Ulkona oli vielä päivä mutta sisällä jotensakin hämärä, enkä päässyt kahta askelta etemmä, ennenkuin jo kompastuin ja kaaduin tielläni olevaan esineesen. Loukkaannuin porraskäytävään, ja nousin kiroten seisaalleni, vaan kun portista tulevassa valossa huomasin mikä esine se oli, johon kompastuin, niin suuni sulkeutui ja töllötin siihen hengittämättä. Se oli näet kuollut ruumis.
Kuollut munkki oli puettu veljeskuntansa mustaan ja valkoiseen pukuun. Kului hetkinen ennenkuin toinnuin keksintöni vaikuttamasta kauhusta, mutta toinnuttuani oivalsin hyvin miten ruumis oli siihen joutunut. Epäilemättä oli munkki ammuttu kadulla jo melskeen alkaessa — kenties oli hän ensimmäiseksi karannut vahdin kimppuun — sitten oli ruumis laahattu tänne ja hänen puolueensa jatkoi kostoretkeään.
Kumarruin kunnioittaen korjaamaan kaapua, joka kaatuessani oli vetäytynyt pois ruumiin päältä; sen tehtyäni käännyin nousemaan ylös portaita; eihän nyt ollut aika heretä tunteelliseksi. Mutta kun pääsin isä Benoit'n huoneesen, oli se harmikseni tyhjä.
Viivähdin tuokioksi hämärään huoneesen, aprikoiden mitä oli tekeminen. Epätietoisuuden kiusoittamana menin ikkunan luo ja katsoin ulos. Pihamaan toisella puolen olevassa synkän näköisessä muurissa oli yksi ainoa ikkuna, joka oli yhtä korkealla kuin se, josta minä katsoin, mutta hiukan syrjemmässä. Ja siinä katsellessani näkyi tuosta ikkunasta äkkiä kirkas valo. Siellä sytytettiin näet lamppu ja sen valossa näin selvästi naisen pään ja hartiat.
Se oli Denise! Huusin hänen nimeänsä.
Mutta samassa hän eteni ikkunasta, uudin laskeusi alas ja kaikki oli jälleen pimeän peitossa. Vielä voi eroittaa ikkunan kehykset — vaikka nekin kävivät yhä hämärämmiksi — ja synkän, syvällä olevan pihamaan, joka eroitti minut hänestä.
Hetken aikaa nojasin ikkunan pieleen; sydän sykki rajusti ja ajatus seurasi nopeasti toistaan. Hän oli siis talossa tuolla vastapäätä. Se tuntui ihmeelliseltä, selittämättömältä. Mutta sitten juolahti mieleeni että talo oli aivan tuon vanhan portin korvassa, jonka kadulta käsin olin nähnyt ja olihan joku kertonut Froment'in asuvan Porte d'Auguste'n luona.
Se oli epäilemättä hänen talonsa, ja Denise oli täydellisesti hänen vallassaan. Kumarruin ulos ikkunasta viilistääkseni polttavia kasvojani ja myöskin paremmin nähdäkseni. Tutkin tarkoin vastapäätä olevan päädyn pienimmätkin erityiskohdat räystäältä porttikäytävään asti, jonka päällä veistetty kuva oli, ja josta olin nähnyt nuo kaksi miestä menevän sisään.
Ulkona kaupungilla yhä vielä taisteltiin. Kuulin etäältä kanuunain kumajavia laukauksia ja kellojen soittoa, kuulinpa huutoja ja ulvontaakin, ilma kun oli niin kuulakan selkeä. Mutta kaiken aikaa katselin vain porttia tuolla alhaalla, ja äkkiä meni mieleeni jotakin. Tutkin uudelleen päätyä silmilläni vaikka olikin jo niin pimeä, että sitä tuskin voin eroittaakaan, ja painoin mieleeni missä se ikkuna oli, jossa olin Denise'n nähnyt. Läksin sitten huoneesta ja hapuilin alas portaista.
Minulla kun ei ollut kyntteliä, niin minun täytyi käsikopelolla mennä likaisia seiniä myöten, mutta nyt tiesin missä munkin ruumis makasi, ja astun sen yli kompastumatta. Kun onnellisesti pääsin ovelle, kurkistin ulos ja tähystelin varovaisesti joka suunnalle.