»No?» sanoi hän viimein. »Siinäkö kaikki?»
»Mies ei ole kuollut», sopersin minä.
Hän kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään.
»Entä sitten?» sanoi hän. »Sitä ette aikonut minulle sanoa.»
»Pelastin kerran teidän ylhäisyytenne hengen», sopersin surkeasti.
»Myönnetään», vastasi hän ohuella, terävällä äänellään. »Sen tosiseikan mainitsitte äsken. Toiselta puolen olette minunkin tietääkseni sammuttanut kuusi ihmishenkeä, herra de Berault. Olette viettänyt riitelijän, alhaisen pukarin ja pelaajan elämää. Ja kuitenkin olette hyvää syntyperää! Häpeä kerrassaan! Ihmettelettekö, että nyt olette joutunut tähän? Mutta tuon yhden seikan takia kuuntelen teitä vielä», lisäsi hän samassa.
»Voisin pelastaa teidän ylhäisyytenne hengen jälleen», huudahdin minä.
Se oli äkillinen mieleenjohtuma.
»Tiedätte jotakin?» sanoi hän nopeasti ja tähysteli minua. »Ei», jatkoi hän ja pudisti päätään. »Vielä mitä! Vanha veruke. Minulla on parempia vakoojia kuin te, herra de Berault.»
»Mutta ei parempaa miekkamiestä!» huudahdin minä käheästi. »Ei koko henkivartiossanne.»
»Se on totta», sanoi hän verkalleen. »Se on totta.» Kummastuksekseni hän lausui tämän harkitsevaan tapaan, ja katseli alas eteensä. »Malttakaas, kun mietin, ystäväiseni», jatkoi hän.