Mutta kuolemattomien jälkeen tuli vilisevä joukko kaikkia Aasian ja Afrikan kansoja. Xerxes katsasti valtakuntiansa. Hänen "silmänsä" ja "korvansa" seisoivat hänen sivullansa ja kertoivat hänelle kaikki, mitä hän halusi tietää. Täyttymätön tiedonhalu sai hänet unohtamaan syömisen ja juomisen. Sotapäälliköiden ja satraappien nimet kajahtelivat ilmassa; moni sotapäälliköistä oli hänen omaa sukuansa ja lähintä veriheimoa. Kirjoittajat merkitsivät muistiin nimiä ja lukuja. Xerxeen silmät ahmivat kaikkea ja etsivät nälkäisinä yhä lisää. Päivän päästä päähän hän istui korkeassa vaunussansa, hän nukkui peitteisiinsä kääriytyneenä nousten aivan aamunkoitossa seuraamaan eteenpäin kulkevia joukkoja. Seitsemän vuorokautta kesti ylikulku. Vielä itse mentyään salmen yli hän pysähtyi rannalle katselemaan joukkojansa loppuun saakka. Yöllä hän saattoi lakkaamatta kuulla eläinten astuntaa ja rattaiden kolinaa, joka ei koskaan keskeytynyt.
Omituisia kansoja kulki ohitse. Kasvojen värit vaihtelivat kellertävästä kiiltomustaan. Afrikan aitiopialaiset olivat takkuvillaisia kuin lampaat. Toisilla kansoilla oli tukka pitkä ja sileä kuin harja tahi palmikoitu piiskaksi. Pohjolan heimoja kulki pitkäkarvaisissa turkeissa ja korkealle yli polven ulottuvissa vihreissä ja ruskeissa saappaissa. Kypäriä oli lukemattomia muotoja — ne olivat milloin puusta, milloin pronssista, milloin palmikoiduista hihnoista. Muutamilla oli päässänsä korkeita hevosen päänahkoja, joiden korvat siirottivat ja harja hulmusi; toisilla häränpäitä valtavine kierresarvineen; muutamilla oli ketunnahat pään verhona, toisilla leopardin- ja leijonannahkoja, jotka oli pingoitettu pelkiksi hammasvälkkyisiksi kidoiksi. Keveäpukuiset intialaiset kulkivat hohtavissa puuvillapukimissansa, eikä heillä ollut muita aseita kuin pitkät ruokokaaret ja hienoruokoiset nuolet, joissa oli rautainen kärki. Toisilla kansoilla oli keihäät, joissa oli jalanpituiset terät, sotatapparoita, niinkuin olisivat olleet tarkoitetut puiden kaatamista varten, tahi raudalla vahvistettuja nuijia. Turbaanipukuisilla heimoilla oli kankeat pellavaiset rintavarustukset. Muutamilla oli palmupuiset kaaret, toisilla heittokeihäät, joissa oli sahateräiset piikärjet, toisilla keihäät, joissa oli antiloopinsarviset kärjet. Kilpiä oli epälukuisia ja sangen omituisia muotoja; muutamat olivat tehdyt pingoitetusta kurjennahasta. Toisilla oli ihmisen päänahkoja vyössänsä, toiset koristivat kaulansa karhun- ja ihmisenhampaista tehdyillä ketjuilla.
Xerxes ihmetteli suuresti. Usein hänen silmänsä kostuivat liikutuksesta, kun hän ajatteli kaikkia näitä erilaisia ihmiskansoja, jotka eivät ymmärtäneet toistensa kieltä, vaan elivät elämänsä kaukaisissa, toisistansa etäällä olevissa maailmoissa — vain viittaus hänen sauvastansa, ja kuukausittain ne kulkivat, kärsivällisinä niinkuin karja, ja tuossa ne nyt vaelsivat ohi hänen silmiensä eivätkä ehkä enää koskaan näkisi kotipaikkaansa.
Mutta hänen silmänsä säkenöivät ylpeyttä, kun hän näki loputtoman ratsuväkensä lainehtivan ohitse. Hänen persialaissydämensä takoi ilosta, kun hän katseli noita kauniita ja komeita hevosia, jotka tanssivat ohitse hännät hulmuten. Loistavat levyt koristivat otsaa ja reisiä. Otsaviuhkaa piti koossa rengas ja se oli pystyssä kuin lyhde. Nahkahihnoissa loisti metallikoristeita, ja harjaan oli palmikoitu kultaisia tupsuja. Kahdeksankymmentätuhatta miestä ratsasti hänen ihastuneitten silmiensä ohitse. Ratsuväenpäälliköt Harmamithres ja Tithaios, Datiin pojat, tervehtivät häntä. Ja Xerxes muisti surulla kolmatta, Fartnuchesta, joka ei voinut olla mukana; Sardeesta lähdettäessä oli hänelle sattunut niin, että koira oli juossut hänen ratsunsa jalkoihin, niin että se pillastui ja heitti hänet selästään. Hän sylki verta putoamisen jälkeen ja sai keuhkotaudin; hänen käskynsä mukaan olivat palvelijat vieneet hevosen siihen paikkaan, missä se oli heittänyt herransa selästänsä, ja leikanneet siltä jalat rangaistukseksi.
Ratsuväen joukosta Xerxes tahtoi erikoisesti katsella sagartilaista paimenkansaa, jolla ei ollut muita aseita kuin hihnasta punotut suopungit, joilla he vangitsivat vihollisensa, ja tikari, jolla pistivät ne kuoliaaksi.
Ratsumiesten jälkeen tulivat intialaiset hevosten selässä tahi vaunuissansa, joita villiaasit vetivät, ja vihdoin turbaanipäiset arabialaiset kameleillansa, joiden läheisyyttä hevoset eivät voineet sietää.
Ihmisvirran kulkiessa siltaa pitkin syntyi usein epäjärjestystä riveissä. Ratsut pillastuivat ja potkivat kaidelaitteet rikki. Niiden silmiin tuli raivoisa pelko, kun ne katselivat vaahtoryöppyisiä aaltoja. Intialaiset koirat, joita kuljetettiin suurissa joukkueissa, ulvoivat, kamelit heittäytyivät maahan ja tuijottivat hullun pelon vallassa. Pysähdys vaikutti jäljessä kulkevaan joukkoon ja sai kaikki sekasortoon. Soturit tulivat neuvottomiksi. Nuolikotelot ja aseet menivät sikinsokin. Pelkurit tungeksivat kuin elukat. Jotta kävisi selville pysähdyksen syy, käskettiin ruoskamiehet esille. Niinkuin tuli ne lävistivät joukot. Ruoskat viuhuivat siksi, kunnes este löytyi. Iskuja sateli kamelien selkään, kunnes ne hypähtivät pystyyn. Veri tihkui kyljistä ja muodosti punaisia juovia ruoskan tiehen. Koirat ulvoivat, vaikka niitä ei saanutkaan lyödä, koska ne olivat pyhiä. Hevosia pistettiin kupeisiin, kunnes ne vauhkoina tuskasta karkasivat rajuina eteenpäin. Haavoittuneet tahi kuolleet heitettiin veteen. Vähitellen tie aukeni ja marssi alkoi uudelleen, ja sitä kiirehti takaapäin tulevien painostus.
Ennenkuin Xerxes itse ajoi yli sillan, pidettiin sitä kauan tyhjänä. Kuormarengit lakaisivat tieltä lian ja pölyn; maagit, jotka kulkivat pyhän tulen edessä, puhdistivat sen. Suitsutusastioista he sirottelivat hyvänhajuista pyhää savua kummallekin puolelle. Suurista saviastioista vihmottiin tuoksuvia vesiä. Pisaroista nousi näkymättömiä kukkasia tielle. Tuoksu kertoi Persian ja Susianan ruusuista. Ja kun suurkuningas itse ajoi kahdeksanvaljakollaan, valkeilla nisaialaisilla hevosillaan, eivät hänen suuret laajenevat sieraimensa huomanneet verta, joka hetkinen sitten oli vuotanut hevosenkavioiden alla, väkevästi tuoksuen päivänpaisteessa. Katoksen alla olevalta leposijaltansa hän näki Hellesponton pauhaavan kummallakin puolellansa ja hän silmäili pakenevia laineita niinkuin valtias, joka nyökyttelee päätänsä väellensä. Kuormaston sillalta saakka hän tunsi kymmenentuhantisen, vilisevän muuli- ja lehmäjoukon hajun; hän näki niiden selkien kulkevan vilisevänä sarjana niinkuin mateleva käärme, siellä täällä vilahtelivat sarvet; se oli kuin ruokaa täysi suoli kiemurtelemassa kohden maata, jonka hän oli valloittava. Eteläpuolella laivat pitkissä riveissä kulkivat Traakiaan vievää nientä kohden — tavaten vakoojalaivain ketjun, jonka pitkin rantaa piti seuraaman maavoimien etenemistä päästämättä koskaan yhteyttä katkeamaan.
Sillä nyt alkoi marssi, joka kuukausittain oli vyöryvä länttä ja etelää kohden ja tulvallansa peittävä koko maan ja saattava sen persialaiskuninkaan kahleisiin.
Kolmena valtavana haarana sotajoukko marssi. Vasen sivusta pitkin rantaa nojautui laivaston kahteentoistasataan laivaan. Oikea sivusta kaarsi sen jäljessä sisämaata. Xerxes itse oli keskuksessa kahden valiojoukkonsa kanssa, joita johti akaimenidi Smerdomenes ja vanha Megabyzos.