— Kaiketi neiti voi hyvin? kysyin kömpelösti.
— Vallan mainiosti! vastasi markiisi vakavalla kohteliaisuudella. Mutta siitä saatte huomen illalla omin silmin tulla vakuutetuksi, ellemme tiellä sattuisi tapaamaan. Kaiketi te haluaisitte saada viikon päivät aikaa tavoitellaksenne hänen suosiotansa, herra kreivi? Vaan kun sitte rouva markiisittaren kanssa voitte määrätä hääpäivän, on parasta, että määräätte sen niin — jotta minäkin voin olla saapuvilla.
Kumarsin. Olin jo viikon ajan odottanut näitä sanoja, mutta ei Viktorin, vaan Louis'in suusta, joka oli aivan kuin veli minulle. Edellinen oli tosin poikavuosieni ihanne, mutta siitä oli kauvan jo, ennenkun hovielämä ja oleskelu Versailles'issa ja St. Cloud'issa oli muodostanut hänestä sen komean miehen, jonka nyt näin edessäni ja jonka pienintäkin katsetta minun oli yhtä vaikea kestää kuin tuntui mahdottomalta saavuttaa hänen vapaata ja hienoa käytöstapaansa. Tilaisuus vaati kuitenkin itsetietoista, kohteliasta ja hellää vastausta, ja minä koetin sitä sopertaa. Vaan hän katkasi kohta heikot yritykseni.
— Tuota saatatte sanoa Denise'lle, sanoi hän ystävällisesti, hänellä kaiketi kyllä on herkkä korva sellaiselle. Alussa hän tietysti on vähän kaino, sillä luulenpa hyvien luostarisiskojen panneen hänen päähänsä sen käsityksen, että mies ei juuri ole sutta parempi. Mutta, à la bonne heure, ystäväni, naiset pysyvät kuitenkin aina naisina ja viikon eli parin kuluttua te kyllä olette saavuttanut suosionsa. Toivomme siis näkevämme teidät huomen illalla, ellei jo ennen?
— Varmasti aivan, herra markiisi.
— Miksei Viktor? kysyi hän entisellä hyväntahtoisuudellaan laskien kätensä olalleni. Tuleehan meistä piakkoin veljet ja epäilemättä silloin myös — vihamiehet. Nyt voitte tulla minua saattamaan veräjille, sillä minulla on jotain muutakin asiaa teille. Mutta — mitäs se olikaan?
Joko hän ei heti muistanut asiaansa eli tuntui hänestä vaikealta ryhtyä siitä puhumaan, sillä olimme jo astelleet puolitiehen kylälle vievää pähkinäpuukujaa, ennenkun hän hiiskui sanaakaan. Mutta silloin hän tarttui suoraan asiaan.
— Olette kai kuullut puhuttavan protestista? sanoi hän.
— Olen, vastasin jokseenkin vastenmielisesti ja aavistin pahaa.
— Tietysti tekin kirjoitatte sen alle?