— Ei ole tarvis, sanoi hän käyden yhtä punaseksi kuin juuri oli kalpea.
— Ei todellakaan luulisi tarvitsevan sitä tehdä. Otaksun siis, että tappelette kanssani kokouksen päätyttyä.
Hän kumarsi vastaamatta ja silloin, vasta silloin, tunki vihani ja kiukkuni läpi tunne siitä, kuinka kärsivällinen, hyvä ja anteeksiantava hän oli. Vaan se oli liian myöhäistä; sanottua ei voinut enää koskaan saada sanomattomaksi. Tervehdin jäykästi, hän vastasi samalla tavalla, ja minä käännyin jälleen ovea kohti.
Mutta vieläkään en päässyt sisään.
Väänsin lukkoa ja avasin ovea tuuman verran, kun minut kiskaistiin takaperin sellaisella voimalla, että lukko rapsahti kiinni. Käännyin vimmastuneena katsomaan ja näin kummakseni, että se oli taasenkin Louis, — mutta nyt aivan erilainen ilme kasvoilla. Ne olivat niin ihmeen liikutetut eikä hän päästänyt minua irti.
— Ei, sähisi hän hampaittensa välistä, — te sanoitte minua pelkuriksi, herra kreivi, ja minä en tahdo ruveta odottamaan sovitustanne. En tuntiakaan! Nyt on teidän tapeltava kanssani. Tuolla kartanon takana on puutarha ja —
Mutta minä olin yhtä kylmä kuin hän tulinen.
— Sitä en minä suinkaan aijo tehdä, sanoin. Kokouksen jälestä —
Louis kohotti kätensä ja löi minua hansikkaallaan kasvoihin.
— Tokko tämäkään riittää? Jos olette ylimys, täytyy teidän nyt taistella heti kanssani. Kartanon takapuolella on pieni puutarha ja kymmenessä minuutissa —