Suuri kardinaali hymyili myös — vilahdukselta. Sitte hän kumartui eteenpäin ja tähtäsi poikaan läpitunkevat mustat silmänsä. "Mikä oli isäsi nimi?" hän kysyi.
Jehan pudisti päätänsä, hervottomasti, surkeasti.
"Missä asuit?"
Sama tulos. Kuningas heittäysi taaksepäin ja mutisi: "Ei kelpaa."
Presidentti liikahteli istuimellaan. Lehtereillä alettiin supattaa.
Mutta kardinaali kohotti kätensä käskevästi. "Osaatko lukea?" hän tiedusti.
"En", vastasi Jehan hiljaa.
"Entä sukusi vaakuna?" Kardinaali puhui nyt nopeasti, ja hänen kasvonsa alkoivat käydä tuimiksi. "Se oli portin päällä, oven päällä, tulisijan otsassa. Ajattele — muistele — mieti. Mikä se oli?"
Tovin tuijotti Jehan häneen hämmentyneenä, luimistellen noiden terävien silmien tähystyksestä. Sitte pojan kasvot äkkiä sävähtivät tulipunaisiksi. Hän nosti -kätensä kiihkeästi. "Or, mount vert!" hän huusi innoissaan — ja pysähtyi. Mutta seuraavana hetkenä hän lisäsi hitaasti, muuttuneella äänellä: "Se oli puu mäellä."
Voitonriemuisesti vilkaisi kardinaali hra de Breslyyn. "No", hän sanoi, "se kuuluu —"
Soturi nyökkäsi melkein jurosti. "Se on madame de Vidochen", hän vastasi.