Ja niin he antautuivat tuohon uhkayritykseen. He etsivät siihen apua myöskin Raakkukansalta, mutta onnistumatta. Raakkukansan ja tulilaaksolaisten välit eivät olleet ensinkään huonot ja Abhan juuri oli tiikerinkin tappanut. Sitäpaitsi eivät he pitäneet viisaana sekaantua salolaisten keskinäisiin riitoihin, sillä näillä oli hyvä muisti ja raskaat kirveet. Ainoastaan jokunen nuoremmista ja seikkailunhaluisemmista liittyi Härkänaaman joukkoon, mutta se tapahtui heimon suostumuksetta.
Idän luolamiesten tummapintaisen johtajan seurue kasvoi kuitenkin melkoiseksi. Siihen kuului oivia taistelijoita, ja sanansaattajain käytyä laajalti ympäri itäisiä tienoita hänen luokseen kokoontui lähes pari sataa metsämiestä, jotka osasivat heittää keihäänsä ja käyttää kirvestä eivätkä pelänneet henkensä puolesta.
Joukko lähti Härkänaaman johtamana liikkeelle Tulimaata kohti, aikoen yllättää laakson väen. He kulkivat nopeasti, mutta vielä nopeampi oli muuan ketterä nuorukainen, jonka Raakkukansan vanhimmat olivat lähettäneet heidän edelleen päivää varemmin. Ja niin Ab sai kuulla tuosta aiotusta ryöstöretkestä. Riensipä silloin laaksosta juoksijoita eri suunnille, Nopsajalan silmät kävivät leimuaviksi, koska Abia uhattiin, vanha Vaara tarkasteli huolellisesti keihäitään ja teroitti miettiväisenä isoa kivikirvestään, Kuukasvo läjähytteli lapsiaan ja keräsi aseita kasaan, ja Rampa-ukko meni luolaansa ja viipyi siellä puuhaten jotain kaikille tietymätöntä.
Kaikkialta saapui lännen luolamiehiä, sillä konsanaan ei laaksossa oltu evätty keneltäkään ravintoa ja suojaa eikä kukaan rakastanut itäläisiä. Eri heimojen raivostuneet erämiehet olivat useasti riidelleet saaliista ja monasti oli salon sydämessä sattunut verisiä kaksinkamppailuja. Suuri ei heidän joukkonsa ollut, ei läheskään niin lukuisa kuin idän miesten, mutta silti ei lähestyvä Härkänaama ollut niin erityisen edullisessa asemassa. Laaksoon kerääntynyt joukko oli tosin puolta pienempi hänen seuruettaan, mutta se oli hyvin asestettu ja varustusten sisäpuolella, ja puolustajain joukossa oli muutamia, joita ei ollut hyvä kohdata kahakassa.
Mutta Härkänaama oli täynnä luottamusta eikä hän ensinkään masentunut, kun hän ryömiessään joukkoineen esiin huomasi laakson tavallisen tien tukituksi ja asukkaiden kaikin tavoin valmistautuneen antamaan hänelle lämpimät tervetuliaiset. Olihan siellä yksi aukko, jota ei voitu sulkea niin lyhyessä ajassa, nimittäin puron uoma. Tätä solaa myöten heidän oli tunkeuduttava, sillä mahdottomalta näytti päästä yli muurin, joka kohosi liekkien välissä ja sulki pohjoisessa olevan aukon. Se oli liian kapea, korkea ja jyrkkä ja siinä oli liian monta reikää, joista lännen miehet voivat tunnetulla taidollaan lennättää purevia vasamiaan.
Purossa oli tähän vuoden aikaan vettä niin vähän, että sitä myöten saattoi helposti kahlata, ja sen luo oli rakennettu vain vähäinen sulku petojen varalle, sillä Ab ei ollut koskaan otaksunut ihmisten hyökkäävän laaksoon. Siltä kohtaa mies voi vähällä vaivalla kavuta muurin ylitse eikä siinä päälle päätteeksi ollut puolustajilla mitään ylävämpää ja edullista asemaa.
Koska nyt oli tarpeetonta salata toimiaan, niin viholliset järjestäytyivät puron varsille laakson länsipuolelle ja valmistautuivat hyökkäämään. Heillä oli muutamia etuja. Olivathan he vahvoja miehiä, jotka taisivat käyttää aseitaan, ja lukumäärältään he olivat melkein kaksi kertaa voimakkaampia.
Laaksossa oli jo havaittu vihollisen tulo ja käsitetty hänen aikeensa, ja jäntevän Abin johdolla oli nopeasti käyty käsiksi tarpeen vaatimiin taisteluvalmistuksiin.
Puolustajilla oli se suuri etu, että he saattoivat vastustaa kiipeävää vihollista lujalta jalansijalta, ja niinpä olikin puron varrelle, hiukan ylemmäksi petojen varalle rakennettua muuria, laadittu karkeatekoinen, laaja kivilava, jolle laakson koko väki voi hädän tullen vetäytyä. Tälle oli taistelijain kokoonnuttava puolustaakseen kykynsä mukaan heittokeihäillä ja nuolilla ensimäistä solaa, ja täällä heidän oli lopuksi voittaminen tai menettäminen. Tämä kuului yleiseen valmistautumiseen, mutta sen ohella olivat laakson tärkeimmät asujamet ryhtyneet myöskin omakohtaisiin varokeinoihin.
Vasemmalla solasta, jota myöten hyökkääjien oli saavuttava, kohosi kallio jyrkkänä ja eräällä kohdalla pistäysi ulospäin korkea pengermä, jolle kuitenkin pääsi helposti Tulilaakson puolelta. Ab ja vihainen, levoton ja melkein kyynelöivä Nopsajalka neuvottelivat keskenään puolustustoimenpiteistä. Tuo hurmaava nainen, joka nyt oli heimonsa paras joutsija, oli äkkiä kehittynyt taistonhaluiseksi olennoksi ja vaati nyt itselleen erityisen paikan. Niinpä päätettiin, että hän asettuisi jousineen ja nuolivarastoineen ulkonemalle ja koettaisi sieltä parastaan. Siellä oli verrattain turvallista ja Ab määräsi hänet sinne.