"Viallako?" kertasi isäntä, hämmentyen hänen tuijotuksestaan ja toivottaen olevansa kunnollisesti poissa huoneesta. "Ei minun tietääkseni, teidän jalosukuisuutenne."
"Täällä ei ole ketään sairaana?"
"Ei, teidän jalosukuisuutenne, ei suinkaan."
"Eikä ketään rujoa?"
"Ei."
"Te erehdytte", vakuutti vieras lujasti. "Tietäkää, että minä olen Solomon, sen Caesarin poika, jonka isä oli Parisin Michel Notredame, oppineiden tavallisesti nimittämä Nostradamukseksi ja Ylimaalliseksi, — joka luki tulevaisia ja ratsasti suurella valkoisella Kuoleman Hevosella. Kaikki salatut asiat ovat minulle avoinna."
Isäntä vain ällisteli, mutta hänen vaimonsa ja palvelijatar, jotka olivat uteliaisuudesta tulleet ovelle kuuntelemaan ja tuijottamaan jännittyneinä, tekivät ahkeraan ristinmerkkejä. "Olen täällä", pitkitti vieras toviksi vaiettuaan, "laatimassa horoskooppia hänen ylhäisyydelleen kardinaalille, jonka on ennustettu kuolevan Yvetot’ssa. Mutta huomaankin olosuhteet epäsuotuisiksi. Täällä talossa on pahansuopa voima vaikuttamassa."
Isäntä raapi korvallistaan ja katsoi avuttomasti vaimoonsa. Mutta tämä oli syventynyt pelokkaan kunnioittavasti tähystämään vierasta, jonka pää miltei koskettanut matalan huoneen lakea, samalla kun hänen pitkät, kalpeat kasvonsa näyttivät pilvisen päivän hämyssä aavemaisen vaaleilta.
"Pahansuopa voima", jatkoi tähtienlukija vakavasti. "Ja nytpä näenkin, missä se on. Se on tallissa. Teillä on harmaa hevonen."
Isäntä myönsi sen hiukan ihmeissään.