Silläaikaa kun Maignan oli tällä asialla, lähetin kaksi miestä ottamaan kiinni hevosiamme, jotka juoksivat irrallaan laaksossa, sekä siirtämään Bruhlin seurueen hevoset turvallisen välimatkan päähän linnasta. Annoin myöskin tukkia umpeen pihaan johtavan oven alaosan ja määräsin neljä miestä asestettuina vartioimaan sitä, jottei meitä yllätettäisi — mitä mahdollisuutta en kuitenkaan paljon pelännyt, kun vihollisellamme oli enää vain kahdeksan miestä ja ainoana ulospääsytienä heillä, samoinkuin sisäänpääsytienä meillä, oli tämä oviaukko. Olin vielä näissä puuhissa, kun herra d'Agen lähestyi minua ja minä aloin kehua hänen urhoollisuuttaan, erityisesti kiittäen siitä palveluksesta, jonka hän oli tehnyt minulle mieskohtaisesti. Ottelun kuumuus oli sulattanut nuoren miehen jäykkyyden ja kohottanut ylpeyden punan hänen kasvoilleen; mutta minua kuunnellessaan hän vähitellen jäähtyi jälleen, ja kun olin lopettanut, katseli hän minua entisellä kylmällä vihamielisyydellä.
"Olen teille hyvin kiitollinen", vastasi hän kumartaen. "Mutta saanko luvan kysyä, mitä aiotte tehdä nyt, herra de Marsac?"
"Meillä ei ole valinnan varaa", vastasin minä. "Meidän täytyy pakottaa heidät antautumaan nälällä."
"Entä naiset?" lausui hän, säpsähtäen hieman. "Kuinka heidän käy?"
"He tulevat varmaankin kärsimään vähemmän kuin miehet", vastasin minä.
"Uskokaa minua, miehet eivät siedä kauankaan nähdä nälkää."
Hän näytti kummastuneelta, mutta minä selitin että me emme vähälukuisella joukollamme voineet toivoa vallottavamme tornia rynnäköllä, vaan että meidän oli pidettävä itseämme onnellisina, kun olimme saaneet vihollisemme suletuksi paikkaan, mistä hän ei voinut päästä pakoon, vaan täytyi hänen joka tapauksessa lopuksi antautua.
"Kyllä niin, mutta mistä saatte varmuuden, etteivät naiset silläaikaa joudu kärsimään väkivaltaa?" kysyi hän, näyttäen kaikkea muuta kuin rauhottuneelta.
"Kun Maignan tulee takaisin, niin pidän huolen siitä", vastasin minä sangen luottavaisesti.
Maignan ilmestyikin hetken kuluttua tuoden vakuutuksen, että poispääsy tornin toiselta puolelta oli mahdoton. Käskin hänen siitä huolimatta pitää ratsumiehen liikkumassa kukkulan ympärillä, jotta saisimme tiedon mahdollisesta yrityksestäkin. Olin tuskin antanut tämän määräyksen, kun yksi ovelle jättämistäni vartioista tuli sanomaan että Fresnoy halusi puhua minun kanssani herra de Bruhlin puolesta.
"Missä hän on?" kysyin minä.