Isäntä alkoi surkeilla, että sellaista ihmistä ei ollut ilmoisna ikänä tavattavissa. Mutta ennen kuin hän oli kunnolleen päässyt lauseensa loppuun, huusi kimakka ääni avaimenreiästä, että sellainen poika oli parhaillaan pihalla kaupittelemassa kanoja.
"No, Jumalan nimessä, antakaa hänelle hevonen!" kehoitti vieras. "Käskekää hänen viedä se Roueniin ja jokaisen matkallaan juoksevan veden luona sanoa isämeidän ja piristellä vettä sen hännälle. Siten hän voi välttää turmion, ja te myöskin. En tiedä mitään muuta keinoa."
Vapiseva ravintoloitsija lupasi ja menettelikin neuvon mukaan. Kun siis mustapukuinen mies seuraavana iltana saapui Roueniin, ei hän ratsastanut yksinään. Häntä saattoi kunnioittavan välimatkan päässä sievännäköinen mustaan samettiin puettu kantapoika uhkealla hiirakolla.
III.
Mies ja vaimo.
Mieluisa etu on kulkea lämpöisissä pukimissa ja maata pehmeällä vuoteella, olla öisin suojassa sekä syödä ja juoda päivisin. Mutta kaikki tämä saattaa olla kalliisti ostettua, sen huomasi nuori Jehan de Bault piankin. Häntä ei enää piesty, kytketty tai pidetty nälässä; tallin sopesta hän oli päässyt lepäämään telttivuoteella; hänelle annettu työ oli mitä keveintä. Mutta hän maksoi kaikesta pelkäilyllä — kaikkialle seuraavalla, hillittömällä ja hallitsevalla kammolla sitä miestä kohtaan, jonka takana hän ratsasti; tämä ei milloinkaan torunut, uhkaillut tai lyönyt häntä, mutta hänen vähäisinkin sanansa ja vielä enemmän hänen pitkälliset vaikenemisensa herättivät pojassa sanomatonta hirmua ja vapistusta. Jotakin kolkkoa huomasivat sen miehen kasvoissa kaikki; mutta Jehanista, joka ei hetkeksikään epäillyt hänen pimeitä taitojaan ja joka kartteli hänen katsettaan, luimistui hänen äänestään ja painui kokoon hänen puhuessaan, kuvastui hänen kasvoissaan kylmäkiskoista pahuutta, ilkeätä tietoa, joka karmi pojan selkäpiitä ja kahlehti hänen sielunsa kauhulla.
Tähtienlukija näki tämän ja iloitsi siitä sekä ryhtyi omalla tavallaan kartuttamaan sitä. Kuullessaan pojan eräänä kertana, hänen äkkiä käännyttyään suojattiinsa päin, huudahtavan: "Hyvä Jumala!", hän sanoi kaameasti hymyillen: "Tuota sinun ei pitäisi sanoa! Tiedätkö miksi?"
Pojan kasvot vaalenivat hiukan, mutta hän ei puhunut.
"Kysy minulta miksi! Sano: 'Miksi ei?'"
"Miksi ei?" mutisi Jehan. Hän olisi hinnalla millä hyvänsä kääntänyt pois silmänsä, muttei voinut.