Hän kiiruhti köyhien huoneittensa läpi ja käski talonpoikaisvaimon ottaa esille pöytäliinan. Se oli häikäisevän valkoinen. Mutta kuinka suuri hänen köyhyytensä oli, ymmärsi hän vasta tällä hetkellä, kun ei pöydälle ollut panna muuta kuin leipää ja juustoa ja vanhaa sakkaista viiniä. Hän lähetti vaimon puutarhaan leikkaamaan salaattia ja kaivamaan purjosipulia. Itse hän juoksi poissa suunniltaan ja etsi kaikki vanhat, puoleksi unohdetut kätköt, ikäänkuin ruokavaroja yht’äkkiä voisi löytyä kuin sieniä pimeimmistä nurkista. Hän ajatteli vain ruokaa ja ruokaa. Hän näki edessään kaikki ne kukkuraiset pöydät, joiden ääressä hän rikkautensa päivinä oli kestinnyt ystäviänsä sen naisen kunniaksi, jolle hänellä ei nyt ollut tarjota ruokaa edes niin paljon kuin linnulle. Hän ajatteli kyyhkysiä, jotka he olivat jättäneet makaamaan niitylle, sittenkuin haukka…
Haukka! Hän kiiti läpi huoneen ja sysäsi varrasta, jolla se istui, niin että kulkunen kilahti. Haukka! Se istui orrellansa ja nukkui ilman silmikkoa. Hän tarttui siihen, tunnusteli sitä, oliko se lihava, ajatteli, että se olisi sellaisen naisen arvoista ruokaa, ja väänsi enemmittä ajatuksitta kaulan siltä poikki. Kun vaimo samassa tuli sisälle puutarhasta syli täynnä salaattia, heitti hän linnun hänelle ja käski hänen nopeasti höyhentää sen ja paistaa sen huolellisesti vartaassa.
Kun Gentile vei vieraansa pöytään, levitti hän viittansa kivipenkille, jossa Giovanna istuisi. Hän seisoi hänen vieressään ja tarjosi hänelle ensiksi. Hän ei ajatellut muuta kuin palvella häntä. Giovanna oli nälissään ja jatkoi syöntiä viivyttääkseen pyyntöään. Mutta vihdoin hän sanoi:
"Gentile, ei sen rakkauden tähden, jota olet tuntenut minua kohtaan, vaan jalon mielenlaatusi vuoksi rukoilen sinulta elämää pojalleni. Sillä ilman sinun apuasi hänen täytyy kuolla."
"Teidän poikanne, Giovanna?" sanoi Gentile, ja hänen sydämensä löi.
"Voinko minä antaa elämän teidän pojallenne?"
"Voit, Gentile."
He katsoivat toisiaan ja punastuivat niin, että posket melkein tihkuivat verta.
"Minä pyydän äitinä ainoan poikani puolesta, Gentile. Sinä ymmärtäisit minua, jos sinä itse…"
"Mitä voin minä tehdä poikanne puolesta, Giovanna?"
"Hän on sairas, Gentile. Hän ei elä, jollet sinä auta häntä."