— Corréas? kertoi hän ja kasvonsa venyivät pitkiksi.
— Niin juuri, Corréas. Mahdollisesti ovat naiset säikähdyksissään lausuneet sen epäselvästi, sanoin teeskennellyn luontevasti.
— Ja nimensä on todellakin Corréas?
— Sanoinhan sen teille, vastasi markiisitar ensi kerran avaten suunsa, — ja senkin, etten tiedä mitään mistään kapusiinimunkista. Ja tämän, — jatkoi hän vakaasti kiinnittäen pelokkaat, rukoilevat silmänsä minuun — rukous, jota en voinut olla ymmärtämättä — vakuutan nyt uudelleen kunniasanallani.
— Käsitin, että viimeinen osa lausetta oli minua varten.
— Niin, herra pormestari, sanoin painavasti. — Kyllä te nyt olette erehtynyt. Vastaan tästä rouvasta niinkuin omasta itsestäni.
Ravintolan isäntä kynsi korvallistaan.
Viidestoista luku.
Kolme yksissä vaunuissa.
— Luonnollisesti; ellei rouva — ellei rouva tiedä munkista mitään, sanoi hän hämillään katsellen siivotonta huonetta, — niin se tietysti on erhetys.