Vuonna 1718 läksin loppupuolella Maaliskuuta taas Etelä-Ruotsiin ja oleskelin Trölleborgin tienoilla 7 päivään Huhtikuuta. Mainittuna päivänä ajelimme erästä tanskalaista laivaa Drakö'lle. Siellä me käännyimme ja otimme toisen kiinni Kyögen lahdella. Laivurin ja perämiehen sekä 6 miestä lähetin kohta vartioittuina Malmöhön ja laivan Ystad'iin luutnantti Liljan kanssa.
Seuraavana päivänä oli kauhea myrsky, niin että hietasärkät siirtyivät uusille sijoille. Minä olin merellä sinä päivänä ja annoin mennä myötätuuleen. Kun tulin Falster'iu hietasärkälle, en voinut päästä siitä ohitse, vaan jouduin karille. Nyt käskin miesteni noudattaa minun esimerkkiäni, mitä hyvänänsä tekisin. Aallot nostivat meitä milloin korkealle ilmaan, milloin taas heittivät meitä syvyyteen, niin että peräpuu viimein tarttui pohjaan kiinni. Silloin hyppäsin minä mereen, ja joka mies minun perästäni, pitäen jahdin laidasta kiinni. Taas vei aalto meidät kappalen matkaa, ja niin pian kuin jalkamme koskivat pohjaan, vedimme jahdin perässämme, siksi että pääsimme hietasärkälle. Sieltä heitimme harkin maalle, mutta itse emme sinne päässeet, sillä myrsky kävi yhä ankarammaksi ja aallot loiskivat meidän ylitse. Jahti oli puoleksi santaan peitetty, ja me saimme seisoa koko päivän vedessä. Mutta illalla olivat hietasärkät siirtyneet niin, että oli aivan kuivaa maata Falsteriin saakka, missä ennen oli ollut leveä vesi välillä. Minä juoksin nyt kylään, saadakseni sieltä väkeä ja hevosia jahtia pelastamaan. Mutta kun nämät olivat päässeet jahdin luo, nousi vesi taas niin että he töin tuskin pelastivat henkensä.
Huhtikuun 16 p. läksin minä merelle muutamain muiden kanssa ja olin ensimmäinen tappelemaan tanskalaisten kanssa. — Malmöstä tein myös sittemmin useita partioretkiä Saltholman, Amagerin ja Drakön tienoille. — Englantilaiset tulivat tanskalaisten laivaston avuksi 9 laivalla, ja 6 laivan piti vielä seurata niitä Itämerelle. Siellä minä purjehdin ympäri pienellä jahdillani, siksi että käännyin paluumatkalle Tukholmaan, johonka saavuin Toukokuun 31 p., josta olkoon Jumalalle kiitos.
Heinäkuun keskipaikoilla otin taas passini sieltä ja läksin miesteni kanssa Hankoniemelle päin. 29 p. otin Hankoniemen ulapalla venäläisen laivan, joka tuli Räävelistä ja oli lastattu 70 tynnyrillä suoloja ja 200 leiv. tupakkaa, paitsi muilla tavaroilla. Mutta kun kävi länsi-tuuli, täytyi minun viimein jättää laiva ankkuriin, sittenkuin olin purjehtinut koko yön. Vähällä pääsinkin pakoon, sillä nyt tuli laivoja sekä Jungfrusundista että Hankoniemeltä, niin ettei minulla ollut muuta neuvoa kuin upottaa vene ja seisoa miesteni kanssa vedessä suuhun asti, siksi että laivat olivat ohitse kulkeneet. Venäläiset etsivät ja ajelivat minua monta päivää. 15 p. Elokuuta otin minä lotjan ja kumppalini Eeder toisen, jolla hän läksi Tukholmaan.
Minä läksin Paraisiin päin, otin tiellä taas toisen venäläisen lotjan, jonka minun kuitenkin täytyi päästää vapaaksi jälleen vastatuulen tähden. Purjehdin sitten Mörskär'in kalastus-paikalle ja näin että sinne tuli venäläisiä kolmessa saaristo-veneessä. Tämän huomattuani purjehdin yhä eteenpäin ja ammuin tiellä muutamia laukauksia. Venäläiset olivat kohta kysyneet talonpojilta, jotka olivat siellä kalastamassa, kuka se oli, joka ampui. — "Kaiketi teidän väkeä", olivat nämät vastanneet. "Ei", oli upseeri sanonut, "kyllä se taitaa olla Lovijn", ja oli samassa ajanut miehensä veneisin ja soutanut sieltä aika kyytiä, niin että talonpojat jäivät rauhaan siksi kertaa. Minä olin ajavinani heitä takaa pienellä veneelläni, mutta olin hyvin iloinen mielessäni että he läksivät pakoon Turkuun. Minä purjehdin sitten meren poikki ja saavuin 2 p. Syysk. Tukholmaan.
Lokakuun 16 p. läksin taas Suomeen laivani ja 13 miehen kanssa, joiden palkat minä itse maksoin, koska ei kukaan tahtonut minua tällä kertaa matkalle lähettää. Kapteeni Eeder seurasi minua purressaan 8 miehellä. Hyvin vähän hyötyä tästä matkasta kuitenkin oli. Kun olimme purjehtineet ympäri, saamatta mitään aikaan, tulimme 8 p. Marraskuuta Hankoniemen saaristoon; siellä katselimme kuinka venäläiset liikkuivat edestakaisin ja me läksimme seuraavan päivän illalla muutamain venäläisten laivain perään, jotka laskivat maalle eräälle saarelle. Me soudimme sinne, mutta hämmästykseksemme oli siellä valkeain ympärillä noin 300 miestä erään majurin johdolla. Kun sen havaitsin, tein minä ensin rukouksen miesteni kanssa ja kehoitin heitä rohkeuteen, jotta hakkaisivat päälle miehen tavalla. Jumala oli meidän turvanamme — sanoin — y. m., mitä siinä hädässä ehdin esiin tuoda.
Kun lähestyimme vihollisia, huusi vartia: "sto ludi" (mitä väkeä). — Minä vastasin: "Petersburgska polkava" (Pietarin rykmenttiä). — Hän sanoi: "Gribi tut" (souda tänne). — Minä vastasin: "totsiäs" (paikalla), ja kun lähenimme heitä, ammuimme, Eeder sekä minä kumpikin kahdella pienellä tykillä. Silloin lensi sekä valkea että väki pitkän matkan päähän. Minä iskin kiinni erääsen laivaan, mutta sieltä hakattiin meitä vastaan, jotta viisi miehistäni haavoitettiin. Olisin kuitenkin saanut laivat valtaani, jos mieheni olisivat minua seuranneet, vaan niin ei ollut laita. Eederiin sattui myöskin kuula, niin että hänen täytyi lähteä tiehensä, ja minun oli pakko tehdä samoin, sillä mieheni olivat hyvin alakuloiset. — 28 p. Huhtikuuta olimme taas Tukholmassa.
Vuonna 1719 Huhtikuun 2 p. tein minä kontrahdin Kunink. Majesteetin kanssa, että hankkisin tietoja venäläisten maa- ja meri-voimasta omalla veneellä, mutta kruunun miehillä, josta saisin 200 riksiä kuukaudessa. Saatuani paroni Taubelta 160 riksin setelin, purjehdin Tukholmasta saman kuun 29 p.
Muun muassa sain minä tällä matkalla tietää talonpojalta Karunan kappelista, että 2 miehen joka manttaalin puolesta piti seurata venäläistä laivastoa Ruotsiin. Sitten kun itse olin käynyt Hankoniemellä tätä laivastoa katselemassa ja saanut Anders Silvan'ilta täydellisemmät tiedot vihollisen armeijasta Turussa, palasin saariston kautta Tukholmaan, koska nyt oli ihan selvä, että venäläiset aikoivat samota Ruotsiin. Heinäkuun 4 p. jätin saamani tiedot kirjallisesti Kunink. Majesteetille. Niiden kertominen kävisi liian laveaksi, ja kunn. lukija kuitenkin itse ymmärtää kuinka paljon vaivaa saa nähdä ennen kuin saa tarkat tiedot vihollisen toimesta ja voimasta.
Kohta komensi amiraali Taube minua taas ulos. En kuitenkaan ennättänyt Ahvenan-mertä kauvemmaksi, — sillä siellä kohtasi minua venäläinen laivasto. Kiireesti palasin Furusund'iin ja laivasto läksi Kappelskär'iin. Kohta lähetin tiedon tästä K. M:tille, ja samana yönä tulivat luokseni kapteenit Rottenborg ja Eeder sekä niiden seurassa K. M:in lähettämät kenraali-ajntantit Sparre ja Tessin, jotka tulivat kuninkaan luota Tunasta venäläistä laivastoa katselemaan. 12 p. olimme me kaikki n. s. Raatimiehen-saarella. Samana päivänä tuli ruotsalainen pursi "Putsvärch" Ahvenanmaalta, luutnantti Lilljan johdolla; ja sitä seurasi venäläinen lähettiläs Osterman. Kun minä rupesin ampumaan erästä venäläistä purtta kohti, joka tuli tuon ruotsalaisen purren kanssa, ilmoitti Lillja että se kuului hänen seuraansa. Kohta tämän jälkeen saapui venäläinen laivasto paikalle ja lähetti muutamat purjeveneet ajamaan minua takaa. Toiset sytyttivät Furusund'in kartanoa tuleen. Itse laivasto läksi Oxhalsen'in kantta Djurhamn'iin, ja minä seurasin heitä toista tietä. Seuraavana aamuna olivat venäläiset panneet kirkon ovelle julistuksen, jossa ilmoitettiin, että ne, jotka jäivät taloihinsa, voisivat niissä elää huoletta niin hengen kuin omaisuutensa suhteen y. m. Tämän julistuksen lähetin minä kohta K. M:tille, joka oleskeli Tunassa, ja kaikissa kirkoissa heti ilmoitettiin, ettei kenenkään pitäisi uskoa venäläisten vakuutuksia.