Puhutko oikein? Aatteletko lauseitas?
Vartija
Tään immen hautaavan näin vainajaa, jot' et
Sä salli haudata. Kai lausun selvästi? 405
Kreon
Tuon näitte, saitte? Kuinka? verekseltäkös?
Vartija
Näin asian laita on. Me sinne palattiin,
Sult' uhkaukset kuultuamme hirmuiset.
Nyt laastuamme kaiken hiekan, vainajaa
Mi peitti, paljastimme ruumiin riutuvan; 410
Ja tuulen suojaan käytyämme istumaan
Mäelle, karttaaksemme kalman katkuja,
Jo soimusanoin kiivahasti kiihoittaa
Mies miestä, ettei laiminlyötäis valvontaa.
Näin oltiin kaiken aikaa, kunnes keskellen 415
Nous' ilmankantta päivän pyörä loistava
Ja helle poltti. Äkki-tuima tuulispää
Nyt maasta nosti hirmu-vihurin ilmoihin;
Se ketoja pieksi, metsän lehväkutria
Se raasti, riipi, avarat ilmat täyttäen. 420
Me umpisilmin taivaan raivon kestimme.
Kun jonkun ajan päästä myrsky talttui taas,
Näkyypä neito. Niinkuin lintu huomaten
Pesänsä pojitonna, vuoteen tyhjänä
Surulla mielin haikeasti vaikeroi, 425
Niin tääkin, kuolleen paljahaksi nähtyään,
Valitti, itki, niille hirmukostoa
Toivotti, joiden työtä ol' tää paljastus.
Ja kuivaa hiekkaa käsin sinne tuotuaan,
Hän vaskimaljan korkealta kallistaa 430
Ja kolmin uhrijuomin vihmoi vainajaa.
Sen nähden sinne syöksymme ja neitosen
Otamme oitis kiinni säikkymättömän;
Hänt' eellisistä töistä niinkuin näistäkin
Syytämme: hänp' ei tyhjäks' väitä mitäkään. 435
Mut mielissäin ja huolissain yht' aikaa oon:
Se mieluisaa, ett' itse syystä selvisin;
Vaan huolettaa, kun siihen syydän ystävät.
Mutt' halpaa kaikki muu sen suhteen sentään on
Ett' itse pelastuin — niin luonton' arvelee. 440
Kreon (Antigoneelle)
Ja sie, jok' otsaas maata kohti kallistat,
Myönnätkö tuon sa tehnehes vai kiellätkö?
Antigone