Tämä taistelu oli tuiki tuima ja verinen. Suur-Käärmeen, Pikku-Käärmeen ja Kurjen keulamiehet heittivät ankkureita ja iskuhakoja Svein kuninkaan aluksiin ja voivat näin ahdistella niitä ylhäältä päin. He puhdistivat miehistä kaikki purret, jotka saivat pidätetyiksi lähettyvillään, mutta Svein kuningas ja ne, joiden henki säilyi, pakenivat toisiin laivoihin, ja sitten he siirtyivät aseiden ulottuman ulkopuolelle. Tämän joukon kävi, niinkuin kuningas Olavi Trygvenpoika oli arvannut.
Silloin svealaisten Olavi kuningas siirtyi tilalle, mutta niin pian kuin he saapuivat suuralusten lähelle, heidän kävi edellisten tavoin: he menettivät paljon väkeä ja muutamia laivoja ja poistuivat sitten loitommalle. Mutta Eirik jaarli laski purtensa Olavi kuninkaan äärimmäisen aluksen laitaan, puhdisti sen miehistä ja katkoi heti siteet; sitten hän siirtyi sen viereen, joka oli lähinnä, ja taisteli, kunnes sekin oli tyhjennetty. Nyt miehet alkoivat juosta pienemmistä pursista suuraluksiin, mutta jaarli katkoi jokaisen laivan siteet, kun se oli raivattu puhtaaksi, ja tanskalaiset sekä svealaiset siirtyivät silloin lentoaseiden ulottumiin ja työntyivät joka taholta Olavi kuninkaan aluksia kohti. Eirik jaarli sovitti aina purtensa pitkin laivaa ja taisteli lyömäasein, mutta koska hänen aluksellaan kaatui miehiä, nousi tilalle toisia, tanskalaisia ja svealaisia. Näin laulaa Haldor:
Miekkain tuimien kulku Käärmettä kohti siirtyi; helskyvin kultakeihäin urhot taisteli kauan.
Taiston tuoksinassa työntyi häntä vastaan miehiä Ruotsin ja Tanska kalvankantajoita.
Eirik jaarli oli aluksensa eturuumassa, ja sinne oli pystytetty kilpilinna. Siellä taisteltiin lyömäasein ja pistettiin keihäin ja sinkautettiin kaikkea, mikä aseeksi kelpasi; mutta muutamat ampuivat jousilla tai lennättivät aseita käsin. Niin ankara aseryöppy kävi Käärmeen yli, että tuskin saattoi suojella itseään kilvellä; niin tiheään lensi vasamia ja keihäitä, sillä joka taholta työntyi sotapursia Käärmeen ympärille. Olavi kuninkaan miehet olivat nyt niin raivoissaan, että hyppäsivät laivan partaalle yltääkseen vihollisiin miekaniskuin ja surmatakseen heidät, sillä useat eivät olleet laskeneet niin lähelle Käärmettä, että olisivat joutuneet mukaan lyömäleikkiin. Mutta moni Olavin miehistä vierähti silloin mereen, he kun luulivat taistelevansa tasaisella tantereella, ja niin he vaipuivat varusteissaan syvyyteen. Näin kertoo Halfröd:
Käärmeheltä hautaan haavoittuneet vaipui; väistyä mieli ei tehnyt, iskivät viime hetkeen.
Vaikka kuningas kallis purttaan ohjaisi vielä, urhoja moisia Käärme kaipaisi kulkiessaan.
Einar Tambeskjelve oli Käärmeen peräpuolella; hän käytteli jousta ja ampui purevampia vasamia kuin yksikään toinen. Einar tavoitteli Eirik jaarlia ja osasi peräsimen varteen jaarlin pään kohdalle ja nuoli tunkeutui puuhun aina liitossiteeseen asti. Jaarli katsahti siihen ja kysyi, tiesivätkö miehet, kuka sen ampui. Mutta samassa tuli toinen nuoli niin lähelle jaarlia, että se lensi hänen käsivartensa ja kyljen lomitse, ja painui niin syvälle päälautaan,[119] että kärki työntyi pitkälle ulos. Silloin jaarli virkkoi eräälle miehelle, jota toiset nimittävät Finniksi, mutta toiset sanovat lappalaiseksi — hän oli maanmainio jousenkäyttäjä —:
"Ammuppas tuo kookas mies tuolta peräpuolelta!" Finn ampui, ja vasama osui keskelle Einarin kaarta samassa tuokiossa, kuin hän jännitti sitä kolmatta kertaa. Silloin jousi karahti kahdeksi kappaleeksi. Olavi kuningas kysyi:
"Mikä siellä niin helähtäen murtui?" "Norja sinun kädestäsi, kuningas!" vastaa Einar. "Niin suuri ei tappio vielä liene", sanoo kuningas; "ota minun jouseni ja ammu sillä". — Ja hän heitti aseen Einarille. Einar otti jousen ja jännitti sen heti niin, että nuoli kävi liian lyhyeksi kaarelle, ja huudahti: "Liian hento, liian hento — on ruhtinaan kaari!" Hän heitti jousen takaisin, mutta tarttui kilpeen ja miekkaan ja taisteli edelleen.