"Teillä oli. Ei ole enää. Paholainen on riivannut sen haltuunsa!" kuului hämmästyttävä tieto.
"Hiirakkoni?"
Vieras taivutti päätänsä.
"Ei, nyt olettekin väärässä!" väitti isäntä ripeästi. "Hukka minut periköön, jos niin on käynyt, sillä minä ratsastin sillä hevosella tänä aamuna, ja se kulki yhtä hyvin ja säyseästi kuin ikänsä kaiken!"
"Lähettäkää katsomaan", vastasi pitkä mies. Nyökkäystä totellen läksi palvelustyttö vastahakoisesti talliin, sillaikaa kun hänen isäntänsä astui levottomasti ikkunan ääreen, luoden pahaksuvan katseen vieraaseensa. Tuotapikaa palasi tyttö verettömin kasvoin. "Hiirakko on saanut setken", hän huusi pysyttäen lattian koko leveyden itsensä ja vieraan välissä. "Se hikoo ja horjahtelee."
Kiroten juoksi isäntä katsomaan, ja minuutin kuluttua osoitti kiihtyneen ryhmän ilmestyminen ikkunan edustalle, että tapauksesta oli tieto levinnyt. Matkalainen ei ollut millänsäkään siitä eikä niistä uteliaista ja kunnioittavista silmäyksistä, joita häneen kohdistettiin ovensuuhun ahtautuneen vaimoväen taholta. Hän käveli edes takaisin huoneessa silmät alas luotuina.
Isäntä tuli pian takaisin, kasvot synkkinä kuin ukkonen. "Se on saanut pyörätaudin", hän sanoi äkäisesti.
"Se on saanut itseensä paholaisen", vastasi vieras kylmäkiskoisesti. "Tiesin pimeyden voiman läheisyyden, kun astuin taloonne. Jos epäilette minua, niin näytän toteen."
"Niinkö?" virkahti isäntä uppiniskaisesti.
Mustapukuinen mies astui satulareppunsa luo, joka oli tuotu ylös ja asetettu nurkkaan. Hän otti siitä matalan lasikulhon, joka oli taiteellisesti koristeltu ristin ja muutamien salaperäisten tunnusmerkkien korkokuvilla. "Menkää tuonne kirkkoon", hän sanoi, "ja täyttäkää tämä vihkivedellä".