"Niin, mitä siitä arvelette? Nuori herra, jolla on kultasormuksia joka sormessa ja silkkikoristeita rinnalla, puhuu nälästä ja janosta. Ja miksi minulle, herra? Enhän minä ole syötävää. Mutta tahdon antaa teille imettäjäni hyvän neuvon: ennenkuin toiste puhutte rakkauden nälästä, kaunis herra, koettakaa vain päivä tahi pari, miltä todellinen nälkä ja jano tuntuu, ennenkuin jälleen kuljette Amorin kerjuusauvan varassa."
"Teidän imettäjänne on jo maustanut kielenne pippuriviisaudellaan. Oi, ette vielä tiedä mitä rakkaus on."
"Mutta te sen tiedätte, kokenut herra. Sen näkee teidän hihoistanne ja säärystimistänne. Tunnette sen mahdin, joka on voimakkaissa väreissä, valkeaan puseroon kirjailluissa vihreissä apilankukissa, vaniljalle tuoksuvissa hiusvoiteissa, pitkissä keihäskynsissä. Oi, mutta valitkaa arvokkaampi päämäärä, herra."
"Olette minun aurinkoni, neitsyt", sanoi Rinaldo, luoden häneen läpitunkevimman katseensa.
"Ah, nyt aurinko laskee, ja minä menen kotiin — ilman saattoa — kuten aurinko", sanoi tyttö ja nousi.
"Mutta joka yö, neitsyt, joka yö liitelee rakkauteni parvekkeenne ympärillä, kun kuulette minun soittavan."
"Oi herra, älkää vihastuko, mutta käytän yöni nukkumiseen, ja parvekkeeni on liian pieni kantamaan teidän rakkauttanne. Siellä on tilaa vain yrttimaljakolle."
V.
NOLI ME TANGERE.
Pieni punainen liekki paloi madonnankuvan edessä Giovannan makuukammiossa. Se loisti vain niin kauas, että Jumalan-äidin pään kultainen tausta hehkui ja vihkivesi pienessä pronssimaljakossa kimmelsi.