— Sitä kyllä tahdon. Minä olen kreivi de Saux, Saux'sta Cahors'in läheisyydestä; nöyrin palvelijanne.
Hän oikasi kätensä ja tuijotti hetkisen minuun kovasti hämmästyneenä. Olipa tuossa katseessa jotakin pelonalaistakin. — Saux'sta Cahors'in läheltä? sanoi hän vihdoin.
— Aivan niin, rouva. Mutta nähdessäni mitä sanani vaikuttivat, lisäsin: — Pelkäänpä olevani täällä jonkun toisen sijassa.
— Ette suinkaan, sanoi hän, ja alkoi nauraa. — Ei, herra, minä vakuutan, ettei se ole mikään erhetys! puhkesi hän iloisesti sanomaan. — Päinvastoin, kun nyt tiedän kuka olette, niin tahdon juoda maljan kanssanne. Alphonse! Täytä herra kreivin lasi ja jätä meidät sitten. — Noin! Ja nyt, herra kreivi, juokaa. Hän vaikeni ja silmäili minua veitikkamaisesti.
— Olen pelkkänä korvana, sanoin kumartaen.
— Kauniin Denis'en malja!
Nyt oli minun vuoroni joutua hämille. Mutta hän vaan nauroi lapsellisen vallattomasti, kehoittaen minua: — Juokaa, herra, juokaa!
Kumarsin kohteliaasti ja tyhjensin maljan, mutta hänen veitikkamainen katseensa ajoi veren kasvoihini.
— Se on oikein, herra, sanoi hän kun laskin tyhjän lasin pöydälle. —
Nyt voin asianomaiselle ilmoittaa uskollisuudestanne.
— Mutta kuinka te, rouva, tunnette asianomaisen?