Mutta spartalaiset punastuivat ja antoivat vastauksen:
"Me tulemme vapaasta tahdostamme emmekä pyydä armoa."
Xerxes vastasi:
"Juuri sentähden te olette loukkaamattomat. Seuratkaa minua, eikä kukaan ole päänne hiuskarvaakaan notkistava."
Matka kulki edelleen länttä kohden. Ekbatana avasi hänelle porttinsa ja hän ajoi noiden moninkertaisten suojamuurien sisälle, joiden kukin rengas kuvasi yhtä kiertotähtien radoista ja oli verhottu tähtensä värisellä metallilla. Kuninkaallinen linna säteili kultaa, elektronia ja norsunluuta. Mutta hän ei pysähtynyt. Korkeat muurit avasivat jälleen malmiporttinsa hänen lähteä. Hän tahtoi kohdata valtakunnistansa kokoontuvat sotajoukot. Maantiet kumisivat ratsujen ja vetojuhtain alla. Airuita kiiti häntä vastaan tuoden sanomia laivastosta. Kaikesta pidettiin ennakolta huolta: sotalaivoja hankittiin miehistöä varten, hevoslaivoja, pitkiä aluksia siltoihin, kuormalaivoja elintarpeiden kuljetusta varten. Athos-niemi, joka ennen raivoisain myrskyjensä vuoksi oli ollut niin kovin tuhoisa persialaisille, ei enää saisi olla purjehtijain vaarana. Viivasuora kanava kaivettiin poikki niemen, niin että se erotti vuoriniemen mantereesta. Kaksi kolmisoutiota saattoi kulkea siinä rinnakkain. Foinikiassa ja Egyptissä valmistettiin köyttä valkeasta hampusta ja byblos-kasvista.
Maasotajoukko alkoi kokoontua suurkuninkaan ympärille ja hänen mukanansa marssia Sardesta kohden.
Matkalla, Kelainaissa, kestitsi Pythios, Atyksen poika, joka oli lahjoittanut suurkuningas Dareiokselle kultaisen plataanin ja viiniköynnöksen, sotajoukkoa runsain antimin, vieläpä hän tarjosi vieraallensa ja ystävällensä Xerxeelle kaiken säästämänsä rikkauden hopeaa ja kultaa. Suurkuningas käytti hyväkseen hänen vierasvaraisuuttansa, mutta ei tahtonut antaa voittaa itseänsä anteliaisuudessa, jonka vuoksi hän vielä lisäsi hänen rikkauttansa.
Sotajoukko marssi yhä päämääräänsä kohden. Kun Xerxes oli mennyt yli Maiandros-joen, näki hän eräänä päivänä vaunuistansa erittäin kauniin plataanipuun. Hän käski pysähtyä ja astui vaunuista. Plataanin latvus ulottui laajalle joka suuntaan, ja sen nuoret lehdet värisivät, niinkuin ilmaistaksensa iloansa keväästä. Suurkuningasta puu ilahdutti, hän hiveli sen hienoa keltatäpläistä kuorta ja suuteli sitä. Hän ei muistanut koskaan nähneensä niin komeata puuta, hän otti kaulaketjunsa ja ripusti sen rungon ympärille. Rannerenkaansa hän kiersi oksiin. Keihäsmiehillensä hän antoi käskyn, että siitä hetkestä alkaen aina oli pidettävä vartijaa tuon kauniin puun ääressä sitä vartioimassa ja hoitamassa.
Seuraavana päivänä hän saapui lyydialaisten kaupunkiin Sardeeseen ja lähetti sieltä sanansaattajia Hellaaseen vaatimaan maata ja vettä. Ei kuitenkaan Ateenaan eikä Spartaan, jotka niin häpeällisellä tavalla olivat loukanneet kansainoikeutta, vaan kaikille muille valtioille, jotta ne, jotka siihen saakka olivat tehtävän laiminlyöneet, vielä viime hetkessä hankkisivat takeet hänen ystävyydestänsä.
Niinä päivinä tuli Abydoksesta Hellesponton rannalta sanomia Europaan vievien siltojen rakennustöistä. Tuo laineilla kelluva tie oli laskettu hampusta ja byblos-kuiduista tehdyille köysille. Mutta virta ja raju myrsky olivat repineet sillat.