Mutta oivaltaen, että jos Bruhlin miehet pääsisivät voitolle vastustajistaan, tulisi meidän asemamme pikemmin pahemmaksi kuin paremmaksi, en jäänyt toimettomana katsomaan paikaltani jutun päätöstä, niinkuin ensimäinen mielijohteeni yllytti minua tekemään. Sensijaan käytin tilaisuutta pujahtaakseni ulos, silläaikaa kun Simon salpasi oven jälkeeni. Linnavouti oli sillä hetkellä sanarikkaassa kinastelussa Fresnoyn kanssa, jonka roistomaiset, intohimosta punottavat, Chizéssä antamastani iskusta jääneen suuren arven rumentamat kasvot näyttivät sanomattoman inhottavilta ainoan jälelläolevan soihdun hohteessa. Yhdessä suhteessa oli tuo konna hyötynyt nykyisessä palveluksessaan, sillä hän oli puettu räikeän loisteliaaseen asuun. Mutta pukujen suhteen olen aina pannut merkille sen, että samalla kuin rappeutunut ulkoasu ei voi kokonaan estää kunnianmiehen luonteenjaloutta tulemasta näkyviin, ei täydellisin muodinmukaisuuskaan kykene antamaan konnalle kunnianmiehen ulkonäköä.
Nähdessään minut yhtäkkiä linnavoudin vieressä peräytyi hän taaksepäin niin hullunkurisesti muuttunein kasvonilmein, että linnavoutikin säpsähti ja sai malttinsa takaisin vasta sitten kun minä tervehdin häntä kohteliaasti ja selitin olevani hänen vankinsa. Lisäsin vielä varotuksen, että hän pitäisi silmällä jälelläolevaa soihtua, sillä jos se sammuisi, niin voisimme kumpikin saada hämmingissä tikarin kurkkuumme.
Hän otti viittauksen huomioon viivyttelemättä ja kutsuen soihdunkantajan viereensä valmistautui laskeutumaan alas, käskien Fresnoyta ja hänen miehiään, jotka seisoivat yhtenä ryhmänä portaitten yläpäässä, tekemään meille tietä muitta mutkitta. He näyttivät kuitenkin hyvin halukkailta estämään meiltä pääsyn, ja vastaten hänen tuimiin sanoihinsa karkeilla kokkapuheilla osottivat niin vihamielistä käytöstä että linnavouti, häilyen kahden vaiheilla omanarvon-tuntonsa ja Bruhliin kohdistuvan kunnioituksen välillä, ei tuokioon tuntunut älyävän mitä tehdä ja näytti pikemmin ilahtuvan kuin närkästyvän, kun minä pyysin lupaa sanoa muutaman sanan herra de Bruhlille.
"Jos voitte saada hänen miehensä järkiinsä", vastasi hän äreästi, "niin puhukaa hänelle niin paljon kuin mielenne tekee!"
Astuen ylemmän porrasjakson juurelle, missä Bruhl yhä seisoi, tervehdin häntä kaavamaisesti. Hän vastasi tervehdykseeni ainoastaan äkäisellä, valppaalla katseella, ja kietoen levättinsä tiukemmin ympärilleen oli silmäilevinään minuun halveksivasti, mikä ei kuitenkaan voinut peittää näkymättömiin hänen tuntemaansa voitoniloa ja kostontoivoa. Minä olin erittäin halukas tietämään, oliko hän seurannut vaimonsa jälkiä tänne saakka vai oliko hän saapunut tänne vain ylimalkaisien minuun kohdistuvien tarkotusperiensä johdosta, ja siinä mielessä kysyin niin ivallisesti kuin taisin, mikä oli aiheuttanut hänen täälläolonsa. "pelkään etten voi jäädä osottamaan teille vieraanvaraisuutta", jatkoin sitten; "mutta siitä saatte kiittää ainoastaan ystäväänne Villequier'tä!"
"Olen teille suuresti kiitollinen", vastasi hän pirullisesti hymyillen, "mutta älkää siitä mitään välittäkö. Kun olette mennyt, aion ryhtyä omin neuvoini mihin minua vain haluttaa."
"Aiotteko?" vastasin minä levollisesti — ei sillä ettei noitten sanojen alla piilevä uhkaus ja konnamainen viittaus olisi minuun vaikuttanut, vaan siitä syystä että juuri sellaista odotettuani minulla oli vastauskin valmiina. "Sen saamme nähdä." Ja sen sanottuani vein sormet huulilleni, vihelsin kimakasti ja huusin kaikuvalla äänellä: "Maignan! Maignan!"
Minun ei tarvinnut huutaa nimeä kolmatta kertaa, sillä linnavouti ei ehtinyt muuta kuin säpsähtää tästä odottamattomasta toimenpiteestä, kun yläpuolellamme oleva porrastasanne kajahti jykevistä askelista ja mies, jota olin kutsunut, laskeutui nopeasti alas portaita ilmestyen yhtäkkiä kädenkantaman päähän Bruhlista, joka kiroten käännähti ympäri ja hänet nähdessään peräytyi tahdottomasti taaksepäin. Maignanin peloton ja itseensäluottava käytös oli tavallisestikin omiaan vaikuttamaan vastustajaan, mutta tässä tilaisuudessa oli siinä vielä tavallista silmäänpistävämpi häikäilemättömyyden piirre, joka ei ollut tekemättä vaikutustaan katsojiin. Kun hän seisoi siinä hymyillen synkästi Bruhlin pään ylitse, samalla kuin hänen kätensä leikitteli huolettomasti tikarilla ja soihtu heitti punertavan hohteen hänen tukevalle muodolleen, oli hän selvästi niin pelottava vastustaja, että vaikka olisin hakenut läpi koko kaupungin, en olisi löytänyt hänen vertaistaan mitä tulee voimaan ja kylmäverisyyteen. Hän antoi mustien silmiensä siirtyä toisesta toiseen, mutta ei osottanut mitään huomiota muille kuin minulle, tervehtien minua ylellisen kohteliaasti ja samalla kerskuvan rohkeasti, mikä oli hyvin paikallaan tässä tilaisuudessa.
Minä tiesin minkälaista käytöstapaa parooni de Rosny noudatti häneen nähden ja seurasin hänen malliaan mikäli osasin. "Maignan", lausuin lyhyesti, "olen ottanut ensi yöksi asunnon muualla. Kun olen mennyt, kutsutte miehenne ja vartioitte tätä ovea. Jos joku yrittää tunkeutua sisään, teette velvollisuutenne."
"Voitte pitää sen tehtynä", vastasi hän.