— Niin, mutta viikko sitten ei ole nyt. Muutoin ei minulla ole mitään muuta sanottavaa, kuin että minua pahoittaa se, että näen teidät täällä, herra kreivi, ja että pyydän teitä mitä pikemmin palaamaan kotianne. Te ette voi millään tavoin hyödyttää, mutta teille saattaa käydä pahoin ja te voitte saada pahaa aikaan. Eikä teillä ole mitään mahdollisuutta päästä pyrintöjenne perille.
— Sitä ei ole vielä todistettu, sanoin ykspäisesti ja vihaisena. — Ja ensi aluksi, koska te sanotte etten voi neitiä löytää, niin käytän sitä yksinkertaista keinoa, että odotan kunnes te lähdette täältä ja sitten seuraan teitä kotiin.
— Sitä te, herra, ette tee.
— Olkaa vakuutettu siitä, että minä teen niin! vastasin uhallisesti.
Mutta nyt rupesi rouva taas välittämään. — Ei herra kreivi, sanoi hän arvokkaasti, sitä te ette tee, olen varma siitä, että te ette tahtoisi tehdä sitä. Se kun olisi vierasvaraisuuteni väärinkäyttämistä.
— Kiellättekö te sen?
— Kiellän.
— Siinä tapauksessa en sitä tietysti voi tehdä, mutta —
— Ei mitään mutta! Sopikaa nyt jo. Mutta jos teidän välttämättä täytyy riidellä, niin elkää tehkö sitä täällä. Ja minä luulen — minä luulen, jatkoi hän katsoen rukoilevasti minuun, — että olisi parasta jos menisitte.
Katsahdin Louis'hin. Mutta hän kääntyi pois eikä ollut minua näkevinään. Silloin taivuin. Rouvaa oli mahdoton vastustaa, kun hän puhui tällä tavalla, ja yhtä mahdotonta oli jäädä taloon vasten hänen tahtoaan. Kumarsin sentähden äänetönnä ja niin huolettomasti kuin mahdollista. Mutta mielessäni olin sekä vihastunut että loukkaantunut ja menin ottamaan hattuani ja kaapuani, jotka olin laskenut tuolille.