Vuoden verran oikeudenkäynnin jälkeen kierteli viekassilmäinen mies Perigueux'n tienoilla, apina olallaan. Hän näki jonkun matkan päässä maantieltä — kuten hänen kova onnensa osutti — vanhan linnan kohoavan puiden keskeltä. Paikka näytti lupaavalta, ja hän meni pihalle esittämään temppujansa palvelijoille. Tovin kuluttua tuli ulos häntä katsomaan maahovin isäntä, nuori poika.
Enempää ei ole tarvis mainita, paitsi että tuntia myöhemmin puolialaston liejukasvien ryvettämä mies ryömi maantielle kolottavin jäsenin ja laahusti matkoihinsa murhemielin — syytäen suun täydeltä sadatuksia, ja että sitte Tarasiksi puhuteltu apina vuosikausia kiusoitteli koiria ja riuhtoi muurinvihreätä ja kisaili mielinmäärin Martinbaultin suurella eteläisellä pengermällä.