Vihollisten laivasto oli Dahlan linnoituksen ohitse lähtenyt Norrköping'iin päin, ja minä olin tiedustelemassa Dahlan ja Djurhamn'in tienoilla, kun 12 p. Elokuuta kohtasin venäläisen postiveneen, joka oli varustettu 20 miehellä ja 2 yli-upseerilla, kaikki hyvissä aseissa. Nämät lähettivät ensin laukauksen meitä kohden. Minä kysyin heiltä, olinko minä koskaan huonosti tähdännyt. He vastasivat: "Ei". "Emme pelkää. Voitto on meidän. Soutakaa eteenpäin", huusin minä; ja lähestyessä saimme toisen laukauksen. Silloin Johan Bergström haavoitettiin käsivarteen, kaikki toisen laidan hangat ammuttiin pois ja lakki minun päästäni. Nyt ammuin minä 3-leiviskän tykillä, ja kuula sattui niin hyvästi etteivät venäläiset enää voineet meille mitään vahinkoa tehdä. Kun vielä olin yhden kiväärin-laukauksen ampunut, täytyi minun asettaa hangat kuntoon ja antaa venäläisten lähteä tiehensä. Heidän purjeensa ja maston, jonka olin ampunut mereen, sain minä kuitenkin.
Elokuun 15 p. tulin Vaxholmaan, johon jätin mieheni välskärin hoidettaviksi; itse läksin samana päivänä Djurhamn'iin ja kohtasin matkalla koko venäläisen laivaston. Ne ajelivat minua Sundbyhyn saakka, jossa minun täytyi astua maalle, ja venäläiset ottivat minun pienen veneeni. Kenraaliluutnantti Cronstedt'in hevosella ratsastin minä Lindal'iin, jossa sitten otin venäläisiä vastaan kahdella pienellä tykillä ja rummuttamisella. He olivat aikoneet mennä Lindal'in sivutse, mutta kääntyivät nyt kohta Vårdholmaan päin ja olivat yötä siellä. Yö-vartian asettivat he Lindal'iin. K:lo 9 j. pp. rummutin minä ilta-rumpua, ikäänkuin siellä olisi ollut paljonkin sotaväkeä, ja yöllä ratsastin amiraalin luokse. Minä pyysin että hän seuraisi minua katselemaan venäläistä laivastoa, mutta siihen sain sen vastauksen, että perkele, vaan ei hän, lähteköön ulkopuolelle Vaxholman linnoitusta. Minä palasin siis yksin, huusin: "verda!" Lindal'in rannalla ja vastasin tähän itse. Sellaista toimitin siksi kuin päivä nousi, jolloin ammuin ruotsalaisen tunnus-laukauksen ja rummutin aamu-rumpua. Venäläiset läksivät laivoineen Tunan ulapalle ja lähettivät muutamat veneet polttamaan Grönberg'in kartanon Stekesund'illa; niin tapahtui myös sangen vähäksi kunniaksi ruotsalaiselle laivastolle, joka makasi Vaxholman salvan sisäpuolella ja sieltä ampui muutamia laukauksia, kun venäläiset kääntyivät, lähtien Östanå'lle, jossa he polttivat ihanan herras-kartanon. Rakuunat, jotka olivat siellä, läksivät pakoon ja antoivat vihollisten vapaasti menetellä kuinka tahtoivat. — Kun olivat näin polttaneet ja ryöstäneet pitkin rantoja Arbogaan asti, palasi toinen osa laivastoa Turkuun ja toinen läksi Pohjanmaalle ilman mitään kunnollista tappelua.
Lokakuun 3 p. läksin taas Suomeen päin. — Niinä päivinä oli tulipalo juuri hävittänyt 400 kartanoa Tukholmassa. — Minä purjehdin meren yli; venäläiset kulkivat usein kallioin toisella puolella ja minä toisella. Marraskuun alussa olin Baresund'issa; vangitsin siellä 2 venäläistä, jotka näyttivät minulle kaksi kauppalaivaa, jotka vastatuulen tähden seisoivat salmen suussa. Minä menin kohta niitä omistamaan. Tavaraa niissä oli 6,000 riksin arvosta. Nyt sattui niin että tuuli muuttui edullisemmaksi, ja minä purjehdin eteenpäin pari päivää saaliineni. Mutta ankara etelätuuli eräänä yönä ajoi laivani karille; minä kadotin oman veneeni, kiväärejä, 700 rullaa Hollannin tupakkaa ja paljon muuta. Itse olin melkein menettää henkeni, mutta sain kuitenkin ankkurin pohjaan, ja katkaistuani sitten ankkuri-köydet, tulin pää-asiallisesti onneni avulla, seuraavana aamuna hyvään satamaan. Siellä minun täytyi viipyä melkein kokonainen viikko. Toinen venäläinen vanki pääsi sill'aikaa pakoon talonpojan veneellä, jossa oli tämän nuotta. Muutaman päivän perästä tuli hän takaisin 3 pienen laivan kanssa, jotka olivat saaneet minun veneeni kiinni kiväärineen päivineen. Ensin oli venäläisten aikomus käyttää näitä, mutta vesi oli pilannut ne, ett'ei ampuminen kohta käynyt laatuun. Talonpoikain kautta sain minä kuitenkin tiedon heidän tulostaan, ja koska tuuli nyt oli edullinen, läksin purjehtimaan pois. Tulin Vänöskär'ille, jouduin siellä karille, ja alukseni sai rei'än. Pääsin vihdoin sieltä Trunsö'lle ja sain kärsiä kauheaa etelämyrskyä. Myrsky kiihtyi kiihtymistään, ja hirmuisimmalla tavalla ilmoitti myrsky Jumalan vihaa uuden-vuoden yönä. Kunink. Majesteetti oli täll'aikaa kaksi kertaa lähettänyt erään Nylander'in minua etsimään, ja kummastakin matkasta oli tämä saanut 100 riksiä. Hänen oli täytynyt pari päivää elää katajan-marjoista, kun ei hän tuulen tähden päässyt mihinkään ja ruoka-varansa loppuivat. Suurella vaivalla oli hän päässyt takaisin Tukholmaan vähän aikaa ennenkuin minä saavuin sinne, joka tapahtui Tammikuun 29 p. Mitä minä olin kärsinyt, on mahdotointa kertomalla ilmoittaa. Muutamat vangit minulla kuitenkin oli, kiitos Jumalan.
Kevätpuolella tein vielä pienen retken kapteeni Ceder'in ja luutnantti
Boltz'in kanssa Utö'lle, ja saaristossa olin myös tiedustelemassa, mutta
Huhtikuun 30 p. palasin Tukholmaan, mihinkä viimeinkin jäin rauhaan
muitten minun kaltaisten kanssa.
Jumalan suurta armoa ja kaikkia hyviä töitä, joita Hän on minulle osoittanut, en ikinä unohda; vaan iloisella sydämellä tahdon sanoa:
Ylistys olkoon Jumalalle!