Halvdan kuningas vietti jouluaan Hadelannissa. Jouluiltana, kuu miehet olivat istuutuneet pöytään ja saapuvilla oli paljon väkeä, sattui sellainen omituinen seikka, että pöydiltä katosi kaikki ruoka ja olut. Kuningas jäi istumaan suutuksissaan, mutta kaikki muut lähtivät kukin kotiinsa. Mutta saadakseen tietää, kuka tämän oli tehnyt, otatti kuningas kiinni erään lappalaisen, joka oli taikataitoinen, ja tahtoi pakottaa hänet ilmaisemaan totuuden. Hän kidutti lappalaista, mutta ei sittenkään saanut mitään tietoa tältä. Lappalainen anoi apua hänen pojaltaan Haraldilta, ja hän pyysi armoa miehelle, mutta ei saanut sitä. Harald auttoi hänet sitten tiehensä vastoin kuninkaan tahtoa ja seurasi itse mukana. He saapuivat erääseen paikkaan, missä muuan päällikkö parhaillaan vietti suuria pitoja, ja siellä heidät otettiin vastaan ilomielin, niinkuin heistä näytti. Ja kun he olivat viipyneet siellä kevääseen asti, virkkoi päällikkö eräänä päivänä Haraldille:
"Sinun isäsi mielestä tapahtui kovin suuri vahinko, kun talvella otin häneltä vähän ruokaa; mutta minä korvaan sen sinulle iloisella uutisella. Isäsi on nyt kuollut, ja sinun on lähdettävä kotiin. Sinä saat kaiken sen maan, mikä hänellä on ollut, ja sillä tapaa voitat itsellesi koko Norjan."
Ja niin olikin käynyt, kuin päällikkö ilmoitti; kun Halvdan kuningas eräänä suojapäivänä ajoi Randsfjordin jäätä, murtui se hänen altaan, ja siihen hän hukkui ja hänen kerallaan paljon väkeä. Mutta niin suosittu oli Halvdan Musta, että neljän valtakunnan suurmiehet tahtoivat saada hänen ruumiinsa haudatakseen sen omalle alueelleen; siitä odotettiin näet hyvää vuodentuloa sille paikkakunnalle. He sopivat asiasta niin, että ruumis jaettiin neljään osaan ja kukin haudattiin omaan kumpuunsa eri tienooseen.[10]
Harald peri kuningaskunnan isältään ollessaan kymmenen talven ikäinen; hän oli muita suurempi ja väkevämpi ja kauniimpi, perin viisas ja tarmokas. Guthorm, hänen enonsa, tuli henkivartion[11] päälliköksi ja sotajoukon "herttuaksi".
Halvdan Mustan kuoltua nousi moni päällikkö sitä valtakuntaa vastaan, minkä hän oli jättänyt jälkeensä. Mutta kun Guthorm herttua sai tästä tiedon, kokosi hän sotajoukon ja lähti liikkeelle kuningas Haraldin kanssa. Aina he saivat vastustajistaan voiton, ja kahden kuninkaan ja neljän päällikön kaaduttua Harald kuningas valtasi sukulaisensa Guthormin voiman ja toimekkuuden avulla suuren osan eteläistä Norjaa.
Harald kuningas lähetti miehensä noutamaan erästä neitoa nimeltä Gyda, Hordalannin[12] Eirik kuninkaan tytärtä; tämä oli kasvatettavana erään rikkaan talonpojan luona Valdersissa. Hänet kuningas halusi saada jalkavaimokseen, sillä hän oli hyvin kaunis ja ylevämielinen nainen. Perille saavuttuaan lähetit esittivät asian neidolle. Tämä vastasi, ettei hän tahtonut tuhlata impeyttään siten, että ottaisi miehekseen kuninkaan, jolla ei ollut hallittavanaan suurempaa valtakuntaa kuin muutamia fylkejä.
"Mutta minusta tuntuu kummalliselta", sanoo hän, "ettei ole sellaista kuningasta, joka valtaisi Norjan siten, että hän tulisi maassa yksinvaltiaaksi niinkuin kuningas Gorm Tanskassa tai Eirik Upsalassa".
Lähettien mielestä hän vastaa perin kopeasti, ja he tiedustelevat häneltä tämän vastauksen tarkoitusta; he sanovat, että Harald on niin mahtava kuningas, että kyllä kelpaa hänelle. Mutta vaikka hän antaakin heidän asiaansa toisen vastauksen kuin he tahtovat, ei heillä ole mielestään mitään tilaisuutta saada häntä mukaansa vastoin hänen omaa tahtoaan, ja he varustautuvat senvuoksi lähtemään takaisin kotiin. Kun he ovat valmiit, saatetaan heitä ulos. Silloin Gyda puhui läheteille ja pyysi heitä kertomaan kuningas Haraldille, että hän suostuu rupeamaan tämän vaimoksi vasta sitten, kun tämä ensin tekee hänen tähtensä sen, että laskee valtansa alaiseksi koko Norjan ja hallitsee sitä valtakuntaa yhtä vapaasti kuin Eirik kuningas Sveanmaata tai kuningas Gorm Tanskaa; "sillä vasta silloin", sanoo neito, "häntä voi minun mielestäni nimittää suurkuninkaaksi".
Lähetit palaavat nyt Harald kuninkaan luo ja kertovat hänelle neidon sanat; he sanovat häntä perin uhkarohkeaksi ja herjasuiseksi ja arvelevat luonnolliseksi, että kuningas lähettää suuren miesjoukon häntä noutamaan ja saattaa hänet häpeään. Silloin vastasi kuningas Harald, ettei tämä neito ollut haastanut pahoin tai käyttäytynyt niin, että ansaitsi siitä koston, vaan suuret kiitokset hänen tuli saada sanoistaan.
"Hän on muistuttanut minua asioista", sanoo kuningas, "jotka minua kummastuttavat sen vuoksi, etten ole ennen tullut niitä ajatelleeksi". — Ja sitten hän lisäsi: "Ja sen lupauksen teen ja siihen otan todistajaksi Jumalan, joka minut loi ja vallitsee kaikkea, ettei tukkaani saa koskaan leikata tai sukia, ennenkuin olen vallannut koko Norjan veroineen ja väkineen — tai muussa tapauksessa heitän henkeni."