"Teilläpä on terävät silmät!" huudahti näytösmies vastahakoisen ihailevasti. "Mutta kestää se vielä jonkun aikaa. Kytken hänet tuohon nurkkaan. Odottakaa tässä, tulen takaisin luoksenne."
Hän suoriutui pian. Palattuaan hän vei vieraan etäisimpään pilttuuseen, joka oli tyhjä, kuten viereinenkin. "Täällä voimme puhella", hän virkkoi lyhyeen. "Ainakaan minulla ei ole parempaa paikkaa. Talo on täynnä. No, mikä on asiana?"
"Tahdon tuon pojan", vastasi pitkä mies.
Näytösmies nauroi — taukosi nauramasta ja nauroi taas. "Sen arvaan", hän sanoi pilkallisesti. "Ei ole Parisin ulkopuolella parempaa tai terhakampaa nuorallatanssija-poikaa. Ja entä suunsoitto! Ei ole verrempää kulkurikujerrusta kuin hänen tämäniltaisensa, eikä ainoatakaan niin tuottoisaa."
"Kuka sen hänelle opetti?" kysyi vieras.
"Minä."
"Se on vale", vastasi toinen, äänensä saamatta minkäänlaista sävyä. "Jos haluatte, niin sanonpa, mitä te teitte. Te opetitte hänelle jutun jälkipuoliskon. Edellisen hän osasi ennestään — maakunta-sanaa myöten."
Näytösmies haukkasi ilmaa. "Diable!" hän jupisi. "Kuka teille sanoi?"
"Sillä ei ole väliä. Te ostitte pojan. Keltä?"
"Muutamilta mustalaisilta Beaucaire'in suurilla markkinoilla", ilmoitti näytösmies jurosti.