Ja niinpä tämä oli Nursen viimeinen kohtaus pienen italialaisen ystävänsä kera.
Kirjeenvaihto jatkui vielä jonkun aikaa, mutta sitten eräänä vuonna jäi Nursen joulukirje ilman vastausta, ja niin hänkin lopetti kirjoittamisen.
Ja vuodet vierivät. Suuri maailmansota oli alkanut. Tunteet ja ajatukset ikäänkuin hukkuivat kanuunanpaukkeen kaikuun. Suhteet vaihtuivat. Mikä ennen oli ollut suurta, muuttui vähäpätöiseksi, ja päinvastoin. Ihmisten väliset siteet katkesivat, toiset taas kasvoivat vahvemmiksi ja sydämellisemmiksi.
Eräänä päivänä suomalainen hoitajatar sai englantilaisella leimalla varustetun kirjeen. Se oli rouva Cimelliltä.
Hän kirjoitti, että he olivat kadottaneet Nursen osoitteen. — "Mitähän ajattelittekaan meistä, kun me emme kirjoittaneet", — mutta sitten eräänä päivänä, kun hän oli järjestänyt Albertin kirjoja, oli eräästä kirjasta pudonnut postikortti, jossa oli osoite.
Ja sitten Nurse sai tietoja heistä kaikista. Pikku Lily oli kuollut; Sydney kävi koulua, Rosie haaveili sairaanhoitajattaren toimesta, ja Fred ja Albert olivat "tietysti" menneet vapaaehtoisina sotaan. Jos tämä kirje vain saavuttaisi Nursen vielä elossa ja hän tahtoisi vastata muutamilla riveillä, niin rouva Cimelli lähettäisi kirjeen myöskin Albertille, joka tulisi niin iloiseksi.
Eikö se ollut ihmeellistä! Nursen sydän oli täynnä lämpöä ja kiitollisuutta. Tämä oli todellista ystävyyttä!
Albert sai tietysti kirjeen ja kaulahuivin, jonka Nurse itse oli kutonut. Kirje, jossa Albert sitten kiitti monivuotista ystäväänsä, oli kirjoitettu eräässä sotilassairaalassa. Hän makasi siellä polvi haavoitettuna, palavana innosta päästä taas ylös ja "muiden poikien luo, joiden tila oli vaikea Pohjois-Ranskassa".
Sen jälkeen Nurse ei enää saanut tietoja näistä ystävistään, jotka aina olivat luulleet hänen, päällystakissaan ja hatussaan, kuuluvan heidän omaan luokkaansa. Sota lakaisi umpeen kaikki heidän jälkensä. Pitkään aikaan ei kirjeenvaihto ollut mahdollinen, ja kun Nurse viimein sodan loputtua koetti uudistaa entisiä suhteita, sai hän kirjeen takaisin päällekirjoituksella: "vastaanottaja tuntematon".
Mihin hänen ystävänsä olivat joutuneet? Oliko se myrskytuuli, joka oli käynyt yli Euroopan, myöskin tuhonnut heidän vaatimattoman kotinsa? Missä oli hänen "rakas Albertinsa"? Oliko hänen kuollut ruumis-raukkansa, niinkuin niin monen tuhannen muun, maatunut jollakin maanosamme monista taistelutantereista? Lepäsikö hän ehkä valkoisen ristin alla jossain monista sotahautausmaista? Hänen viimeinen kirjeensä, joka osoitti hänen suomalaiselle ystävälleen, että hän halasi takaisin vaikeuksiin auttaakseen tovereitaan, jäi Nurselle kallisarvoiseksi todistuskappaleeksi siitä, että pojasta, joka kerran hänen sylissään oli itkenyt ensimmäisen suuren sydänsurunsa, oli tullut yksi niitä, jotka voivat ja tahtovat kantaa toisten kuorman, oli tullut todellinen mies.