V
Ylempi holviovi.
Tähdistälukija ei tullut yksin. Kookas haamu, viitta yllä ja sen kaulus kohotettuna poskipäihin asti, astui huoneeseen hänen perässään ja seisoi odottamassa hänen vierellään, kun isäntä telkesi ovea. Nähtävästi he olivat tavanneet toisensa vasta kynnyksellä, sillä katseltuaan ympärilleen ja hiljaisesti tarkastettuaan huoneen haaveellista epäjärjestystä vieras virkkoi käheällä äänellä: "Ette tunne minua?"
"Aivan hyvin, hra de Vidoche", vastasi tähdistälukija ottaen hatun päästään.
"Tiesittekö, että seurasin teitä?"
"Tulin näyttämään teille tietä."
"Se ainakin on vale!" väitti nuori aatelismies pilkallisesti irvistäen; "sillä minä en itsekään tiennyt tulevani".
"Ennen kuin näitte minut", vastasi tähdistälukija järkkymättömästi.
"Ettekö heitä viittaa yltänne? Tarvitsette sitä lähtiessänne."
Hra de Vidoche noudatti kehoitusta ynseästi. "Tavallinen ammattivarasto, huomaan", hän mutisi silmäten halveksivasti ympärilleen. "Pääkalloja ja sääriluita, kuolleenkouria ja hirsipuun naruja. Huh! Täällä löyhkää. Nämä kai ovat niitä kapineita, joita pidätte lasten säikyttämiseksi."
"Toiset", vastasi Notredame tyynesti — hän sytytti lamppua — "ja toiset ovat kaupan".