Isäntä otti sen vastahakoisesti ja läksi oudolle asialleen. Hänen ollessaan poissa tähtienlukija avasi ikkunan ja katseli joutessaan ulos. Nähdessään toisen palaavan, hän antoi määräyksen: "Taluttakaa ulos hevonen".
Syntyi hiukan viivytystä, mutta tuokion kuluttua kaksi tallimiestä muutamien ihmettelevien saattolaisten avulla osittain työnsi ja osittain talutti ulos pulskan hiirakon. Elukkapoloinen vapisi ja piti päätänsä riipuksissa, mutta se saatiin kuitenkin toimitetuksi ikkunan alle. Tuolloin tällöin puistatti sen jäseniä tuima kouristus, hajaannuttaen katselijat oikealle ja vasemmalle.
Solomon Notredame nojausi ulos ikkunasta. Vasemmassa kädessään hän piteli kulhoa, oikeassa pikku huiskua. "Jos tämä elukka potee mitään maallista tautia", hän huusi juhlallisen kumealla äänellä, joka kuului aukion yli, "tai maallisella taidolla parannettavaa, niin älköön tämä pyhä vesi tuottako sille vähäisintäkään vahinkoa, vaan elvyttäköön sitä. Mutta jos sen on ottanut haltuunsa paholainen ja luovuttanut pimeyden voimille iankaikkisesti täyttämään sielunvihollisen tahtoa ja aivoituksia, silloin nämä pisarat polttakoot ja kuluttakoot sitä niinkuin tuli. Amen! Amen!"
Viime sanan lausuessaan hän pirskoitti vettä hevosen päälle. Teho oli loihtuinen. Elukka ponnahti takajaloilleen kuin raivokkaasti kannustettuna ja teutaroitsi niin rajusti, että sen pitelijät laahautuivat sinne ja tänne. Väkijoukko pakeni joka taholle, vaan ei niin pian, ettei satakin silmää olisi nähnyt hevosen savuavan niistä kohti, mihin vettä oli tipahdellut. Vieläpä heidän sitte varovasti lähestyttyään havaittiin karvan palaneen pois parista kolmesta paikasta!
Taikuri kääntyi vakavasti ikkunasta. "Haluan syödä", hän sanoi.
Palvelijoista ei kuitenkaan yksikään hirvinnyt tulla huoneeseen, saati tarjoilla hänelle, ja isännän oli vapisevana katettava hänelle pöytä omin käsin ja avustettava häntä. Mies oli alottanut epäilyllä ja paatumuksella, mutta yksinkertaisen sielun epäuskoisuus ei kestänyt vihkiveden koetta ja aviopuolison säikkyä. Jonkun ajan kuluttua hän vaivihkaa vilkaisten vieraaseensa kysyi sopertaen, mitä hän tekisi hevosen kanssa.
Mustapukuinen mies näytti juhlalliselta. "Ken tahansa nousee sen selkään, hän kuolee vuoden kuluessa", hän sanoi.
"Minä ammun sen", päätti isäntä väristen. "Riivaaja siirtyy toiseen hevoseenne", oli vastauksena.
"Sitten", esitti onneton ravintoloitsija, "kenties teidän jalosukuisuutenne ottaisi sen?"
"Jumala varjelkoon!" epäsi tähtienlukija. Ja se peloitti toista vielä pahemmin kuin kaikki muu. "Mutta jos koskaan löydätte", jatkoi poppamies, "mustatukkaisen ja sinisilmäisen kerjäläispojan, joka ei tiedä isänsä nimeä, niin hän voi ottaa hevosen ja peräyttää loihdun. Siten luen merkeistä."