Hän ei katsonut rouvaan eikä huomannut hänen mielenliikutustaan, ja se olikin hyvä, sillä siinä tapauksessa hän olisi arvannut olomme. Ja onneksi toisetkaan eivät epäilleet hänen tietävän meistä enempää kuin he itsekään. Bezers kulki verkalleen yli huoneen akkunan luo toisten seuratessa häntä malttamattomin katsein. Hän veti syrjään verhot, koetteli tarkoin jokaista rautakankea ja tarkasteli akknna-aukkoa. Häneltä pääsi kirous ja kummastuksen huudahdus. Rautakanget olivat lujat ja taipumattomat, eikä hänen mieleensä juolahtanut, että me olisimme voineet ryömiä välitse, sillä ne olivat niin lähekkäin.
Kun hän kääntyi takaisin, niin hän loi sattumalta silmäyksen sänkyyn — ja epäili. Hänellä oli kädessään kynttilä, jonka oli ottanut lähtiessään tarkastamaan akkunaa, ja se esti hänet näkemästä ulommaksi. Hän ei erottanut meitä. Kolme kyyristynyttä olentoa, heidän lumivalkoiset kasvonsa ja säikähtyneet silmänsä, jotka tuijottivat verhojen takaa — kaikki jäi häneltä huomaamatta. Hurjasti sykkivien sydämiemme ääni ei kuulunut hänen korviinsa. Ja se oli hänen onnensa. Sillä jos hän olisi tullut sängyn luo, niin me epäilemättä olisimme tappaneet hänet. Ainakin olisimme koettaneet. Veri syöksyi päähäni ja minä näin hänet aivan kuin verhon takaa. Minä en selvään nähnyt muuta kuin tumman pilkun hänen vaipallaan lähellä solkea, johon aijoin iskeä, tuuman yläpuolelle solisluun. Minä en olisi iskussani hairahtunut. Vaan synkistyvin kasvoin hän kääntyi pois aavistamatta vaaraa, joka häntä oli uhannut. Hän meni toisten luo ovelle.
KUUDES LUKU.
Rouvan säikähdys.
Ja me taas hengitimme. Tuskallinen jännitys, johon Bezersin läheisyys oli meidät saattanut, meni ohi. Vaan yö meistä tuntui jo niin pitkältä kuin seitsemän yötä. Koko elämänikä kokemuksia, kerrassaan ijankaikkisuus seikkailuja erotti meidät — tässä verhojen takana vavisten maatessamme — Caylusista ja sen elämästä. Parisi oli salaisempi kuin olimme luulleetkaan. Kaikki ja jokainen muutti muotoaan joka silmänräpäys. Me olimme tulleet pelastamaan Pavannesin henkeä oman henkemme uhalla, me huomaamme hänen olevaa konnan! Tuossa oli Mirepoix, joka näytti olevan uskoton roisto, salaliittolainen naista vastaan, ja me tunsimme häntä kohtaan myötätuntoisuutta. Pappi oli tullut tekemään laupeuden ja pelastuksen työtä, meistä hänen äänensä oli inhoittava, meitä hän kauhistutti tietämättämme minkä vuoksi, ja me luimme mustan salaisuuden, synkän uhkauksen joka sanassa, jonka hän lausui. Hän oli kummallisin arvoitus heistä kaikista. Minkä vuoksi häntä pelkäsimme? Minkä vuoksi rouva de Pavannes, joka nähtävästi tunsi hänet jo ennestään, säikähti hänen kätensä kosketusta? Minkä vuoksi hänen varjonsa laskeusi hänen ja hänen sisarensa välille ja teki heistä toisilleen niin vieraat, että rouva de Pavannes samassa silmänräpäyksessä kun hän näki hänet sisarensa rinnalla, unohutti, että tämä sisar oli tullut pelastamaan hänet, ja katseli häntä epäillen ja tuskalla; vieläpä vastenmielisyydellä?
"Ne eivät ole täällä", sanoi Bezers laskiessaan kynttilän lieden reunamalle ja katsoi hämmästyksissään huoneessa olijoita. Hän nähtävästikin oli ollut niin kiintynyt etsimäänsä, ettei ollut ennen huomannut heitä. "Se on varma, ja sen vuoksi minulla on sen vähemmän aikaa", jatkoi hän. "Vaan ennen kuin lähden täältä, haluaisin mielelläni tietää — niin tosiaankin hyvä koadjutori — mitä te täällä teette? Mirepoix — hänhän on kunnon mies. Minä en olisi uskonut tapaavani teitä täällä hänen talossaan. Ja kaksi naista? Kaksi! Koadjutori! — Ahaa! Rouva d'O, luulen minä? Hyvä rouva", jatkoi hän omituisella äänellä ja kääntyi hänen puoleensa, "elkää niin säikähtäkö nimeänne! Ei mikään naamari voisi peittää teidän silmäinne loistoa eikä huulienne purppuraa. Minä olisin heti tuntenut teidät, jos ennemmin olisin katsonut. Ja teidän seuranne? Ahaa!"
Hän keskeytti ja vihelsi hiljaa. Oli selvää, että hän tunsi rouva de Pavannesin ja hämmästyi tavatessaan hänet täällä. Pappikin näytti arvelevan, että tässä oli selitys tarpeeseen.
"Rouva de Pavannes", sanoi hän kuivalla, salaavalla äänen painolla, "houkuteltiin tänne eilen ja tuo mies on hänet pidättänyt vastoin hänen tahtoaan, ja siitä hän saa vastata. Rouva d'O sai tästä tiedon ja pyysi minua mukaansa vapauttamaan hänen sisartaan."
"Ja viemään hänen miehensä luo?"
"Aivan niin! Miksikäs ei?"