— Ei, sanoin.
Buton nyökkäsi synkästi.
— Jos ei herralla siis ole mitään muistuttamista, niin sallitte minun ehkä lopettaa työni. Sitte on minulla toimitettavana eräs asia, mutta se on vaan teille itsellenne aijottu, ja paja —
— Ei ole sovelias paikka salaisuuksille, vaikka seppä on sanan tuojana, vastasin ivallisesti. — Tulkaa luokseni pengermälle, kun olette täällä lopettaneet.
Hän tuli tuntia myöhemmin kömpelönä ja ujontapaisena hienoissa vaatteissaan ja — Jumala paratkoon — miekka vyöllä. Ja nyt tuli esille asiansa: hän oli tullut tuomaan minulle överstiluutnantin valtakirjaa maakunnan kansalliskaartissa.
— Se annettiin teille minun pyynnöstäni, sanoi Buton kömpelöllä ylpeydellä. — Muutamien mielestä te ette ollut käyttäytynyt niinkuin olisi pitänyt kapinan aikana, mutta minä luin heille lakia. Sitä paitsi minä sanoin: 'Ilman överstiluutnanttia ei ole kapteeniakaan!' ja he eivät tule toimeen ilman minua. Minä ylläpidän rauhaa ja turvallisuutta näillä seuduin.
Mihin kummalliseen asemaan olinkaan joutunut! Ensi hetkellä en tietänyt, oliko se enemmän naurettava vai nöyryyttävä. Kuusi kuukautta aikasemmin olisin repinyt valtakirjan kappaleiksi, viskannut ne vasten sepän kasvoja ja hätyyttänyt hänet piiskalla talostani. Mutta sen jälkeen oli tapahtunut paljon, eikä edes haluni purskahtaa nauruun ollut enää voittamaton. Tukahdutin sen vähäisellä ponnistuksella, osaksi varovaisuudesta, osaksi ylevämmästä syystä — Buton'han oli kuitenkin pysynyt minulle uskollisena näissä ylen vaikeissa ja omituisissa oloissa — ja kiitin häntä, vaikka sanat melkein takertuivat kitaan kiinni, ja lupasin lähettää valiokunnalle kirjallisen vastauksen.
Vaikka Buton oli saanut tämän vastauksen, seisoi hän yhä ja liikutteli levottomasti suuria raskaita jalkojaan ja minä odotin ivallisella kohteliaisuudella, mitä hänellä olisi vielä lisättävää.
— Tahtoisin vielä puhua eräästä asiasta, herra kreivi, sanoi hän vihdoin. — Kirkkoherra on lähtenyt Saux'sta?
— On.