— Hän on siellä missä hänen pitääkin olla, ja se on tallissa, vastasi vanhus äreästi. — Lyönpä vetoa, ettei hän ole moneen Herran päivään toimittanut mitään niin hyödyllistä.
— Kengittääkö hän hevosia?
— Miksei sitte? Ehkä herra kreivi tahtoisi, että hän olisi tullut tänne päivälliselle.
Välittämättä ukosta lähdin talliin. Kuulin palkeen puhisevan ja käännyttyäni tallirakennuksen nurkalta näin Buton'in työskentelemässä kahden renkinsä kanssa pajassa. Seppä oli riisunut päältään takin ja liivit, käärinyt paidan hihat ylös ja sitonut suuren nahkaesiliinan eteensä ja oli aivan entisen Buton'in näköinen. Mutta pajan oven vieressä oli pieni kasa vaatteita, sininen takki punaisilla käänteillä, pitkät siniset liivit kiiltävillä napilla ja suurella kolmivärisellä kokardilla koristettu hattu. Ja kun Buton laski maahan hevosenkavion, jota parhaallaan kengitti, ja tervehti minua, oli kasvoissaan jotain aivan uutta, puoleksi rukoilevaa, puoleksi uhkamielistä.
— Oho! sanoin pilkallisesti, tämähän on liian suuri kunnia, herra kapteeni. Valiokunnan jäsen kengittää minun hevosiani!
— Onko herra kreivillä mitään muistuttamista? kysäsi Buton punastuen.
— Minulla? Ei millään muotoa! Minä olen vaan aivan hämmästynyt kunniasta, jota minulle osoitetaan.
— Olen käynyt kengittämässä hevosenne kerran kuukaudessa, sanoi hän nyreästi. — Ovatko ne ehkä olleet huonommin kengitetyt kuin tavallisesti, vai kuinka?
— Ei! Mutta —
— Onko herra kreivin linnaa mitenkään uhattu? Onko poltettu ainoatakaan heinähaasiaa tahi varastettu yhtään varsaa niityltä eli munaa kanakopista?