"Mikä hänen tyttönimensä oli?" tiedusti tähdistälukija ja kumartui ahjoon päin.
Nuori mies seisahtui, mielenkuohussaan pidätettynä — seisahtui ja katseli häntä epäluuloisesti. "Tyttönimensä?" hän mutisi. "Mitä se kuuluu asiaan?"
"Jos tahdotte minua — laatimaan hänen horoskooppinsa", vastasi tähdistälukija kavalasti hymyillen, "niin minulla täytyy olla jotain pohjaa".
"Diane de Martinbault", vastasi nuori mies jurosti, ja sitte hän uudessa raivonpurkauksessa sähähti: "Diane! Diable!"
"Hän peri sukutilat isältään?"
"Niin."
"Jolla oli poika? Kuollut nuorena?" jatkoi tähdistälukija tyynesti.
Hra de Vidoche katsoi häneen. "Se on totta", hän sanoi ynseästi. "Mutta minä en käsitä, mitä tekemistä teillä on sen seikan kanssa."
Vastaukseksi alkoi mustapukuinen mies nauraa, ensin hiljaisesti, sitten ääneen — ovelaa hornan naurua, joka enemmän kuulosti kadotettua sielua pilkkaavien paholaisten riemukkaalta hörötykseltä kuin miltään inhimilliseltä ratolta, niin täynnä se oli kirpeätä ivaa ja loukkausta. Hän ei yrittänytkään pidättää tai peitellä sitä, vaan tuntui pikemmin ilkastelevan vieraalleen päin kasvoja, sillä kun nuori aatelismies kysyi häneltä tuiman kärsimättömästi, mikä hänelle oli tullut ja mitä hän tarkoitti, ei nauraja selittänyt. Hän vain huusi: "Tuossa paikassa! Kohtsiltään, teidän jalosukuisuutenne, saatte haluamanne, sen vannon. Mutta — ha! ha!" Ja sitte hän räjähti jälleen nauramaan, entistä kovemmin ja kimakammin.
Hra de Vidoche vaaleni ja punastui vimmasta. Hänen ensimäisenä ajatuksenaan oli, että hänelle on ansa viritetty ja että hän on joutunut siihen, — että hänen sanoilleen on ollut todistajia ja että tähdistälukija oli nyt heittänyt pois naamionsa. Kamala häpeän ja pelon ilme kasvoillaan hän seisoi varuillaan, tirkistellen huoneen lukuisiin pimeihin soppiin ja mittaillen varjoja. Kun ei ketään ilmestynyt tai mitään tapahtunut, hälveni hänen pelkonsa, vaan ei raivonsa. Käsi miekan kahvassa hän käännähti kiukkuisesti liittolaiseensa päin. "Sinä koira!" hän ärähti, ja hänen silmänsä välähtivät vaarallisesti lampun valossa; "tiedä, että voisin surkeilematta sivaltaa kurkkusi poikki! Ja sen teenkin, jollet ihan heti lopeta tuota velhon irvistystä! Aiotko tehdä mitä pyydän, vai etkö?"