— No, elkäähän nyt, herra pormestari, änkytti rouva.
— Mutta yleinen tila maassa on nyt todellakin sellainen, ettei naisten ole hyvä yksin matkustella — ilman miehenpuolista turvaa. He joutuvat sen kautta alttiiksi —
— Pahemmille onnettomuuksille kuin mitä tämä on, keskeytti rouva katsoen häneen kauniilla silmillään. — Mutta eipä se olekaan pahinta mitä meillä naisraukoilla on peljättävänä! Ja hän katsoi uudestaan mielittelevästi ravintoloitsijaan.
— Ah, hyvä rouva, puhkesi tämä ihastuneena sanomaan.
— Meillä ei onnettomuudeksi ole matkatoveria.
Lihava ravintoloitsija huoahti. Luulenpa että hän hetken aikaa arveli itse tarjoutua seuraksi. Mutta äkkiä hänen päähänsä pälkähti mukava tuuma.
— Kenties tämä herra tässä, sanoi hän kääntyen minuun. Olettehan te, herra kreivi, myöskin matkalla Nîmes'iin?
— Olen, ja onhan se luonnollista, että jos rouva Corréas —
— Pelkäänpä että siten liiaksi vaivaamme herra; kreiviä, sanoi rouva de St. Alais ja lähestyi herra Flandrea, aivan kuin tämän välttämättömästi pitäisi älytä hänen empimistään.
— Olen vakuutettu ettei kukaan voi sitä vaivana pitää, vastasi hän kohteliaasti. Mutta mitä siihen tulee, sanoi hän laskien käden sydämelleen, — niin varmaan minä, jos herra kreivillä on jotakin sitä vastaan, löydän jonkun —