Kuoro
Isänsä jäykkää mieltä näyttää perineen
Tuo neito: ei hän vaaraa osaa väistyä.
Kreon
Vaan tiedä, että liian jäykät luontehet
Esinnä raukee. Niinpä kovin rautakin,
Tulesta tullen hehkuvaisna, nähdähän 475
Haurasna usein murtuvan ja särkyvän.
Myös tiedän, että virmapäitä varsoja
Vain pienin suitsin ohjataan. Ei kannata
Sen ylvästellä siis, ken toisten orja on.
Vaan tuo jo silloin julkes minua vastustaa, 480
Kun rikkoi käskyn' ilmeisen ja julkisen;
Se vastarintaa uutta on, kun tehtyään
Työn kehnon, siitä ilkastellen kerskailee.
En tottakaan ma oisi mies, vaan hänpä mies,
Jos ilkivallan kostamatta jättäisin. 485
Ei, olkoon siskoni lapsi hän, tai vieläkin
Lähempi kuin mun sukuni suojushenki on,
Ei hän, ei siskonsakaan kuolon kauhuja
Saa vältetyksi. Syytän, näette, toistakin
Yht' osallisna hautuu-vehkeiss' olleeksi. 490
Myös hänkin tänne kutsukaat! Juur' äsken näin
Tuon järjetönnä kotosalla riehuvan.
Ken pimeässä vehkeilee, sen ennaltaan
Jo tahtoo mieli syylliseksi ilmetä.
Se kuitenkin mua suututtaa, jok' eljistään 495
Kun kiinni joutuu, niitä vielä kaunistaa.
Antigone
Mielitkö vielä muutakin kuin kuoloain?
Kreon
En muuta mieli: kaikk' on mulla, sen kun saan.
Antigone
Miks' aikailet siis? Niinkuin ei mua miellytä
Sun lausees, eikä milloinkaan voi miellyttää, 500
Niin munki sanani tympäisee sun mieltäs vain.
Vaan millä maineen oisin saanut oivemman,
Kuin haudan hankkimalla veljyt raukallein?
Ja kaikki nää sen mieluisaksi itselleen
Sanoisivat, jos pelko suit' ei sulkisi. 505
Mut yksinvalta, onnen-lasna muutenkin,
Puheissa, töissä noudattaa vain halujaan.