— Paljon kiitoksia, Buton, sanoin. — Sekö siis on kiitoksenne talven elatuksesta. Onhan hyvän tekeminen todellakin kiitollista työtä tässä matoisessa maailmassa!
Sepän päivettyneet kasvot punastuivat ja äkkiä katsoi hän minua ensi kerran silmiin.
— Nyt tiedätte että valehtelette, herra kreivi, sanoi hän.
— Valehtelen, mies? huudahdin.
— Niin, herra, vastasi hän. — Te tiedätte että kuolisin edestänne, yhtä varmasti kuin jos kaularauta jo olisi kaulassani. Että ensin saisivat minut polttaa ennenkuin saisivat Sauxin sytyttää tuleen. Tiedätte että kuolemaani asti olen teidän armonne palvelija. Mutta, herra, pitkitti hän matalammalla äänellä ja arvokkaan vakavasti, niin että se hänen kaltaisensa miehen suusta hämmästytti, — on olemassa väärinkäytöksiä, joitten täytyy loppua. On olemassa hirmuvaltioita, joitten täytyy hävitä. Miehet, vaimot ja lapset näkevät nälkää, ja sen täytyy loppua. Köyhiä poljetaan, herra, — ei kyllä täällä, mutta kaikkialla muualla — ja senkin täytyy loppua. Köyhät maksavat veroa ja rikkaat ovat vapaat, köyhät teitä ylläpitävät, rikkaat käyttävät niitä; köyhillä ei ole suolojakaan mutta kuningas syö kultaa. Kaiken tämän täytyy loppua — hyvällä jos herrat niin haluavat — mutta loppua sen täytyy, herra — joskin meidän pitäisi linnoja polttaa, lisäsi hän jyrkästi.
Viides luku.
Eräs kohtaus tiellä.
Sepän odottamaton kaunopuheliaisuus ja se luottamus, joka hänen sanoissaan ilmeni, sekä senlaisten ajatusten ja tunteiden äkillinen ilmaiseminen, joita en luullut kenessäkään talonpojassa piilevän, saivat minun niin ällistymään, etten vähään aikaan saanut sanaa suustani.
Doury käytti tilaisuutta sanoakseen:
— Kyllähän herra kreivi nyt jo huomaa senlaisen valiokunnan tarpeellisuuden. Kuninkaan rauhaa tulee säilyttää.