Tore pakeni maihin, ja siellä he riensivät pois aluksista. Mutta Olavi kuningas seurasi heitä, ja myöskin hänen miehensä riensivät laivoista ja ajoivat heitä takaa ja surmasivat heidät; olipa taasen kuningas ensimmäisenä, niinkuin aina, milloin sellaista toimitettiin. Hän näki, missä Tore juoksi, ja tämä oli perin nopeajalkainen. Kuningas riensi hänen jälkeensä Vige koiransa seuraamana. Silloin kuningas sanoi: "Vige, ota kiinni Peura!" — Vige juoksi Toren jälkeen ja karkasi häneen kiinni. Toren täytyi pysähtyä. Silloin kuningas lennätti keihäänsä Torea kohti, ja Tore tapaili koiraa miekallaan ja iski siihen ison haavan; mutta samassa tuokiossa lensi kuninkaan keihäs Toren käden alitse tunkeutuen hänen lävitseen ja työntyen ulos toiselta puolen. Siihen Tore heitti henkensä, mutta Vige kannettiin laivoille. Olavi kuningas antoi armon kaikille miehille, jotka sitä pyysivät ja suostuivat ottamaan vastaan kristinuskon.

Olavi kuningas suuntasi laivastonsa pohjoista kohti rannikkoa pitkin ja kastoi kaiken kansan siellä, missä retkeili. Salpteen saavuttuaan hän aikoi lähteä vuonoon Raudia etsimään, mutta vuonoa pitkin pyyhälti ulospäin myrskysää ja kova tuuli, ja kuningas odotti siellä viikon verran, ja sama myrsky kävi vuonosta päin, mutta ulkopuolella oli navakka tuuli purjehtia pohjoiseen pitkin rannikkoa. Niin kuningas purjehti aina Åmdiin asti, ja siellä kaikki kansa alistui kristinuskoon. Sitten hän pyörsi jälleen etelää kohti. Mutta kun saavuttiin Salpteen, raivosi myrskysää ja ankara hyrsky pitkin vuonoa. Kuningas odotti siellä muutamia öitä, mutta sää pysyi samanlaisena. Silloin hän puhui Sigurd piispalle ja kysyi, saattoiko tämä keksiä mitään keinoa sitä vastaan. Piispa sanoi tahtovansa koettaa, antaisiko Jumala apuaan paholaisen vallan voittamiseksi.

Sigurd piispa otti nyt messupukunsa, kävi kuninkaanlaivan keulaan, käski sytyttää kynttilöitä ja kantoi esiin tuohuksia, asetti ristiinnaulitun kuvan keulaan, luki siellä evankelioita ja monta muuta rukousta ja pirskoitti vihkivettä yli koko laivan. Sitten hän kehoitti irroittamaan köydet ja soutamaan vuonoon. Kuningas käski silloin huutaa toisille laivoille, että kaikki soutaisivat hänen jälkeensä. Mutta kun airot alkoivat liikkua Kurjella, niin se eteni vuonoon, eivätkä ne, jotka soutivat, tunteneet vastassaan mitään tuulta; ja sellaiseksi jäi vanaveden ala, että siinä oli aivan tyyntä, mutta hyrsky vihmoi niin tiheänä molemmin puolin, ettei näkynyt tuntureita vuonon kummallakaan sivulla. Niin souti alus toisensa jälkeen tyvenessä, ja he kulkivat siten kaiken päivää ja seuraavan yön ja saapuivat hiukan ennen päivänkoittoa Godöhön. Mutta kun he joutuivat Raudin talon edustalle, kellui hänen suuri aluksensa rannassa. Olavi kuningas kävi heti taloon miehineen, ryntäsi siihen tupaan, missä Raud nukkui, ja hänen miehensä murtivat sen auki ja hyökkäsivät sisään. Silloin Raud joutui vangiksi ja sidottiin, mutta muista miehistä, jotka olivat sisällä, surmattiin muutamia ja toisia vangittiin. Sitten kuninkaan miehet kävivät siihen tupaan, missä Raudin alustalaiset nukkuivat; siellä muutamia surmattiin, toisia sidottiin, toisia piestiin.

Kuningas käski sitten tuoda Raudin eteensä ja kehoitti häntä alistumaan kasteeseen. "Silloin", sanoi kuningas, "en tahdo riistää sinulta omaisuuttasi, vaan rupean kernaammin ystäväksesi, jos taidat siivolla käyttäytyä".

Raud huusi vastaan sanoen, ettei hän koskaan usko Kristukseen, ja haastoi herjasanoja Jumalasta. Kuningas suuttui silloin ja sanoi, että Raud on saava surkean lopun. Sitten kuningas käski ottaa hänet ja sitoa selin salkoon, pistää puupalan hänen hampaittensa väliin ja siten avata suun. Sitten kuningas otatti kyykäärmeen ja pistätti sen hänen suuhunsa; mutta käärme ei tahtonut käydä suuhun, vaan kiemurteli pois, sillä Raud henki vastaan. Silloin kuningas käski ottaa väinönputken ja pistää sen Raudin suuhun, mutta toiset kertovat, että hän otti torvensa ja työnsi sen hänen suuhunsa; siihen tungettiin käärme ja hehkuva rautatanko pistettiin perään. Silloin käärme meni Raudin suuhun ja sitten kaulaan ja kaivoi itselleen tien siitä puhki; niin Raud heitti henkensä.

Olavi kuningas otti sitten ylettömän paljon kulta- ja hopeatavaraa ja muuta irtaimistoa, aseita ja kaikenlaisia kalleuksia; kuningas kastatti kaikki miehet, jotka olivat seuranneet Raudia, mutta ne, jotka eivät suostuneet, hän surmautti tai kidutti heitä. Sitten Olavi kuningas otti sen laivan, joka oli ollut Raudin, ja ohjasi sitä itse, sillä se oli paljoa suurempi ja komeampi alus kuin Kurki; keulassa oli louhikäärmeen pää, mutta perässä koukero ja pyrstö, ja se oli runsaasti silattu. Sitä purtta kuningas nimitti Käärmeeksi, sillä kun purje oli nostettu, niin se näytti louhikäärmeen siiviltä; tämä oli Norjan kaunein alus. Olavi kuningas teki koko sen vuonon kristityksi ja lähti sitten tiehensä etelään päin, ja sillä matkalla tapahtui paljon, niinkuin on kirjoitettu muistiin tarinain mukaan, että peikot ja maahiset ryhtyivät ottelemaan hänen miestensä ja toisinaan hänen itsensäkin kanssa. Mutta me tahdomme ennemmin kirjoittaa niistä tapahtumista, että Olavi kuningas saattoi Norjan kristityksi, tai niistä muista maista, jotka hän johdatti kristinuskoon. Olavi kuningas saapui samana syksynä sotajoukkoineen Trondhjemiin, ohjasi laivastonsa Nidarosiin ja asettui sinne talvimajoihin.

* * * * *

Nyt tahdon lähinnä kirjoituttaa tarinan Islannin miehistä.

Kun Olavi Trygvenpoika oli ollut kaksi talvea Norjan kuninkaana, oleskeli hänen luonaan muuan saksilainen pappi, nimeltään Tangbrand. Hän oli luonteeltaan väkivaltainen ja murhamies, mutta hyvä hengellinen ja ripeä toimissaan; hänen hillittömyytensä vuoksi ei kuningas kuitenkaan halunnut pitää häntä luonaan, vaan antoi hänelle toimeksi lähteä Islantiin kääntämään sitä maata kristinuskoon. Hän sai kauppalaivan ja saapui sillä Islantiin. Tangbrand julisti siellä kristinuskoa, ja hänen sanojaan seuraten moni päällikkö ja heidän väkensä antoivat kastaa itsensä, mutta siellä oli useita, jotka puhuivat häntä vastaan. Torvald Veile ja Veterlide runoilija sepittivät herjauslauluja Tangbrandista, mutta hän tappoi molemmat. Tangbrand viipyi Islannissa kolme talvea ja koitui kolmen miehen surmaksi, ennenkuin lähti pois.

Samana syksynä, jolloin Olavi kuningas palasi pohjan puolesta, niinkuin ennen on kirjoitettu, saapui Islannista Nidarosiin Kjartan; hänen äitinsä isä oli Egil Skallagriminpoika, jota on sanottu lupaavimmaksi niistä miehistä, jotka ovat syntyneet Islannissa. Hänen kerallaan oli monta muutakin päällikköä, ja nämä olivat kaikki pakanoita, niinkuin useat muutkin, toiset mahtavia, toiset eivät. Silloin saapui Islannista myöskin kelpo miehiä, jotka olivat saaneet kasteen Tangbrandilta. Olavi kuningas otti ilolla vastaan Gissur Valkean sekä tämän vävyn Hjalte Skjeggenpojan, jotka olivat kristittyjä, ja he viipyivät hänen luonaan. Mutta ne Islannin miehet, jotka omistivat laivoja ja olivat pakanoita, koettivat päästä purjehtimaan pois, niin pian kuin kuningas saapui kaupunkiin, sillä heille oli kerrottu, että kuningas pakotti kaikki miehet kristinuskoon; mutta sää oli epäsuotuisa ja ajoi heidät takaisin Nidar-saarelle. Nyt kerrottiin Olavi kuninkaalle, että siellä oli islantilaisia muutamilla aluksilla, kaikki pakanoita, ja he aikoivat karttaa kuningasta. Silloin hän lähetti heidän luokseen miehiä kieltäen heitä lähtemästä pois, mutta käski heitä asettumaan kaupungin rantaan; he tekivät niin, mutta eivät kantaneet mitään maihin laivoistaan.