— Täälläkö?
— Niin, täällä. Ettekä liian julkisesti vastusta kuninkaan tahtoa.
Siinä kaikki.
Suurmestari näytti ällistyneeltä. — En luovuta ketään, — sanoi hän. —
En ketään! — Olkoon se asia selvä.
— Kuningas ei vaadi kenenkään luovutusta.
Syntyi vaitiolo. Sitten Biron kysyi: — Tietääkö herra de Guise tästä tarjouksesta? — ja hänen silmänsä kirkastuivat. Hän vihasi Guisejä ja he vihasivat häntä, siinä kohdassa hän oli hugenotti.
— Hän on lähtenyt kauas tänään, — vastasi kreivi Hannibal kuivasti.
— Ja jos siitä ei ole pahempia seurauksia, voi hän olla tyytyväinen.
Rouva Katariinalla on tästä tieto.
Biron oli selvillä siitä, että marski Tavannes oli leskikuningattaresta riippuvainen, ja hän kohautti olkapäitään.
— Niin, tämähän näyttää rouva Katariinan valtiotaidolta, — mutisi hän, — hänen tapaiseltaan! — Ja viitaten vierastaan istuutumaan vaatepäällystäiselle arkulle seinän viereen hän itse istui tuoliin pöydän ääreen ja mietti hetkisen otsa rypyssä, uneksivin silmin. Hetken kuluttua hän naurahti katkerasti. — Te olette sytyttäneet roihun, — sanoi hän, — ja toivotte nyt, että minä sen sammuttaisin.
— Toivomme, että estätte sitä leviämästä.
— Te olette tehneet teon, ja nyt teitä kauhistuttaa, kun pitäisi maksaa veren hinta. Sepä se, vai mitä?