Tultuani vakuutetuksi siitä, ettei siltä puolen ollut yrittämistä, ja ollen haluton viipymään lähistöllä kauempaa, jotta en herättäisi huomiota, palasin kadulle ja kävelin kahdesti talon etusivun ohitse, koettaen nähdä siitä niin paljon kuin suinkin pysyttelemällä ulkonaisesti mahdollisimman välinpitämättömän näköisenä. Julkisivu oli hiukan taempana kadunreunasta, ja sen rinnalla oli toisella puolella tallirakennuksia. Ainoastaan yhdestä piipusta nousi savua, ja siitäkin vähän. Kolme porrasaskelta johti mahtavalle kaksoisovelle, joka oli puoleksi auki, näyttäen vilauksen tilavasta eteishallista ja valtaportaista. Kaksi palvelijan näköistä miestä seisoskeli portailla syöden pähkinöitä ja kujeillen keskenään, ja oven yllä oli kolme värillistä vaakunakilpeä. Toisen kerran ohikulkiessani näin tyydytyksellä, että keskimäinen vaakuna oli Turennen — mikä saattoi minut täydelleen vakuutetuksi, ettei samettisolmuke ollut valehdellut; niin että ilman muuta sillä kertaa käännyin kotiinpäin sommitellen suunnitelmia kävellessäni.
Tapasin kaikki sellaisena kuin se oli ollut lähtiessäni. Äitini makasi yhä puoleksi tiedottomassa tilassa, joten minulta säästyi poissaoloni anteeksipyytämisen ja aikomusteni selittämisen vaivat. Ilmotin suunnitelmani Simon Fleix'lle, joka sanoi helposti voitavan saada luotettava henkilö hoitamaan äitiäni. Mutta ensi aluksi hän ei tahtonut suostua pitemmälle asiaan. Hän kuunteli suunnitelmaani suu auki ja kiiluvin silmin, kunnes aloin selittää hänen osaansa siinä. Silloin hän alkoi kovasti vapista.
"Te tahdotte minua tappelemaan", huusi hän soimaten ja väristen koko ruumiiltaan kuin halvaantunut. "Te sanoitte siten toissa iltana. Te tahdotte että minut tapettaisiin. Sitä te tahdotte."
"Hupsutusta!" vastasin minä tuimasti. "Minähän tahdon sinua pitämään hevosia!"
Hän katsoi minuun hurjasti, vihainen ilme kasvoissaan, mutta kuitenkin samalla kuin lumottuna.
"Te tahdotte sotkea minutkin tappeluun!" intti hän. "Te tahdotte!"
"Enkä tahdo", sanoin minä.
"Tahdotte! Tahdotte! Ja kyllä minä tiedän miten siinä käy. Minä olen lukumies, enkä ole oppinut tappelemaan. Te tahdotte, että minä kuolisin!" huusi hän kiihtyneenä.
"Minä en tahdo sinua tappelemaan", vastasin hiukan halveksivasti.
"Tahtoisin mieluummin, että pysyisit erilläsi sellaisesta äitini takia.
Tahdon vain, että seisot kujalla ja pitelet hevosia. Siinä sinä et ole
paljon suuremmassa vaarassa kuin täällä lieden luona istuessasikaan."
Vihdoin sain hänet taivutetuksi tekemään niinkuin halusin, vaikka hän vieläkin, ajatellessaan mikä hänellä oli edessään, alkoi väristä ja monta kertaa tuon iltapäivän kuluessa hypähti ylös ja käveli edestakaisin lieden ja ikkunan väliä, kasvot kiihtyneinä ja kädet nyrkissä kuin kuumeisella. Ensin otaksuin tämän johtuvan pelkästä pelkuruudesta ja arvelin sen merkitsevän huonoa yritykselleni; mutta huomatessani sitten, ettei hän ollenkaan yrittänyt peräytyä, ja että vaikka hiki oli hänen otsallaan, hän ryhtyi kuitenkin sellaisiin valmisteluihin kuin asia vaati — ja muistaessani myös, kuinka kauan ja hellästi hän oli palvellut äitiäni ilman minkäänlaista palkkaa tai korvausta, aloin oivaltaa, että tässä oli jotakin tavatonta, että tässä oli kummallinen ja tavallisuudesta poikkeava nuori mies, josta oli mahdoton ennakolta varmuudella tietää, mitä hän tekisi, jos hän joutuisi koetteelle.