Kirurginen Sairaala 25/X 1920
Tekijä.
Sotalapsi
Palvelukseni oppilaana sairashuoneessa Lontoossa sattui samaan aikaan kuin sota buureja vastaan.
Sota-innostus oli silloin ihmeellisen yleinen, ja niitä vapaaehtoisten joukkoja, jotka ensimmäisten englantilaisten vastoinkäymisten jälkeen lähtivät vahvistamaan Etelä-Afrikassa toimivaa armeijaa, tervehdittiin riemuhuudoin heidän kulkiessaan Lontoon katuja.
Muistan erään aamun, jolloin me, jotka työskentelimme lastenosastolla, äkkiä jätimme kaiken käsistämme ja ryntäsimme ulos parvekkeelle huiskuttamaan vapaaehtoisille, jotka kulkivat ohitse sytyttävän soiton tahdissa. Moni meistä tunsi jonkun tai joitakuita niistä, jotka nyt lähtivät sotaan, ja sydäntä kalvoi ajatellessa, että moni heistä varmaankaan ei koskaan palajaisi.
Se sota-innostus, joka silloin valtasi kaikki miehet Englannissa, ei jättänyt naisiakaan välinpitämättömiksi, ja silloin, niinkuin nytkin, suorastaan rynnättiin niihin toimistoihin, joissa sai ilmoittautua sairaanhoitajattareksi. Sekä hienoston naiset että muut pukeutuivat vaatettavaan sairaanhoitajatarpukuun ja matkustivat sotanäyttämölle. Muutamia vei sinne seikkailunhalu, toisia varmaankin jalommat vaikuttimet, ja muutamista näistä hoitajattarista oli varmaankin todellista hyötyä heidän synnynnäisen käytännöllisen älynsä vuoksi.
Ja moni heistä kohtasi myös tiellään seikkailun, jota oli hakenut, sillä sota-aikoina tapahtuu sellainen ihme, että samalla kuin maa peittyy tuleen ja vereen, ja elämä ja kuolema seisovat rinnakkain käsi kädessä, on rakkaus usein vieressä kolmantena, ja ne kukat, jotka se nuoruuden innossa ojentaa, tuntuvat vain saaneen ihanamman kukoistuksen ja hurmaavamman tuoksun siitä verenkastamasta maasta, jossa ne ovat kasvaneet.
Ja siten syntyy uutta elämää sinne, missä kuolema äsken teki kulkuaan. Moni pieni "sotalapsi" syntyi näihin aikoihin maailmaan tullakseen lohduttajaksi surussa jälkeen hänen, joka oli mennyt sinne, mistä ei kukaan palaja.
Mutta toisten pikku raukkojen täytyi syntyä salassa, heidän täytyi pysyä tuntemattomina, eivätkä saaneet läsnäolollaan muistuttaa äitiään siitä, mikä ihmisten mielestä olisi ollut anteeksiantamaton harha-askel.