"Mikä on hänen nimensä?"
"No, niinkuin ette häntä tuntisi", sanoin minä, sillä en kohta muistanut miehen nimeä.
"Anders Silvanko?"
"No, miksi kysytte, koska tiedätte sen kuitenkin".
Mutta nyt sanoi nimismies: "Silvan kävi hiljakkoin täällä; miksi hän ei itse niitä ostanut?"
"Se ei minuun koske".
"Sinä et ole Korpon pitäjässä syntynyt".
"En olekaan. Minä olen kotosin Gillobackasta Uudeltamaalta, mutta nyt palveluksessa Korpossa, niinkuin jo kerran sanoin. Jos ette minua usko, niin tämä Matti renki, joka tässä seisoo, kyllä minua tuntee, sillä olen hänen lapsensa kummi". — Tämä olikin täyttä totta, sillä mainittu renki palveli ennen maisteri Pilman'in luona, ja minä tulin hänen lapsensa kummiksi, kun v. 1715 oleskelin partioretkillä. — Renki sanoikin että se oli totta, mutta nyt nimismies sai hänestä kiinni ja käski hänen olla valehtelematta. Nimismiehellä oli hyvä miekka sivulla, ja minun teki mieli siepata se ja pistää hänet tuonelaan, mutta keksin kuitenkin toisen keinon ja sanoin Matille: "Ole sinä täällä niin kauan kuin minä käyn ostamassa lapsilles vehnäleipää". Pistäyin venäläisten joukkoon ja jätin sekä rahat että saappaat puotiin. Sitten eräästä kadun-kulmasta näin kuinka minua etsittiin. Vaimon lähetin tuomaan saappaat, istuin veneesen ja annoin soutaa kaikkein laivain ohitse jokea myöden, jossa oli aivan tyyni. Mutta kun olimme päässeet linnan ohitse, oli niin ankara myötä-tuuli, ett'en kahden tunnin kuluessa voinut purjeita käyttää. Täll'aikaa olivat venäläiset etsineet minua koko kaupungissa. Syyskuun 20 p. tulin Vänöhön ja sitte väkeni luo, jotka oleskelivat Holmaskär'issä.
Laveaksi kävisi kertoella mitä kaikkia minä tein Lokakuun loppuun asti: 5 venäläistä lotjaa otin kiinni, 150 ruplaa sain rahoissa, 3 laivaa, lastattuina kaikenlaisilla ruokavaroilla; 3 venäläistä minä tapoin, 15 joutui vangiksi, vaikka minun sitten täytyi päästää heidät vapaiksi vasta-tuulen tähden. Kallioin välitse kuljin Trunsöhön 16 peninkulmaa Hästsund'ista, mistä minä lotjat sain; ne lähetin 13 p. Lokakuuta Tukholmaan sekä kirjeen päätirehtöri Lieven'ille ja venäläisiä kirjeitä, jotka Turussa olin saanut haltuuni. Vielä lähetin lupaukseni mukaan K. M:lle kertomuksen niistä venäläisistä rykmenteistä, jotka siihen aikaan olivat Turussa, ja heidän vaatteuksestaan. Itse täytyi minun jäädä sinne, missä olin, saman kuun loppuun asti, vastatuulen tähden. Mainitun kertomuksen lähetin kolmessa eri kuvertissa, mutta samalla päällekirjoituksella, K. M:in oman käskyn mukaan, sillä hän oli sanonut: "Jos te kirjoitatte meille, niin kirjoittakaa kolmessa eri kuvertissa ja varustakaa kaikki meidän päällekirjoituksella. Kaksi kirjettä saattavat he avata kansliassa, mutta ei kolmatta". — Vieläpä varoitti hän minua, jos kirjoittaisin Lievenille, kertomasta liian tarkkaan kaikkia seikkoja y. m. Kaikki, mitä muuten Suomessa tapahtui ja havaittiin, piti minun ilmoittaa hänelle. Kun kaiken tämän olin lähettänyt muistossa suurikunniaiselle kuninkaalle Kaarle XII:lle, palasin Kemiöön ja katselin Ängen satamasta venäläisiä muonalaivoja, mutta minulla oli niin vähäinen miesvoima etten voinut karata heidän kimppuunsa, vaan läksin Korppoon ja Aspöhön, missä otin haltuuni ennen mainitun tanskalaisen laivan, joka nyt tuli Turusta ja jonka nimi oli "Jomfru Christina". Tällä läksin Tukholmaan 3 p. Marraskuuta ja tulin sinne illalla saman kuun 5 p. Kiitin Jumalaani, joka niin ihmeellisesti oli suojellut ja varjellut minua, jotta olin vahingotta päässyt sekä myrskyistä että vihollisen kuulista. Jumalan armo on minulle varmaan ollut uusi joka aamu; siitä sieluni riemuitsee ja laulaa Halleluja.
Sinä vuonna olin marssinut ja matkustanut yhteensä 466 peninkulmaa.