.
Ylimyksiä saatoit yhdeksän
(korpit ruumiita raastaa)
luo Odenin; laajalti voit
nyt vallita valtiaana.
Miesten anteliaimpia oli Haakon jaarli, mutta mitä suurin onnettomuus kohtasi moista päällikköä kuolinhetkenä. Mutta pääsyynä siihen oli, että nyt oli koittanut aika, jolloin uhraaminen ja uhraajat olivat tuomittavat, mutta sijaan tuli pyhä usko ja oikeat tavat.