Touko- ja Kesäkuun aikana purjehdin minä Ahvenanmeren ja Turun tienoilla, vaikka näillä vesillä liikkui paljon venäläisiä laivoja. Kerran otin veneen, jonka oli määrä viedä ruhtinas Galitzin'ille hunajaa, mettä, pähkinöitä ja voita. Toisella kertaa otin 3 miehen avulla haltuuni muonalaivan, jossa oli 100 mattoa jauhoja, 500 leiv. sianlihaa ja paljon muuta, jota kaikkea ei ole helppo luetella. Samana päivänä lähetin Sakari Wägerin Turkuun vakoilemaan, ja kun minä palasin, olivat venäläiset tappaneet vartiat ja vieneet veneen. Ajoin takaa venäläisiä laivoja ja kerran tuli niitä yht'aikaa kuusi kappaletta, jotta töin tuskin pääsin pakoon. Näinä aikoina kadotin minä neljä miestä.
Seuraavan kuun ensimmäisinä päivinä tapasin "Pollux" ja "Bernhardus" nimiset rekattimme, joita seurasin Hankoniemelle. Siellä ollessamme ammuttiin näiltä laivoilta eräänä aamuna venäläinen tunnus-ampuma, ja minä läksin maalle venäläisen vartiajoukon luo. Sekä minä että mieheni olimme venäläisissä puvuissa. Kaksi rakuunaa ratsasti kohta vastaan ja kysyi: "sto krable jeft?" (kenenkä laivat ovat). — Me vastasimme: "nasij" (meidän); sillä Polluxilla oli venäläinen ja Bernhardus'ella tanskalainen lippu. Sitten lähetin toisen rakuunoista kapteeni Arkaroff'ille ilmoittamaan että hänen kohta piti tulla laivalle luotsin kanssa, sillä meidän täytyi lähteä Turkuun. Kun tuo oli ratsastanut pois, kysyin minä eikö laivaston pitäisi lähteä Tukholmaan. — He sanoivat odottavansa tsaaria hänen laivoineen, ja minä kerroin että hän oli valmis 40,000 miehen kanssa. Sellaista ja muuta puhuttiin siinä luulossa, että minä olin venäläinen. Nyt esittelivät he että minä, sill'aikaa kun odotimme, tulisin heidän pienille aluksillensa, jotka olivat kylän edustalla. Me astuimme siis veneesen, mutta soudimme karille, jonka tähden mies ratsasti veteen, auttaaksensa meitä irti. Mutta nähdessään useampia kiväärejä veneessä, läksi hän pakoon, vaan minun kuulani saavutti hänen kuitenkin.
Sitten jouduimme pahaan pulaan, sillä kapteeni oli ehtinyt joukkonsa kanssa rannalle, ja he lähettivät aika laukauksen meitä kohden. Pääsimme kuitenkin vahingotta pois Jumalan avulla, joka aina on minun suojani. Rekatit nostivat myös purjeensa ja ampuivat pari kertaa tykeillä, jonka perästä kaikki venäläiset pakenivat rannalta.
Saman kuun 20 päivään asti purjehdin minä Hankoniemen ja Ahvenanmaan välillä, mitään erinomaisempaa tapahtumatta. Kun aamulla 21 p. purjehdin Ekkeröhön päin, kerroin matkalla miehilleni, kuinka usein henkeni oli ollut vaarassa venäläisten kautta. Lähestyessä vanhaa suolatehdasta, huomasimme vähän savua nousevan, mutta sitten valkea sammutettiin. En ehtinyt ajatellakaan, ennenkuin näin 15 mastoa. Muutama vihollinen laiva oli jo niin likellä meitä, että mies seisoi keksi kädessä ja käski minua antaumaan, sillä "me saamme sinut kuitenkin". Laiva kääntyi nyt tuulenpuolelle, ja minä käskin silloin heittää mereen säkillisen suoloja, 1 maton venäläisiä leipiä ja 1/2 leiv. juustoa, ja itse tartuin kivääriini. Vaikka meillä oli vasta-tuuli, rukoilin kuitenkin Jumalalta apua. Kun ei muuta neuvoa ollut, annoin mennä myötä-tuuleen, ja samoin tekivät venäläisetkin, siksi että lähestyimme erästä kalliota, jonka ohitse minä pääsin nousemaan päin tuuleen, vaan venäläisten täytyi kiertää sitä suojan-puolelta. Silloin ammuin minä iloissani ruotsalaisen tunnus-laukauksen, kiittäen Jumalaa, joka niin ihmeellisesti minut pelasti vihollisten käsistä. He seurasivat minua vielä Signelskär'iin, niin että minun täytyi lähteä ulos merelle, vaikka kävi länsi-tuuli, ja monta polvea sain tehdä ennenkuin pääsin levähtämään erääsen kalastuspaikkaan.
Saman kuun 25 p. kävin laivastolle ilmoittamassa, että venäläiset olivat Ahvenanmaalla. Seuraavana päivänä komennettiin sentähden ulos 2 linja-laivaa, 3 sota-prikiä sekä muutamia veneitä, ja me purjehdimme Ahlholmalle. Pari päivää myöhemmin, kun olin käynyt Grislehamn'issa luotsia hakemassa, lupasi vara-amiraali palattuani minulle luutnantin arvon. Hänen luona olin sitten Simpnäs'issä Elokuun 2 päivään saakka, ja mainittuna päivänä läksin Koholmaan maksamaan 4 miehelleni heidän voitto-rahansa, joka teki 40 taaleria hop. kullekin.
Neljän päivän perästä palasin taas Simpnäs'iin, josta minä komennettiin Grislehamn'iin, tiedustelemaan kuinka monta venäläistä laivaa sinne oli saapunut. Siellä sain ainoastaan sen tiedon, että viholliset eräästä kalastuspaikasta olivat vieneet 40 henkeä ja sitten palanneet takaisin. Tämän sanoman toin amiraalille illalla Elokuun 7 p., ratsastettuani sinä päivänä 8 peninkulmaa kyytihevosella, josta minä paitsi sitä omasta taskustani maksoin.
Parin päivän kuluttua komensi amiraali minun taas ulos 3 merimiehen kanssa "Halland" laivasta. Me läksimme Grislehamn'in ohitse "Pollux" nimiselle sota-prikille, joka oli Sladerön edustalla. Sieltä komennettiin minä Ahvenanmaalle. Kun veneelläni lähestyin maata, kohtasi minua muutamat venäläiset veneet ja kohta sen jälkeen kolme laivaakin, jotka käänsivät nokkansa minuun päin ja rupesivat tykeillä ampumaan. Tämä pakoitti minua kääntymään, ja sota-prikit "Pollux" sekä "Ekorn", jotka olivat minua seuranneet, palasivat myös entiseen vartiopaikkaansa Sladerön edustalle. Sieltä minä sitten lähetettiin kirjeellä amiraalin luoksi, ja makasin sillä matkalla erään kallion suojassa pimeimmän osan yöstä.
Kun seuraavana aamuna sangen varhain läksin ulos merelle, kohtasivat minua muutamat veneet, joita venäläiset ajoivat takaa, ja kohta he saavuttivatkin jotkut, ryöstivät ne tyhjiksi, ottivat väen vangitsi, heittivät veneet tuuli-ajolle ja rupesivat sitten ajamaan minuakin takaa. Minä purjehdin maalle ja lähetin sanan päällikölle, että vihollinen oli ylitse tullut. Kyytihevosella läksin amiraalin luoksi; minun oli ratsastaminen 5 peninkulmaa, ja 4 peninkulmaa oli vene-matkaa. Kun olin laivastolle tullut ja ilmoittanut asiani, lähetti amiraali minun purje-veneellä niille sota-laivoille, joidenka tuli lähteä ulos venäläisiä vastaan. Niille annettiin käsky valmistaa itsensä ilman ampumista ja melua. Amiraalin kanssa läksivät sitten 3 linja-laivaa, 1 sota-priki sekä 3 pienempää laivaa. Minä olin 13 miehen kanssa purjeveneessä. Eräs luutnantti sattui kaukaa näkemään vihollisten olevan Grislehamn'issa ja Grönsund'issa, jossa he rauhassa istuivat paisti-pannujen ja kattilain ääressä. Mainittu luutnantti nosti kohta jyräkkää. Nyt venäläiset jättivät sekä pannut että kattilat, vetivät 7 venettä salmen poikki ja läksivät Furusund'iin päin, mihinkä minä heitä seurasin niin likellä, että taisin nostaa merestä pari lakkia, jotka putosivat soutajain päästä. Hämärässä he katosivat näkyvistäni, sillä olivat kääntyneet minulle tuntemattomalle tielle. Riensin taas viemään sanaa amiraalille, joka nyt antoi käskyn, että kaikkien piti valmistaa itsensä ajamaan venäläiset pois noilta tienoilta. Kun sitten taas istuin veneessäni, rummutin oikein kauheasti keski-yöllä, peloittaakseni vihollisia, joita luulimme vieläkin olevan siellä, vaikka ne jo aikoja sitten olivat kaikki päässeet lähtemään tiehensä. Turhaa olisi ollut enää heitä hakea, ja minä läksin sentähden venäläisten illallis-paikalle, jossa talonpojat valittivat heidän ryöstämistään. Sieltä läksin Koholmaan päin; ja kun kohtasin amiraalin merellä, ilmoitin hänelle talonpoikain valitukset. Tällä kertaa hän ei antanut mitään käskyä valmistuksista. — Koholmassa levähdin saman kuun 18 päivään asti.
Lokakuulla komennettiin minä taas Suomeen ja Hankoniemelle. Siellä sain vangitsi tuon venäläisen kapteenin perheineen, joka niin onnellisesti pääsi ruotsalaisen laivaston kynsistä. Paitsi näitä sain useampia muitakin vankeja sekä 3 muona-laivaa, joilla kaikilla palasin Tukholmaan Marraskuun loppupuolella; ja sinne jäin minä talveksi, aina Huhtikuun alkuun asti 1717. — Suuresti tulee minun kiittää Jumalaani, että Hän on käskenyt pyhäin enkeleinsä suojella minua vaarallisilla retkilläni. Sillä, jos ei Hän olisi johtanut minua ja kaikkivaltiaisuudellansa ikäänkuin kotkan siivillä minua kantanut ja työtäni edistänyt, olisi vesi tullut haudakseni, samaten kuin Pharaolle, ja minun viholliseni olisivat minun kukistaneet. Sentähden ilolla kiitän ja ylistän Herraa ijankaikkisesti!
Huhtikuun 2 p. 1717 lähetettiin minä 12 miehen kanssa Ystad'iin, mihinkä purjehdin rannikkoa myöden. Kun tulin Skånen maakuntaan, oli se minusta niin ihana, kuin olisin tullut Kaanaan-maahan. Yhdellä hopea-äyrillä ostin koko sangollisen eläviä turskia. Ihmisten huoneet olivat raketut virvistä ja savesta, aidat olivat kivestä ja turpeista. Turpeita polttivat, kun keittivät tai leipoivat[1]. Kaikenlaiset ihanat hedelmä-puut kasvoivat talonpoikien puutarhoissa, ja rannoilla oli kauniita viheriäisiä käytäviä. Tätä kaikkea näin minä ensimäisen päivän Skånessa ollessani.